Korpi-Terhen

PP-MVA KTK-II

Suomenhevostamma "Terhi". Väri vaaleanrautias, säkäkorkeus 153 cm.
Syntynyt 29.06.2019, nyt 11-vuotias.
Kasvattaja Krikko Sorokin Omistaa Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Yleiskäytössä, he B / 80 cm / ajokoulutettu.
Rekisterinumero VH25-018-0073 / PKK6312

---

Suomenhebo-tammu "Terhi". Väri knieta, sägäkorgevus 153 cm.
Rodiihes 29.06.2019, nügöi 11-vuodine.
Kazvattanuh Krikko Sorokin Omistai Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Ülehizel käütös, he B / 80 cm / lokkovoi.
Registrunoumeru VH25-018-0073 / / PKK6312

Terhin kezä 2025

Varza-aidu 2025

Huvuz on igeä, ga elos ollah.

Starin kertuo, što keskikezäl voi nähtä iložun Terhin...

"Vot mittuine koni! Etgo parembah löüdänüh?" Karla urahtui.

Harmai tšiutšoi — harmaavarpunen

Terhillä on kaunis hamppuharja ja pehmeä katse. Se ei paljoa valittele, kaiken lie nähnytkin: kova on ollut elämä Sorokinin talon ainoana työjuhtana. Moni yksin elänyt hevonen suorastaan liimaantuu laumaan kiinni siihen lopulta päästyään, mutta Terhiä eivät muut pollet jaksa kiinnostaa. Se katselee aina vähän kauempaa muiden touhuja, antaa tilaa öyhöttäjille ja välttelee tungosta heinäkasoilla.

Mitäänsanomattomasta luonteesta on myös hyötynsä, sillä Terhiä ei hetkauta mikään. Toisaalta on surullista katsella mitä kaikkea tollontöitä se ihmisiltä sietää lasittunein silmin... Minne lie se itsensä dissosioi, sinne omaan pieneen onnelliseen paikkaansa siellä aivojen takavasemmassa nurkassa. Terhistä on vaikea saada mitään mielipidettä irti: siltä on turha kysyä, harjataanko liian kovaa tai onko pesuvesi kylmää, sillä tuhkatukalla on aina sama toljottava ilme kasvoillaan.

Työhevoseksi Terhi on kasvanut, ja siinä hommassa se on hyvä. Malttia löytyy, eikä reppana osaa sanoa vastaan vaikka kuorma olisikin turhan täysi. Hevosen sielunelämään perehtymättömät sanoisivat sitä "ahkeraksi ja nöyräksi", sillä sitä päivää ei ole nähty että Terhi tekisi tenkapoon. Mikään erityisen menevä tai herkkä ajokki se ei ole, mutta tasaista ja varmaa kyytiä on aina luvassa.

Karlalla on työsarkana kouluttaa Terhi ratsuksi. Ei-niin-yllättäen se ei ole ollut vaikea homma: sen sijaan hankaluuksia tuottaa Terhin yleinen kankeus. Mikään määrä notkistelua ei tunnu tekevän siitä kevyttä ballerinaa: paino on ja pysyy edelleen edessä, askeleet ovat isot ja kolhot, eikä herkkyyttäkään voi kehua. Piuhat ovat pitkät ja kääntösäde kuin traktorilla, mitä käytännössä katsoen Terhi kyllä onkin. Kentällä sen kanssa saa kokea lähinnä turhauttavaa tuskanhikeä, mutta maastossa Terhi on kuin kotonaan. Se on varmajalkainen, rohkea ja rauhallinen, aloittelijaystävällinen suorastaan. Metsään Terhi kuuluu, ei minnekään hiekkakentälle sipistelemään.

Ainoan poikkeuksen aitojen sisäpuolella ratsastaessa Terhi tekee esteillä. Se jaksaa suhteellisen vaivatta ponnistaa 70-80 cm esteiden yli, ja nostaa jalkojaan paremmin kuin kolho ensivaikutelma antaisi ymmärtää. Kovin tiukkakurvisille radoille tätä tammaa on turha työntää, hyvä että se mahtuu kääntymään koko lyhyelle sivulle konkolaukassaan, mutta voisi kuvitella että maastoesteillä Terhistä voisi löytyä ihan sporttiasetuksiakin.

i. Pitspetteri on kylän omia oreja. Hieno pangare-kuviointi yhdistettynä loistaviin markanpilkkuihin ja hulmuavaan pellavaharjaan ovat olleet omiaan tehdäkseen orista suhteellisen suositun tammanomistajien keskuudessa, vaikka sen tiedetäänkin olevan hieman raisu luonteeltaan. Kovaa kyytiä on luvassa jos Pitspetterille vain antaa luvan juosta — tosin ei se aina niitä lupiakaan malta odotella. Tätänykyään orhiin voi törmätä Honkamuan isolla raitilla ihan vain komiasti aisakellot kilkaten pistelemässä, näön vuoksi. Kukapa ei tämmöistä hurmuria tahtoisi esitellä?

ii. Iso-Solava on nyt jo edesmennyt, kirkkaan punainen rautias tähtipää. Se eli koko elämänsä kotipihassa, teki muutaman varsan ja oli sellainen humpukkaori. Hirveän kiltiksi sanoivat, ja lempeäksi. Sitä suurempi suru oli, kun Iso-Solava menehtyi ähkyyn vain 9-vuotiaana.

ie. Tsirkuttaja on niinikään Honkamuan omia tyttöjä. Nimi sopii kuin nenä päähän: pikkuruinen tamma on räväkkä ja iloluontoinen kuin yhtä pieni lintunen. Sillä on aina meno päällä, kova puuhastelija, joten isännällä (naapurin Joussou Tačči itse asiassa, maailma kun on näin pieni) riittää päänrapsuttelua koittaessaan keksiä nyt jo yli parikymppiselle tammukalleen tarpeeksi tekemistä. Tylsistyessään se on nimittäin kova keksimään kaikenlaista omaa kivaa, aina aitomisesta karsinan ovimekanismien salaisuuksiin perehtymiseen. Edes varsojen kaitseminen ei ole menoa hidastanut, vaan enemmänkin Tsirkku on jakanut ilomielin taitojaan kaikille viidelle lapsukaiselleen.

e. Näre-Usva on, yllätys yllätys, sekin Honkamualaisia. Suloinen vaaleanpunarautias moppitukka on isäntänsä silmäterä, melkein suoraan syliin syntynyt herranterttu. Kaksikko on erottamaton: Näre seuraa vaikka tupaan saakka, jos lupa heltyy. Emäntä on eri mieltä siitä, saako hevoselle syöttää sokuria suoraan kahvipöydästä... Korpi-Terhen on tamman ainoa jälkeläinen, ja varsominen oli sen verran vaikea ettei toista kuulemma tule. Näre jatkaa siis lellikkielämäänsä, kuten on viimeisimmät 17 vuotta jo tehnytkin.

ei. Korpikutsu asustelee Suomen puolella, Nurmeksessa. Se on hätkähdyttävän tumma rautias, kuin suklaanokare, ja kulottuneet jouhien kärjet hohtavat punaisina tulikipunoina. Se sopii hyvin orin luonteeseen, sillä ratsulinjalle II-palkinnolla päästetty esteratojen maantienkiitäjä on nopea ja räjähtävä kuin liekit pihkapuussa. 100 cm radoilla kisannut Korpikutsu on vaihtanut muutaman kerran omistajaa, ja nykyään viettää kisaeläkettä aiemman hoitajansa omistuksessa. Satunnaisesti se ottaa yhä tammoja vastaan, mutta hyvin tarkoin kriteerein: jälkikasvua on jo 27 varsan verran, joten pihtailunvaraakin alkaa olemaan.

ee. Havukka on ulkonäöltään hyvin paljon Korpi-Terhenin näköinen — vai pitäisikö ennemmin sanoa Terhin muistuttavan buabaansa? Joka tapauksessa kaksikkoa yhdistää myös rauhallisuus ja harkitsevaisuus: pomminvarma työjuhta oli myös Havukka silloin kun vielä jaksoi raataa. Nyt 28-vuotias mummoheppa saa tyytyä jäystämään lopuilla hampaillaan kortta, ja kaitsemaan pihan kahta nuorempaa varsaa. Se on muutamassa kodissa ehtinyt elämänsä aikana olemaan, mutta Säämäjärvi taitaa tulla olemaan tamman viimeisin leposija. Viimeisimpien kuulumisten mukaan alkaa nimittäin jo vanhuus painamaan.

Jälkeläiset

Terhi periyttää vahvasti rauhallista luonnetta. Sen omat kaviot virsuuntuvat helposti, joten varsojen vuolusta/kengityksestä on pidettävä hyvä huoli, ja isäorin oltava hyväkavioinen.

Näyttelytulokset (PKK)

26.10.25, Blacklake, EM-luokka: vapaa kuva, tuom. Valo: EM (kuva) ^[3]
08.10.25, Norling Riding, muu kuva: vapaa kuva, tuom. Valo: KP (kuva)
30.05.25, Kivikruuga, muu kuva kylmäverisille: riemuisa kesä, tuom. Tay: LKV KP, EM (kuva) ^[2]
24.03.25, Hiekka-Aho, kylmäveritammat, tuom. Aksu: KTK-sert
28.02.25, Aarnin Talli, Muu kuva: kotoisa tunnelma, tuom. ScrewDriver: KP (kuva)^[1]
23.02.25, Kivikruuga, kylmäveritammat, tuom. Aksu: KTK-sert

^[3] EM: tekniikka
^[2] EM: tunnelma. "Hevosella ihanan onnellinen ilme, kuvassa kauniit värit ja valot."
^[1] "Kotipuolessa ei tarvitsekaan kiiltää niin kuin kisastudiossa."

Terhin elämää

07.11.2025 | Ruadohebo on ruadohebo (159 sanaa)

Yllättävän onnistunut treeni Rotjakkaan kanssa sai Karlan itseluottamuksen kohoamaan yli asteikon. Mitä silloin tehdään? No tietenkin otetaan tallin kankein työjuhta ja lähdetään kentälle vääntämään vähän satulatta koulua!

Muutama seikka kävi heti selkeäksi: 1. alla oli todellakin pihan kankein hevonen ja 2. se oli todellista vääntämistä. Terhi liikkui rivakasti kuin jäänmurtaja, ja oli myös tasan tarkalleen yhtä notkea. Sillä ei varsinaisesti oltu koskaan ratsastettu, kunhan muuten vain sieti selkään nousevaa ihmistä — ja koulutustason huomasi, sillä se oli ehtä helppo ö. Ulkoavut olivat hepalle täyttä hepreaa, kääntyminen tapahtui rumasti sisäohjasta, istunnalla olisi voinut heittää Säämäjärven sorsia, ja pohkeista ei tapahtunut mitään. Maiskutuksella Terhi liikkui eteenpäin, ohjasta ja ptruu se pysähtyi. Muita askellajeja ei löytynyt edes nöyrästi maanittelemalla, sillä ohjanperillä ei ratsain voitu ripsaista ravia.

Puoli tuntia Karla jaksoi ähertää, kunnes hänen oli hiki päässä lopetettava. Jos Terhistä tahtoisi ratsun, pitäisi sille kouluttaa huolella ensin edes perusavut. Nyt he olivat kentällä raahustaneet vain pisteestä a pisteeseen b, ilman mitään puhettakaan asetuksista tai taivutuksista. Mutta miksi hän niin tekisi? Terhi oli Vassin rakas ja hyvä työhevonen, joten sellaisena se sai pysyä. Tallissa oli monia hyviä ratsuhevosia.

Tulipahan testattua.

03.11.2025 | Dvoran paras lokkovoi (254 sanaa)

Vassin teki ensin mieli halata Terhiä, ja sen jälkeen mennä kylänraitille kuuluttamaan kaikille, miten hän oli maksanut vaivaiset 80000 virtuaaliruplaa, n. 800 v€, Sorokinille "luuskasta", jonka hän nyt oli taikonut pihan oikeaksi työmestariksi. Eipä tiennyt naapuri, millaisesta aarteesta pilkkahinnalla luopuikaan, luuli varmasti mokoma vedättäneensä tuhlaajapoikaa. Sellainen aarre Terhi nimittäin todellakin on, että kyllä se vedättäminen kävi ihan toisin päin — vahingossa tietenkin, eihän Vassi hevoskaupoista tiedä (vieläkään) mitään. Ihan tuurilla hän osti parhaimman työkaverinsa.

Terhin pystyy jättämään minne tahansa seisomaan, ja siinä tammukka odottelee niin pitkään kunnes toisin käsketään. Mikään tehtävä ei tunnu sille liian haastavalta, ja pisti perään millaiset koneen tahansa, Terhi vain kohauttelee olemattomia olkapäitään ja jatkaa hommiaan tasaiseen tahtiinsa. Kesällä Vassi oli ostanut uuden, isomman kultivaattorin, mikä piti kamalaa kolinaa osuessaan kiviin. Käytännössä katsoen se siis rämisi jatkuvasti, sillä kiviä pelloissa kasvoi, jos mitä. Kaikkia muita pihan hevosia moinen verme oli hieman epäilyttänyt, mutta ei Terhiä: se käänsi uuden sivun perunamaahan kuin olisi syntynyt vekotin perässään.

Terhi tekee siis mitä tahansa, ja kaikkia talon töitä se tekeekin, ihan tasapuolisesti. Erikseen ei Vassin ole tarvinnut sitä treenata: arjessa se suorittaa harjoittelunsa, ja TYH:n kisoissa käy sitten noukkimassa trofeensa. Ei nimittäin riitä, että Terhi on pihan paras työheppa: ehei, se on aina palkinnoilla myös kilpailuissa, usein ykkössijoilla jopa! Muutaman sijoituksen jälkeen alkaa YLA:n tilaisuus kutsua, ensimmäisenä hevosena koko Kivikruugan katraasta. Sitten sen aika olisi jäädä puhtaasti piha- ja peltotöihin kotosalla, toki myös useiden Kruugalaisten varsojen hyväksi emäksi — ja siitä jos mistä voi olla varma, että ne varsat tulevat maksamaan enemmän kuin emänsä.

10.8.2025 | Lykkyy on (159 sanaa)

Terhi ei sittenkään ollut mikään hukkaostos: hyvä ruokinta ja sopiva liikunta ovat tehneet ihmeitä, eikä sitä enää samaksi hevoseksi voisi tunnistaa. Karva kiiltää ja silmiin on tullut sen verran pilkettä, mitä tamman tapaiselta mullilta voi nyt odottaakaan. Työhevoskisoissakin Terhi on ollut oikea yllättäjä: se on menenestynyt vähän joka lajissa, jopa juoksukokeessa, mikä on saanut Kivikruugalaisten leuat loksahtamaan sijoiltaan. Niin jähmeältä kuin Terhi tuntuukin, tekee se aina mukisematta työtä käskettyä — eli kun sille sanoo että juoksehan tammukka kovaa, niin senhän se tekee. Viimeksi kotikisoissa tuli voittoruusukekin matkaan!

Ainoana murheena (Huurun dramaattisen syntymän jälkeen) ovat olleet Terhin kaviot. Ne eivät meinaa mitenkään pysyä muodossaan, ja joka kerta raapii kengittäjä otsaansa niitä katsellessaan. Kipeältä ei Terhi vaikuta, mutta kenkiin tarvitsee aina pohjalliset, kun ovat anturat niin laskeutuneet ja seinämät jyrkästi levinneet. Kalliiksikin kavionhuolto käy, kun kolmen viikon välein on pakko vuolla. Muuten karkaavat kannat aivan alas. Hiljalleen onkin Vassin päähän hiipinyt ajatus, että pitäisiköhän sitä opiskella kengitystä itse, niin säästyisi pitkä penni.

25.4.2025 | Nygöi on aigu igrajjah! (228 sanaa)

Nyt vasta sekä talon väki, että Terhi itsekin, uskalsivat huokaista helpotuksesta. Ennenaikaisesti maailmaan tupsahtanut tammavarsa oli kaikkien odotuksien vastaisesti sekä selvinnyt hengissä, että säästynyt komplikaatioilta — joutsenet eivät tulleet sitä hakemaan takaisin tuonilmaisiin, kuten Vassi asian kauniisti muotoili.

Varsa sai nimekseen Huuru. Se sopi tietenkin myös Terhin nimeen, mutta muistutti siitä, miltä näytti kun varsamytyn ainoa elämästä kiinnipitävä asia oli pieni huuru, joka karkasi olemattomina henkäyksinä viileään ilmaan. Nyt tuo samainen olento seisoi lenkurat tikkujalat tanassa emänsä vierellä, katseli pihaton ovelta taivaalta satavaa räntää. Silmissään sillä oli kaukainen katse: minne lie Huuru näki, kauemmas kuin kukaan meistä muista? Terhikään ei näyttänyt tietävän, minne esikoisen mieli aina katosi, häilyväisenä kuin kare veden pinnassa. Välillä siellä, välillä täällä.

Gin-varsasta oli nopeasti tullut Terhin elämän antagonisti. Pikkuori oli Huurun täydellinen vastakohta: eläväinen, ulospäinsuuntautunut, riehakas. Se oli riemuissaan uudesta leikkikaverista, mutta ei ymmärtänyt sitä, ettei Huuru tahtonut riekkua. Sille leikkiminen tarkoitti rapsuttelua, pientä jouhista nipistelyä ehkä, kaulailemista — ei painia ja villiä rallia pihaton juurakoiden yli liidellen, kuten Gin ajatteli. Huuru ei osannut sanoa vastaan, joten useammin kuin kerran joutui Terhi menemään väliin. Nyt Gin ei pääse kymmentä metriä lähemmäksi uutta kaveria, kun 600 kiloa suomenhevostammaa jo rynnistää kohti korvat luimussa. Tämä on ollut tietenkin omiaan aiheuttamaan skismaa Terhin ja Ginin emän, Öte-Salkynin, välille.

Huuru itse on aiheuttamastaan kalabaliikista kuitenkin ainakin näennäisen tietämätön. Emänsä takaa se katselee sumusilmin maailmaa, jota kukaan muu ei näe.

22.4.2025 | Igrajjah myöhembä (71 sanaa)

Karla neljännellä kerralla kieltänyt Vassia rämppäämästä tallissa, mutta kun tuvan ovi kävi kuudennen kerran, hän luovutti. Ymmärsihän sen: kaikki olivat yhtä huolissaan Terhin ennenaikaisesta varsasta, jonka elämänlanka tuntui kovin hauraalta ja heikolta. Jopa Marju, Karlan epäluuloinen ja piikikäs anoppi, näytti pehmeän puolensa tarjotellessaan vilttiään varsalle peitoksi.

Tunnit kuluivat, sitten vuorokausi. Varsa oli yhä elossa, mutta tulevat päivät olisivat kriittisiä. Karla oli ehtinyt unohtamaan, ettei hevosten kasvattaminen ollut aina kivaa ja hauskaa.

2.2.2025 | Čokottau ku griba (241 sanaa)

"Pie vai suičis kiinni."

"Da, tämä täs čokottau..."

Siinä Vassi oli kyllä ihan oikeassa: mihin Terhi muka lähtisi? Karla sai mallailla kameraa aivan rauhassa. Esittäjä oli kyllä tämän tamman kanssa aivan turha, sen olisi voinut asetella aivan rauhassa, puuteroida nassun ja kihartaa käkkyrät, lavastaa studion ja säätää valon — Terhi olisi seistä tököttänyt siinä varmasti koko sen ajan. Mutta rakennekuva ei ollutkaan suunniteltu: Karla oli vain saanut idean katsoessaan miten hyvältä hänen sulhonsa oli näyttänyt työntäessä tamman kanssa lumia pihatieltä, joten miksipä ei samalla ottaisi kuvaa. Kun loimivyön pisti rungon ympärille, niin linjatkin näkyivät paremmin pörhökarvan alta. Tai ei ehkä niin pörhöisen — karva oli hiestä klimppiintynyttä, ja räkä valui sekä ukon että pollen nenästä. Mutta Terhi nyt olikin niin konstailematon ja karu juhta, ettei siitä nyt mitään liian sipistyneitä kuvia voisi ottaakaan. Ei sopisi imagoon.

Nyt kun Terhi oli saanut vähän paremmin syödäkseen, se ei ollutkaan ihan niin kurjan näköinen miltä alkuun näytti. Karlaa melkein hävetti, miten hän oli sättinyt Vassia ostoksesta: oikeastaan leppoisa, mutkaton tamma taisi olla juuri sitä mitä mies tarvitsi. Karla piti kuumista ja kiihkeistä, kiiltokuvamaisen kauniista hevosista. Ei se tarkoittanut sitä että kaikkien pitäisi.

"Passibo, hüvä tuli!" Karla nosti peukun pystyyn ja huitoi sen merkiksi että kuvaus oli ohi, kaksikko sai jatkaa puuhiaan. Hän hymyili onnellisena katsoessaan miten Terhi ja Vassi katosivat tallin ovista sisään, jälkimmäinen iloluontoiseen tapaansa työkaverilleen lauleskellen. Kuvitella että tämä oli nyt Karlan elämää. Kuvitella, että siinä käveli hänen miehensä.

Kuvitella, että tämä oli koti.