Rotjakka

VIP MVA Fn, KTK-I

Suomenhevosori "Rotjakka". Väri ruunikko, säkäkorkeus 160 cm.
Syntynyt 23.05.2019, nyt 11-vuotias.
Kasvattaja Viljo Eronen Omistaa Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Yleiskäytössä, he B / 70 cm / ajokoulutettu.
Rekisterinumero VH25-018-0072 / PKK6326

---

Suomenhebo-orih "Rotjakka". Väri hniedu, sägäkorgevus 160 cm.
Rodiihes 23.05.2019, nügöi 11-vuodine.
Kazvattanuh Viljo Eronen Omistai Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Ülehizes käütös, he B / 70 cm / lokkovoi.
Registrunoumeru VH25-018-0072 / PKK6326

Mucho macho.

"Ülen hüvä orih olet", Vassi šupahutti Rotjakan korvah.

Honkamuan kezäpruazniekus.

Iäre dorogul! Pois tieltä!

Perinteinen suomenhevosen representaatio on varma, jämpti työjuhta, ahkera, vaatimatonkin. Mikään näistä edellisistä ei kuvasta Rotjakkaa.

Ei Rotjakka mikään huono hevonen ole, mutta luonteeltaan se tuntuu taipuvan enemmän stereotyyppiseen ahaltek-hevoseen kuin kylmään vereen. Se kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, on eläväinen (kaunisteltu versio siitä, että on useammin kahdella kuin neljällä jalalla), äänekäs ja meuhkaava. Rotjakka on upea, ja se tietää sen itsekin — miksi siis piilotella? Rinta rottingilla ja sieraimet leiskuen se saapuu niin tarhansa portille kuin näyttelypaikallekin.

Rotjakka unohtaa välillä ihmiset ja saattaa vahingossa teloa varpaita, mutta lähtökohtaisesti se on kuitenkin hyvätapainen silloin kun meuhkaamiseltaan ehtii. Vastavuoroisesti Rotjakka vaatii kohteliaisuutta myös ihmiseltä: huutamiseen ja riuhtomiseen ori vastaa helposti hampaillaan. On suuri ero sillä, tasaako kavahtelevan orin energiaa pysymällä itse jämptinä ja rauhallisena, vai huutaako sitä naama punaisena rauhoittumaan. Jälkimmäistä Rotjakka ei siedä lainkaan, minkä moni on oppinut kokemuksen kautta...

Sekä ratsuna että ajokkina Rotjakka on hyvin menevä. Sen huonoihin puoliin kuuluu etuosan ylenpalttinen keveys, mutta kun tietää tämän hevosen nappulat, on keulimisen vaara pieni. Yleensä kavahtaminen tapahtuu, kun Rotjakka jää paikoilleen katsomaan jotain mielenkiintoista, kenties steppaamaan ja huutelemaan muille hevosille. Jos sitä siinä mielentilassa lähtee pohkeilla tai ohjanperillä hoputtamaan etiöpäin, on vastauksena yleensä korkeakin yläpysty. Rotjakkaan kanssa niksinä onkin kiinnittää sen huomio johonkin muuhun — hyväksi havaittu keino on lähteä tekemään maailman pienimpiä asetuksia kumpaankin suuntaan, ja palkata leivänkäntyllä heti kun pää hiemankaan kääntyy. Sen verran suomenhevosta Rotjakkaassa sentäs on, että ruoka kelpaa aina... Se ei saa oria ehkä kokonaan keskittymään tekemisiinsä, mutta estää ainakin paineen kasaantumisen.

Kun Rotjakkaan saa samalle aallonpituudelle ratsastajan/ajurin kanssa, se on yllättävän herkkä. Tämmöistä hevosta helposti lähtisi isoilla avuilla ohjaamaan, "että varmasti kuulee", mutta mitä hienoeleisemmin Rotjakkaa ohjaa, sitä mieluummin se kuuntelee ja keskittyy tekemiseensä. Toisaalta ymmärtäähän sen: jos pomo töissä huutaisi aina naama punaisena, kai sitä tahtoisi dissosioida itsensä ihan minne tahansa muualle kuin työn äärelle.

i. Roteva on nimensä veroinen mörssäri. Paksuniskainen ja leveä ori on kuin sonni, mutta luonteeltaan se onneksi muistuttaa enemmän Ferdinand-härkää kukkakedolla. Kyllä hieno mustanruunikko tietää olevansa upea, mutta turhaa mölyä ei Roteva itsestään pidä — kohteliaasti hörähtelee tammoille, ja keskittyy sitten hommiinsa eli biologisena metsäkoneena toimimiseen. Kantakirjaan ori pääsi III palkinnolla nipinnapin, tuomarit eivät näes pitäneet muhkeasta töppöjalasta, mutta hyvän luontonsa ja komean värinsä ansiosta sille on silti ollut tammoja ihan jonoksi. Rotjakka on järjestyksessään 16. Rotevan varsa, mutta ei varmasti viimeinen. Kasvattaja on koittanut Rotevaa useasti takaisin ostaa: hän oli kuulemma myynyt lyhytjalkaisen "lyllerövarsan" tonnilla, joten katumus on käsinkosketeltavaa.

ii. Selkko on hieno pangare-kuvioinen ruunikko, jota ei uskoisi Rotevan isäksi: Selkko on nimittäin pitkäkinttuinen ja solakka kuin silakka, ehtaa juoksija-ainesta. Ravuria siitä haaveiltiinkin, mutta laukka on välillä niin vahvassa että lopulta orista tehtiin ratsu juoksijalinjalle II-palkinnolla kantakirjaamisesta huolimatta. Reipasmielinen ja nopealiikkeinen Selkko onkin ollut oiva peli harrastetason kisaamiseen melkein lajissa kuin lajissa: lännenratsastuksen trailiakin sillä on käyty koittamassa. Selkko on yhä voimissaan vaikka 27. vuosi pyörähtikin mittariin, elellen huoletta kasvattajansa tykönä.

ie. Ruskan Iso-Tytti oli varsana jättimäinen, ja vaikkei säkäkorkeutta aikuisena tullutkaan kuin se 152 cm, niin leveyttä (ja rungon pituutta) tuli sitten senkin edestä... "Tytti" on kuin mäyräkoira, eikä sitä ole edes yritetty kantakirjaan. Se on muutamassa kodissa kiertänyt, ratsastuskoulussakin jumputtanut hetken uraa, mutta ollut hankalan hevosen maineessa kovakalloisena ja jokseenkin raisuna rautiaana. Nyt kiertolaiselämä on toivottavasti takana: ainakin viimeiset 8 vuotta 24-vuotias tamma on pysynyt samassa kodissa, missä se on toiminut monilapsisen perheen äidin omana harrastepuksuttimena. Ja totta kai mamman kultamussukasta pitää saada varsa, oli rakenne tai luonne mitä tahansa... Roteva on Tytin ainoa varsa, ja hyvä niin. Onneksi kroppaa periytyi myös isältä...

e. Heti-Valmis on niin vaalea pangare, että se menisi klipattuna kimosta. Se on Erosen omia kasvatteja sekin, ja hieno sellainen: työpuolelle tamma on kantakirjattu I-palkinnolla. Koska liian hyvää ei voi kuitenkaan yhteen pakettiin siunaantua, on tamma luonteeltaan temperamenttinen ja nopeatempoinen. Se ei siedä lainkaan äksyilyä tai epämääräistä suhruamista, vaan antaa kyllä heti kipakan palautteen niin hampain kuin kavioinkin. Aivan jokaisen hevonen se ei siis ole, ja liian lähelle ajautuneet lajitoveritkin tamma näykkii kauemmaksi, mutta juhtana se on väkivahva eikä peräänny edes silloin kun ehkä pitäisi. Harkitusti on tästä nyt 15-vuotiaasta "Hellusta" teetetty varsoja, Rotjakka on niistä järjestyksessään kuudes.

ei. Näkyvä ei nimestään huolimatta ollut mikään kovin erityinen. Sen karva taittoi enemmän harmaaseen kuin punaiseen, luonne oli syrjäänvetäytyvä ja kantakirjaankin tuli III-palkinto vasta toisella yrittämällä. Ravurinura oli lyhyt: hankosidevamma pisti pillit pussiin jo 5-vuotiskaudella, ja sen jälkeen Näkyvä oli lähinnä pihakoristeena ja tammojen kiusaajana. Vain muutaman varsan se sai tehdä, ennen kuin lopulta pistettiin jatkuvasti poksahtavan hankositeensä vuoksi teuraaksi vasta 10-vuotiaana. Hevosparka.

ee. Hyvätuli on Kilo-orin viimeinen varsa, emänsä Tipukan ensimmäinen. Ja hyvähän siitä tuli! Leiskuva läsipäinen punarautias on tehnyt elämässään vähän kaikkea: ensin se juoksi ravurina, sitten meni teinitytön harrasteratsuksi, kiinnostuksen lopahdettua myytiin ratsastuskouluun, sieltä taas toisen teinitytön kaveriksi, ja lopulta samaisen tytön äidin omaksi hevoseksi, siitä sitten Erosen Viljolle siitostammaksi. "Hyvis" kisasi sekä koulussa että esteillä matalilla tasoilla, ja vaikka elämä onkin tehnyt siitä kovasuisen, on luonne yhä mitä iloisin ja ystävällisin. Nykyään 29-vuotias tammukka on jo harmaahapsinen vanhus, mutta sen viisi varsaa jatkavat emänsä ilomieltä — tai kaikki muut paitsi Heti-Valmis. Luoja yksin tietää, miksi siitä varsasta tuli sellainen känkkäränkkä.

Jälkeläiset

Rotjakka periyttää pangare-kuviota ja sukkajalkoja. Rauhaisan tamman kanssa sen luonteen tappuraisin kärki taittuu.

Näyttelytulokset (PKK)

30.05.25, Kivikruuga, kylmäverioriit, tuom. Aksu: LKV KTK-sert
24.03.25, Hiekka-Aho, kylmäverioriit, tuom. Khaos: KTK-sert
23.02.25, Kivikruuga, kylmäveriorit, tuom. Jodochus: LKV KTK-sert

Rotjakan elämää

07.11.2025 | Hyö jälgimäi luaditahes

Karla ei ollut uskoa sitä todeksi. Hän hieroi silmiään ja räpsytteli ripsiään, katseli ympärilleen. Joo, kyllä tämä ihan reaalimaailma oli, eikä unta, kuten hän luuli. Oli tosiaan mahdollista ratsastaa Rotjakkaalla kentällä ilman, että kertaakaan tuli tenkapoo tai villi ralli. Oliko hän ottanut oikean ratsun allensa? Joo, kyllä edessä oli musta peikkotukka ja ruunikko kaula. Mitä ihmettä?!

Rotjakka pärskähteli, kun Karla antoi sen kävellä pitkin ohjin loppukäyntejä. Heillä oli ollut tänään tiukka kavalettitreeni, johon sisältyi esteiden lisäksi tarkkaa peliä taivutusten kanssa niin kaarevilla kuin suorillakin linjoilla. Puomit, korotettuina tai eivät, sujuivat kuin vettä vain, eikä kavaletitkaan kolahdelleet kuin aluksi, ennen kuin Rotjakka oppi mittaamaan askeleensa oikein. Normaalisti Karla saisi viimeistään ensimmäisten laukkojen kohdalla kylmää kyytiä, mutta tänään ori oli alusta asti pehmeällä tuulella. Se ei vastustellut apuja eikä kiihtynyt kertaakaan.

Ansaitusti Rotjakka sai rapsutuksia harjamartoonsa. Olisipa se aina näin helppo! Tänään ensimmäistä kertaa orin ratsastaminen tuntui mieluisalta, eikä pakkopullalta vain siksi, ettei Karla kehdannut myöntää haukanneensa liian suurta palaa uhotessaan tekevänsä siitä ratsun. Sellainen Rotjakka taisi oikeasti nyt viimein olla. Kenties ahkera koulutus oli sittenkin tuottanut kauan kaivattua tulosta?

03.11.2025 | Näytetähes vaigiekse

Siinä missä Karla tempoili tehdäkseen Rotjakkaasta ratsun, Vassilla on ollut omat demoninsa taltutettavana: Rotjakkaan piti oikeasti ryhdistäytyä henkisesti pärjätäkseen TYH-kisoissa. Koko kesä on mennyt treenatessa, kun orin malttia on hiljalleen kasvatettu. Vassi on esimerkiksi testannut seisottaa sitä eri paikoissa, pihatiellä ja kentällä, metsässä ja kylänraitilla, hiljalleen kasvattaen aina omaa välimatkaa oriiseen. Rotjakka on hiljalleen alkanut yhdistämään, että kun seisoo hiirenhiljaa paikoillaan, siitä seuraa ruisleipää. Näin lahjomalla on järki alkanut palautumaan päähän, vaikka kisapaikoilla mölyä vielä turvasta piisaakin. Oleellista on, että Rotjakkaan uskaltaa nyt jo valjastaa vapaana seisoen — keväällä monia tuloksia söi se, kun valjastustilanne muuttui villiksi paritanssiksi hevosen kiepuessa isännän ympärillä kuin väkkärä.

Toinen Rotjakkaan kipupiste, tasainen meno, on vielä työn alla. Välillä se kulkee ihan mallikkaasti, mutta sitten kun kisapaikalla on yksikin tamma kiimassa, se on menoa se! Rotjakka tuntuu unohtavan ihan kaiken mitä on oppinut, ja mesoaa häntä tötteröllä niin että Vassi voisi vaipua häpeästä tantereeseen. Siinä eivät paljon leivänkäntyt auta, kun Rotjakka ei näe mitään muuta kuin ihanat tammat ja kilpakumppanit... Usea suoritus on jäänyt kesken, kun yhteys ajokkiin on kuskinpaikalta kadonnut ihan täysin. Toisaalta se pistää asioita oikeisiin mittasuhteisiin: mitä sitten, jos muutama kyntövako meneekin vinoon, tai jää liian ohueksi? Vassille tärkeintä on, että suoritus etenee loppuun saakka. Se kun ei tämän pollean orhin kanssa ole lainkaan itsestäänselvää... Kotona Rotjakka alkaa olemaan mainio, mutta vieraissa ympyröissä sen yksi ainoa aivosolu ei vielä riitä keskittymään tekemiseen. "Ainakin on syy järjestää kotikisoja," Vassi puoliksi vitsailee, puoliksi laukoo tosiasioita.

02.11.2025 | Läkkä lujah!

"Enemmän maastoilua," oli Klaus Tuura antanut kotitehtäväksi, joten sitähän sitten Kuldulle luvattiin. Harmaana riippuvan taivaan alla Karla pyysi kultaista oriitta pidentämään laukkaansa vielä vähäsen lisää. Perässä laukkasi Rotjakka, jonka kärryillä Vassi pomppi niin että pysyi nipinnapin kyydissä. Runsaat sateet olivat kaivaneet kylänraitin täyteen nimismiehen kiharoita ja kämmenensyvyisiä monttuja, joita ei kapealla tiellä ehtinyt, ei edes voinut, väistellä.

Mutkaa kohden vauhti hidastui. Kuldu olisi vielä tahtonut jatkaa laukkaa, Rotjakka myös, mutta enemmän tai vähemmän nöyrästi ne kuuntelivat ihmisiään. Rotjakka nakkeli vastentahtoisesti niskojaan kun Vassi joutui vetämään ohjasta kunnolla, mutta Kuldu tyytyi vain ojentamaan kaulaansa ja pärskimään kunnon revityksen päätteeksi. Karla rapsutti paksua niskaa hymyssäsuin. Kuldu oli asunut Kivikruugassa keväästä saakka, eikä vieläkään ollut osunut päivää, jolloin sen kanssa puuhastelu olisi saanut kenetkään harmistumaan. Ori oli jotain uskomatonta: niin hyväluontoinen, taitava ja komea, oikea lottovoitto. Karlaa melkein hävetti ajatella, että tässä sitä kaahasi kaksi päinvastaista hevosta: unelmien ratsu edellä, tallin kauhu takana. Olihan Rotjakka komea mörssäri, mutta mitä ihmettä oli Vassi ajatellut ostaessaan moisen möyhäävän mörrimöykyn kasvatuksen kantaoriiksi?

Kuldu steppasi: mutkan jälkeen odotti taas tuttu, suora laukkapätkä.
"Ei me voida aina laukata," Karla sanoi.
"Kyllä voimmo!" raikui takaa.
Ja sitten sitä taas mentiin. Kuldun askel oli pehmeä, vaikka se kiihdytti nollasta sataan ennätysajassa. Samaan aikaan Vassi piteli kiinni laidoista henkensä edestä.

27.04.2025 | Ei enembi löülüö...

Karla pyyhkäisi mutaa ja kyyneliä poskeltaan. Juoksuksi hän ei jaksanut pistää, vaikka ruunikko hevonperse oli hyvää vauhtia katoamassa mutkan taakse — tämä ei ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeinenkään kerta, kun he palasivat Rotjakkaan kanssa pihaan eri aikaan. Onneksi Honkamuan kylänraitilla kaksi autoa peräkkäin muodosti jo ruuhkan, joten huolta valtoimenaan pukkilaukkaa sinkovasta hevosesta ei tarvinnut pitää — kotiinsa se juoksi, kuten aina.

Karlaa sekä suututti, hävetti että myös pelotti. Suututti tippua; hävetti se myöntää; pelotti seuraava kerta. Niin rinta rottingilla kuin Karla olikin vannonut tekevänsä Rotjakkaasta ratsun, alkoi hän nyt epäilemään taitojaan. Rotjakka kyllä oppi, eikä sitä lähtökohtaisesti tuntunut häiritsevän selässä istuminen, mutta se tuntui kiihtyvän nollasta sataan sekunnissa. Siitä se rodeo sitten lähti tänäänkin, ravipätkästä joka vaivihkaa muuttui holtittomaksi laukaksi, ja sitä kun Karla erehtyi jarruttelemaan niin huiskista vain! Tantere kutsui. Ja häpeämarssi kurainen kypärä päässä, ilman hevosta... Sorokinin Krikko oli jo kerran pysähtynyt ihan varta vasten leukailemaan, minne Karla oli ratsunsa hukannut. Jos sama tapahtuisi tänään, hän oli varma että purskahtaisi itkuun.

Jos Rotjakkaa ei olisi ehditty jo ilmoittamaan pieniin 50 cm harjoitteluestekisoihin toukokuun puolivälissä, Karla olisi varmasti jo lyönyt hanskat tiskiin. Mutta eihän hän nyt voinut luovuttaa! Sitten kisojen jälkeen, naama murona ja ego sirpaleina, voisi todeta Rotjakkaan olevan 100% kotipihan työhevonen. Vassi sanoo, ettei häntä haittaa orhinsa tuliluontoisuus. Pitäkööt sitten hyvänänsä koko hevosen!

25.04.2025 | Ližiä löülüö!

Ei se ota, jos ei annakaan! Karla on päättänyt tehdä Rotjakkaasta ratsun — Vassin siunaus toki tälle projektille löytyy, mutta siunausta hän taitaa nimenomaan hakea tulevalle morsiamelleen. Pysyisi nyt hengissä edes hääpäivään saakka... Semmoista menoa on nimittäin paha katsella, kun riski ori riepottaa ratsastajaansa milloin pitkin kylänraittia, milloin pellonreunaa. Jos jotain Vassi on kuitenkin armastetustaan oppinut, niin sen, että jos hän jotain päättää, sehän myöskin tehdään. Joten kun Karla sanoo kouluttavansa Rotjakan salonkikelpoiseksi ratsuksi, niin siitä lupauksesta ei hän peräänny. Ei edes silloin, kun katuu päätöstään ja itkee hiljaa pettymystään tallin hämärässä nurkassa.

Idea ratsuttamiseen oli tavallaan Vassin ansiota. Hän on näet huokaillut tarpeeksi paljon siitä, miten kotioloissa niin hyvä työpari Rotjakka muuttuu karjuvaksi maailmanlopuksi aina vierailla paikoilla, joten TYH:n kisoissa tulee vain jämäsijoja — jos siis siinä ja siinä hallussa pysyvää oriitta päästetään edes suoritukseen saakka. Karlahan näkee ongelmien sijaan vain ratkaisuja, joten hän päätteli ratsuhommien olevan sitten ehkä helpompia. Esteradalla kun ei tarvitse esimerkiksi uskaltaa päästää hevosta seisomaan kiinni pitelemättä, eikä tarvitse todistella malttia. Niin, entäpä jos Rotjakasta tulisi vaikka estekilpuri? Kovaa se ainakin osaisi laukata!

No, niin osasikin, mutta yleensä toiseen suuntaan mihin Karla toivoi. Hyppäämääkin Rotjakka rohkeni, kun ensin oli saanut Karlan tantereeseen tiukalla u-käännöksellä.

Mutta koska Karla oli Karla, hän ei luovuttanut, vaan tarttui tilannetta riveleistä kiinni ja ilmoitti Rotjakkaan ensimmäisiin 50 cm luokkiinsa. Lisää löylyä, lisää löylyä!

09.02.2025 | Kudai on teriämbi?

Karla hoputti Ruusaa pidentämään nelistystä vielä vähän vauhdikkaammaksi, ja ratsuhan totteli. Hokkikaviot lennättivät lunta rinnalla kirittävän Rotjakan päälle, eniten kuitenkin reen ohjaksissa istuvan Vassin kasvoille. Vai että on Rotjakka Ruusaa nopeampi? Höpölöpö!

Jäätyneen järven lakeus oli kutsunut ottamaan miehistä ja naisista mittaa. Vassi tiesi kyllä mihin ryhtyi — Ruusa oli treenattu ja Rotjakan reki painava, mutta olisihan se ihan pirun kivaa päästä päästelemään ilman jarruja ja katsomaan, paljonko vauhtia suomalaisista hevosista lähtisi. "Vuota... vuota... terväh lähtöü!"

Varaslähdöstä huolimatta Rotjakka jäi pian jälkeen, kun kaverin nopeista liikkeistä kimmokkeen ottanut Ruusa kiritti takaa kiinni. Huiskista vain, ja lumipöllyn saattelemana kirjava tamma oli karauttanut ratsastajineen pitkälle etumatkalle. Karla kääntyi näyttämään kypsän aikuisen tavoin kieltä ja vilkutti, Vassi vilkutti takaisin ja nauroi ohjanperissä roikkuessaan. Jos hevoset osaisivat nauraa, Rotjakka ei olisi niin tehnyt: sitä selkeästi kaihersi jäädä jälkeen. Vaikka askel miten lensi, niin reki ei luistanut sen lujempaa.

Kun Rotjakka tavoitti viimein vastarannan, sitä vastassa oli jo hikisenä huokaileva Ruusa. Se, toisin kuin puuskuttava ja kaikkensa antanut ori, näytti siltä että olisi valmis palaamaan samalla vauhdilla takaisin kotirantaan: Karla joutui kirjavaa jopa hieman pidättelemään. Samaan aikaan Rotjakka näytti siltä, että se lässähtäisi kohta kuin tyhjä kumirengas: sitä ei tarvinnut erikseen houkutella kävelemään rauhaksiltaan paluumatkaa. Normaalisti niin tappurainen ajokki oli nyt kuin lauhkea lehmä: kilometrin täysiä painamisen reki perässä se vaati, että Rotjakasta sai rauhallisen. Pitipä pitää mielessä... Kuten myös se, ettei Karlaa ja Ruusaa kannattanut lähteä haastamaan, mikäli tahtoi voittaa.

"Tuliel kerdul kačotah kudai on teriämbi, Ruusa libo ahaltek," Vassi uhosi, hymyssäsuin.