Kruugan Huuru

Suomenhevostamma "Huuru". Väri ruunikko, säkäkorkeus tulee olemaan n. 155 cm.
Syntynyt 22.04.2025, nyt 2-vuotias.
Kasvattaja Kivikruuga Omistaa Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Varsa, Koulutetaan vasta.
Rekisterinumeroa Ei vielä ole

Suomenhebo-tammu "Huuru". Väri hniedu, sägäkorgevus tulou olemah n. 155 cm.
Rodiihes 22.04.2025, nügöi 2-vuodine.
Kazvattanuh Kivikruuga Omistai Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Varzu, vaste školitah.
Registrunoumeruo Ei vie ole

"Mi kiippu magoau tuo Terhin al?"

Kysymys oli retorinen, kyllähän Vassi sen itsekin tiesi — ja siksi hän jo pisti juoksuksi ennen lauseen päättymistä. Ei se voinut olla, ei vain, ei, ei, ei ei ei... Laskettuun aikaan oli vielä viikkoja, eikä Terhi ollut näyttänyt mitään merkkejä varsomisesta. Vassi ei ollut vielä mikään oikea kasvattaja, mutta rinnalla kirmaavan Karlan katseesta hän tiesi päätelleensä oikein: nyt on syytäkin juosta.

Terhi nuupotti pihatossa surkeana. Sen vierellä makaava kiippu ei liikahtanutkaan, mutta sydämet sen sijaan muljahtivat sitä katsellessa. Hyvin pieni, hyvin hontelo ruunikkovarsa makasi märkänä ja elottomana huhtikuisessa kevätviimassa. Terhi raahusti huolestuneena perään, kun Vassi kaappasi vastasyntyneen syliinsä ja lähti pinkomaan kohti hallin lämpöä.

Pääsiäisihme tapahtui. Karla olisi jo luovuttanut, mutta Vassi hieroi oljilla varsaa niin pitkään että ensimmäinen elonmerkki, pieni suupielen mutristus, karkasi esiin. Terhi seurasi toimitusta aivan liki: se selkeästi tiesi, että tässä hänen esikoistaan koitettiin auttaa, parempi olla menemättä väliin. Vasta kun varsa nosti päänsä vilttien alta ynistäkseen ensimmäiset tervehdyksensä, hörähti emä tuuppaamaan sitä hellästi turvallaan.

Varsa oli niin säälittävän pieni ruipelo, että vasta ensimmäisien päivien jälkeen sille uskallettiin alkaa miettimään nimeä — vaikutti nimittäin selkeästi siltä, ettei sitä tähän maailmaan ole tarkoitettukaan. Mutta niin vain pikkuinen tamma sitkutti vaikean alkunsa läpi. Huuruksi se lopulta nimettiin, vaikka mahtipontisemmankin nimen olisi moinen sankari ansainnut.

Maahinen neidi

Huurun katse on eteerinen ja kaihoisa. Ehkä se ei oikeasti kuulukaan tähän meidän maanpäälliseen maailmaan? Sitä ei kiinnosta pelit eikä leikit, vaan ennemminkin varsan tapaa katselemasta kaukaisuuteen emänsä ryntään takaa.

Kiltti ja maltillinen Huuru on mukava käsitellä. Sitä ei tunnu mikään haittaavan, uudet asiat tuntuvat vanhoilta — kenties ne on jo entisessä elämässä opittu? Ei säiky, ei pompi, emän tasainen luonne näkyy. Kaikenkaikkiaan Huuru on ihana ja helppo varsa.

i. Rotjakka KTK-I rn sh, 160 cm	ii. Roteva mrn sh, 156 cm	iii. Selkko rn sh, 155 cm
		iie. Ruskan Iso-Tytti prt sh, 152 cm
	ie. Heti-Valmis vprt sh, 161 cm	iei. Näkyvä vprt sh, 160 cm
		iee. Hyvätuli prt sh, 154 cm
e. Korpi-Terhen KTK-II vrt sh, 153 cm	ei. Pitspetteri vrt sh, 149 cm	eii. Iso-Solava prt sh, 150 cm
		eie. Tsirkuttaja prt sh, 143 cm
	ee. Näre-Usva vprt sh, 150 cm	eei. Korpikutsu tprt sh, 150 cm
		eee. Havukka vrt sh, 151 cm

ii. Roteva on nimensä veroinen mörssäri. Paksuniskainen ja leveä ori on kuin sonni, mutta luonteeltaan se onneksi muistuttaa enemmän Ferdinand-härkää kukkakedolla. Kyllä hieno mustanruunikko tietää olevansa upea, mutta turhaa mölyä ei Roteva itsestään pidä — kohteliaasti hörähtelee tammoille, ja keskittyy sitten hommiinsa eli biologisena metsäkoneena toimimiseen. Kantakirjaan ori pääsi III palkinnolla nipinnapin, tuomarit eivät näes pitäneet muhkeasta töppöjalasta, mutta hyvän luontonsa ja komean värinsä ansiosta sille on silti ollut tammoja ihan jonoksi. Rotjakka on järjestyksessään 16. Rotevan varsa, mutta ei varmasti viimeinen. Kasvattaja on koittanut Rotevaa useasti takaisin ostaa: hän oli kuulemma myynyt lyhytjalkaisen "lyllerövarsan" tonnilla, joten katumus on käsinkosketeltavaa.

iii. Selkko on hieno pangare-kuvioinen ruunikko, jota ei uskoisi Rotevan isäksi: Selkko on nimittäin pitkäkinttuinen ja solakka kuin silakka, ehtaa juoksija-ainesta. Ravuria siitä haaveiltiinkin, mutta laukka on välillä niin vahvassa että lopulta orista tehtiin ratsu juoksijalinjalle II-palkinnolla kantakirjaamisesta huolimatta. Reipasmielinen ja nopealiikkeinen Selkko onkin ollut oiva peli harrastetason kisaamiseen melkein lajissa kuin lajissa: lännenratsastuksen trailiakin sillä on käyty koittamassa. Selkko on yhä voimissaan vaikka 27. vuosi pyörähtikin mittariin, elellen huoletta kasvattajansa tykönä.

iie. Ruskan Iso-Tytti oli varsana jättimäinen, ja vaikkei säkäkorkeutta aikuisena tullutkaan kuin se 152 cm, niin leveyttä (ja rungon pituutta) tuli sitten senkin edestä... "Tytti" on kuin mäyräkoira, eikä sitä ole edes yritetty kantakirjaan. Se on muutamassa kodissa kiertänyt, ratsastuskoulussakin jumputtanut hetken uraa, mutta ollut hankalan hevosen maineessa kovakalloisena ja jokseenkin raisuna rautiaana. Nyt kiertolaiselämä on toivottavasti takana: ainakin viimeiset 8 vuotta 24-vuotias tamma on pysynyt samassa kodissa, missä se on toiminut monilapsisen perheen äidin omana harrastepuksuttimena. Ja totta kai mamman kultamussukasta pitää saada varsa, oli rakenne tai luonne mitä tahansa... Roteva on Tytin ainoa varsa, ja hyvä niin. Onneksi kroppaa periytyi myös isältä...

ie. Heti-Valmis on niin vaalea pangare, että se menisi klipattuna kimosta. Se on Erosen omia kasvatteja sekin, ja hieno sellainen: työpuolelle tamma on kantakirjattu I-palkinnolla. Koska liian hyvää ei voi kuitenkaan yhteen pakettiin siunaantua, on tamma luonteeltaan temperamenttinen ja nopeatempoinen. Se ei siedä lainkaan äksyilyä tai epämääräistä suhruamista, vaan antaa kyllä heti kipakan palautteen niin hampain kuin kavioinkin. Aivan jokaisen hevonen se ei siis ole, ja liian lähelle ajautuneet lajitoveritkin tamma näykkii kauemmaksi, mutta juhtana se on väkivahva eikä peräänny edes silloin kun ehkä pitäisi. Harkitusti on tästä nyt 15-vuotiaasta "Hellusta" teetetty varsoja, Rotjakka on niistä järjestyksessään kuudes.

iei. Näkyvä ei nimestään huolimatta ollut mikään kovin erityinen. Sen karva taittoi enemmän harmaaseen kuin punaiseen, luonne oli syrjäänvetäytyvä ja kantakirjaankin tuli III-palkinto vasta toisella yrittämällä. Ravurinura oli lyhyt: hankosidevamma pisti pillit pussiin jo 5-vuotiskaudella, ja sen jälkeen Näkyvä oli lähinnä pihakoristeena ja tammojen kiusaajana. Vain muutaman varsan se sai tehdä, ennen kuin lopulta pistettiin jatkuvasti poksahtavan hankositeensä vuoksi teuraaksi vasta 10-vuotiaana. Hevosparka.

iee. Hyvätuli on Kilo-orin viimeinen varsa, emänsä Tipukan ensimmäinen. Ja hyvähän siitä tuli! Leiskuva läsipäinen punarautias on tehnyt elämässään vähän kaikkea: ensin se juoksi ravurina, sitten meni teinitytön harrasteratsuksi, kiinnostuksen lopahdettua myytiin ratsastuskouluun, sieltä taas toisen teinitytön kaveriksi, ja lopulta samaisen tytön äidin omaksi hevoseksi, siitä sitten Erosen Viljolle siitostammaksi. "Hyvis" kisasi sekä koulussa että esteillä matalilla tasoilla, ja vaikka elämä onkin tehnyt siitä kovasuisen, on luonne yhä mitä iloisin ja ystävällisin. Nykyään 29-vuotias tammukka on jo harmaahapsinen vanhus, mutta sen viisi varsaa jatkavat emänsä ilomieltä — tai kaikki muut paitsi Heti-Valmis. Luoja yksin tietää, miksi siitä varsasta tuli sellainen känkkäränkkä.

ei. Pitspetteri on kylän omia oreja. Hieno pangare-kuviointi yhdistettynä loistaviin markanpilkkuihin ja hulmuavaan pellavaharjaan ovat olleet omiaan tehdäkseen orista suhteellisen suositun tammanomistajien keskuudessa, vaikka sen tiedetäänkin olevan hieman raisu luonteeltaan. Kovaa kyytiä on luvassa jos Pitspetterille vain antaa luvan juosta — tosin ei se aina niitä lupiakaan malta odotella. Tätänykyään orhiin voi törmätä Honkamuan isolla raitilla ihan vain komiasti aisakellot kilkaten pistelemässä, näön vuoksi. Kukapa ei tämmöistä hurmuria tahtoisi esitellä?

eii. Iso-Solava on nyt jo edesmennyt, kirkkaan punainen rautias tähtipää. Se eli koko elämänsä kotipihassa, teki muutaman varsan ja oli sellainen humpukkaori. Hirveän kiltiksi sanoivat, ja lempeäksi. Sitä suurempi suru oli, kun Iso-Solava menehtyi ähkyyn vain 9-vuotiaana.

eie. Tsirkuttaja on niinikään Honkamuan omia tyttöjä. Nimi sopii kuin nenä päähän: pikkuruinen tamma on räväkkä ja iloluontoinen kuin yhtä pieni lintunen. Sillä on aina meno päällä, kova puuhastelija, joten isännällä (naapurin Joussou Tačči itse asiassa, maailma kun on näin pieni) riittää päänrapsuttelua koittaessaan keksiä nyt jo yli parikymppiselle tammukalleen tarpeeksi tekemistä. Tylsistyessään se on nimittäin kova keksimään kaikenlaista omaa kivaa, aina aitomisesta karsinan ovimekanismien salaisuuksiin perehtymiseen. Edes varsojen kaitseminen ei ole menoa hidastanut, vaan enemmänkin Tsirkku on jakanut ilomielin taitojaan kaikille viidelle lapsukaiselleen.

ee. Näre-Usva on, yllätys yllätys, sekin Honkamualaisia. Suloinen vaaleanpunarautias moppitukka on isäntänsä silmäterä, melkein suoraan syliin syntynyt herranterttu. Kaksikko on erottamaton: Näre seuraa vaikka tupaan saakka, jos lupa heltyy. Emäntä on eri mieltä siitä, saako hevoselle syöttää sokuria suoraan kahvipöydästä... Korpi-Terhen on tamman ainoa jälkeläinen, ja varsominen oli sen verran vaikea ettei toista kuulemma tule. Näre jatkaa siis lellikkielämäänsä, kuten on viimeisimmät 17 vuotta jo tehnytkin.

eei. Korpikutsu asustelee Suomen puolella, Nurmeksessa. Se on hätkähdyttävän tumma rautias, kuin suklaanokare, ja kulottuneet jouhien kärjet hohtavat punaisina tulikipunoina. Se sopii hyvin orin luonteeseen, sillä ratsulinjalle II-palkinnolla päästetty esteratojen maantienkiitäjä on nopea ja räjähtävä kuin liekit pihkapuussa. 100 cm radoilla kisannut Korpikutsu on vaihtanut muutaman kerran omistajaa, ja nykyään viettää kisaeläkettä aiemman hoitajansa omistuksessa. Satunnaisesti se ottaa yhä tammoja vastaan, mutta hyvin tarkoin kriteerein: jälkikasvua on jo 27 varsan verran, joten pihtailunvaraakin alkaa olemaan.

eee. Havukka on ulkonäöltään hyvin paljon Korpi-Terhenin näköinen — vai pitäisikö ennemmin sanoa Terhin muistuttavan buabaansa? Joka tapauksessa kaksikkoa yhdistää myös rauhallisuus ja harkitsevaisuus: pomminvarma työjuhta oli myös Havukka silloin kun vielä jaksoi raataa. Nyt 28-vuotias mummoheppa saa tyytyä jäystämään lopuilla hampaillaan kortta, ja kaitsemaan pihan kahta nuorempaa varsaa. Se on muutamassa kodissa ehtinyt elämänsä aikana olemaan, mutta Säämäjärvi taitaa tulla olemaan tamman viimeisin leposija. Viimeisimpien kuulumisten mukaan alkaa nimittäin jo vanhuus painamaan.

Jälkeläiset

Huuru ei ole vielä jalostuskäytössä.

Näyttelytulokset (PKK)

Huurun elämää

25.4.2025 | Nygöi on aigu igrajjah!

Nyt vasta sekä talon väki, että Terhi itsekin, uskalsivat huokaista helpotuksesta. Ennenaikaisesti maailmaan tupsahtanut tammavarsa oli kaikkien odotuksien vastaisesti sekä selvinnyt hengissä, että säästynyt komplikaatioilta — joutsenet eivät tulleet sitä hakemaan takaisin tuonilmaisiin, kuten Vassi asian kauniisti muotoili.

Varsa sai nimekseen Huuru. Se sopi tietenkin myös Terhin nimeen, mutta muistutti siitä, miltä näytti kun varsamytyn ainoa elämästä kiinnipitävä asia oli pieni huuru, joka karkasi olemattomina henkäyksinä viileään ilmaan. Nyt tuo samainen olento seisoi lenkurat tikkujalat tanassa emänsä vierellä, katseli pihaton ovelta taivaalta satavaa räntää. Silmissään sillä oli kaukainen katse: minne lie Huuru näki, kauemmas kuin kukaan meistä muista? Terhikään ei näyttänyt tietävän, minne esikoisen mieli aina katosi, häilyväisenä kuin kare veden pinnassa. Välillä siellä, välillä täällä.

Gin-varsasta oli nopeasti tullut Terhin elämän antagonisti. Pikkuori oli Huurun täydellinen vastakohta: eläväinen, ulospäinsuuntautunut, riehakas. Se oli riemuissaan uudesta leikkikaverista, mutta ei ymmärtänyt sitä, ettei Huuru tahtonut riekkua. Sille leikkiminen tarkoitti rapsuttelua, pientä jouhista nipistelyä ehkä, kaulailemista — ei painia ja villiä rallia pihaton juurakoiden yli liidellen, kuten Gin ajatteli. Huuru ei osannut sanoa vastaan, joten useammin kuin kerran joutui Terhi menemään väliin. Nyt Gin ei pääse kymmentä metriä lähemmäksi uutta kaveria, kun 600 kiloa suomenhevostammaa jo rynnistää kohti korvat luimussa. Tämä on ollut tietenkin omiaan aiheuttamaan skismaa Terhin ja Ginin emän, Öte-Salkynin, välille.

Huuru itse on aiheuttamastaan kalabaliikista kuitenkin ainakin näennäisen tietämätön. Emänsä takaa se katselee sumusilmin maailmaa, jota kukaan muu ei näe.

22.04.2025 | Igrajjah myöhembä

Karla neljännellä kerralla kieltänyt Vassia rämppäämästä tallissa, mutta kun tuvan ovi kävi kuudennen kerran, hän luovutti. Ymmärsihän sen: kaikki olivat yhtä huolissaan Terhin ennenaikaisesta varsasta, jonka elämänlanka tuntui kovin hauraalta ja heikolta. Jopa Marju, Karlan epäluuloinen ja piikikäs anoppi, näytti pehmeän puolensa tarjotellessaan vilttiään varsalle peitoksi.

Tunnit kuluivat, sitten vuorokausi. Varsa oli yhä elossa, mutta tulevat päivät olisivat kriittisiä. Karla oli ehtinyt unohtamaan, ettei hevosten kasvattaminen ollut aina kivaa ja hauskaa.