Rosegarden's Monteverdi

12.03.2022 | Kenttävalmennus, rats. Patrizia Pozzoli, valm. Quintino Calabrese

Mikä tämä tunne oli? Turva? Voiko Verdin selässä olla turvallista?

Patrizia oli juuri kokenut elämänsä kummallisimman ilmestyksen. Tallin oma harjoitusrata oli niin tuttu että sen osaisi juosta takaperin ja silmät kiinni, mutta ajatus oli herpaantunut pitkän laukkapätkän aikana niin että typerästi kaarteen taakse rakennettu banketti osasi silti yllättää. Patrizia ei ehtinyt järjestelemään itseään, saati sitten matkavauhtia hullun ponin lailla puksuttavaa ratsuaan, tulevaan nousuun. Nopeutta oli liikaa, takaosa liirasi kilometrin perässä ja jalat kauhoivat matkaa korkeuden sijaan.

Silti Patriziaa ei pelottanut. Hassua kyllä, juuri Verdin tohelointi oli tehnyt hänestä luottavaisen ponia kohtaan: se kyllä klaarasi tilanteen kuin tilanteen. Ehkä he eivät päätyisi niihin jos Verdi olisi varovaisempi, mutta toisaalta siitä oli kuoriutunut oikea selviytyjä. Aluksi Patrizia oli valehtelematta pelännyt henkensä edestä hypätessään kiinteitä esteitä reikäpäänä, mutta kenties hän oli myös turtunut jokaisessa treenissä vastaan tuleviin kohelluksiin, nyt huono saapuminen banketille ei tuntunutkaan maailmanlopulta. Kyllä Verdi aina jotenkin ylös pääsi ja pystyssä pysyi, kunhan oma tasapaino säilyi.

Joten niin Patrizia vain tyyneesti otti niin tukevan kevyen istunnan kuin pystyi, antoi ohjaa ja otti etukaaresta vähän tukea. Silmiä ei sentäs laittanut kiinni. Verdi ei ehtinyt ottamaan takaosaa kunnolla alle ennen ponnistusta, mutta onnistui silti soheltamaan itsensä huipulle. Alastulossa se ei pahemmin jarrutellut, mutta siihen Patrizia oli jo tottunut. Jesus take the wheel.

Hän rapsutti Verdin kaulaa kiitollisena jatkaessaan nyt paljon skarpimpana seuraavalle esteelle. Jos joku olisi vielä puoli vuotta sitten kertonut tästä ponista tulevan hänen luottoratsu, Patrizia olisi vienyt puhujan suoraan vieroitusklinikalle. Vaan niin se vain oli että kuukaudet Verdin satulassa olivat muuttaneet hänet kuolemattomaksi.

16.11.2021 | Kenttävalmennus, rats. Patrizia Pozzoli, valm. Quintino Calabrese

"Pidä kiinni, pidä herrajumala sentäs kiinni!"

Patrizia puristi ohjia henkensä kaupalla, Quintinon sanat tuntuivat kaikuvan jostain kaukaa. Hänen teki mieli sulkea silmät ja olla näkemättä lähestyvää loppuuan, mutta katse oli lasittunut kohti edessä ammottavaa vettä, joka hetki sitten oli vielä ollut pahainen lätäkkö. Radan helpoin este. Nyt se näytti pohjattomalta mereltä, tai kenties tuonelan virralta, joka kutsui nuoren tytön kylmään syleilyynsä aivan liian varhain...

Vettä roiskui kaikkialle, kuulosti siltä kuin valas olisi hypännyt. Mutta se olikin vain Verdi, joka kuin ihmeen kaupalla säilytti tasapainonsa laskeutuessaan jorpakkoon. Haparoiden, kompuroiden, mutta yhä kaikki yhtenä kappaleena ori pärskyi vettä pois sieraimista ja jatkoi höyryjunan lailla matkaansa kuin kuolema ei olisi juuri käynyt sitä viistämässä. Patrizia sai jalan takaisin jalustimeet, kolmipisteistunnan haltuun — ja matka jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Poskella valuvat pisarat olivat kuravettä eivätkä kyyneliä.

Tätä elämä oli Verdin kanssa — jatkuvaa reunalla roikkumista. Välillä Patrizia mietti miksi ihmeessä oli suostunut kisaamaan Soulin lisäksi myös nuorella, pöhköllä ja varomattomalla Verdillä, mutta sitten endorfiinit puskivat pintaan ja tyttö huomasi taas nauttivansa vauhdin hurmasta. Verdi toi elämään vähän jännitystä... Tämä jos mikä oli extreme-urheilua.

"Hyvä hyvä, pidä tuo tempo mutta muista miten viimeksi banketilla kävi — älä anna kiihtyä yhtään enempää!"

Helppohan Quintinon oli huudella. Verdi tuntui siltä että se laittaa kohta rakettimoottorit käyntiin ja sinkaisee vieläkin kovempaan vauhtiin, niin uskomattomalta kuin se siinäkin kiidossa tuntui. Ori puuskutti ja kokeili hieman ohjaa vasten, saisiko mennä lujempaa. Ei saanut. Pettyneenä se aukoi leukojaan ja huiski hännällään, mutta Patrizia pysyi lujana — he eivät kaatuisi banketilla kaahottamisen takia. Eivät tällä kertaa. Oli ollut kurjaa viettää kesäloma käsi paketissa.

Laukka lyhenee, hop hop hop, pylly alle ja pomppu ylös, HOP, lyhyt askel lyhyt askel lyhyt askel, ja hallittu hyppy alas, hop.

"Nyt sujuu, anna mennä vaan!"

Ja Patrizia antoi. Jos he eivät tämän kauden jälkeen olisi CIC1-tasolla, hän lupaisi syödä kaikki tallin pesusienet. Niin hyvältä ja loputtoman vahvalta Verdi tuntui. Kunhan ratsukko pysyisi ehkänä, heitä ei voisi pysäyttää mikään.

03.08.2020 | Vielä lisää poneista

Quintino katseli kermanväristä ponia, joka ravasi uuden tarhansa aidanvierusta ja hirnui kimeällä varsanäänellään. Nuori ori oli selkeästi hämmentynyt, vähän harmistunutkin, uudesta paikasta jota pitäisi lähteä kutsumaan kodiksi. Pienet juonteet miehen otsalla kertoi vierestä tarkkailevalle Felicitalle tunteen olevan luultavasti molemminpuoleista.

"Miksi moinen naama? Sait hienon varsan hyvällä hinnalla."

"Niin..."

"Mistä sitten kiikastaa?"

Quintino veti syvään henkeä. Tuliluontoiselle Felicitalle oli aseteltava sanansa varoen, ja vaati hetkellisen ajatustyön muotoilla lause niin pehmeään pakettiin kuin sen ikinä sai.

"Rehellisesti sanoen, en tiedä miksi ostelen näitä poneja. En voi itse niillä ratsastaa, ja tämäkin pitäisi vielä kouluttaa... Käppänät vievät tilaa sellaisilta hevosilta, joita voisin itse käyttää."

Felicitan tuhahdus kertoi kaiken tarpeellisen. "Third world problems" hän saivarsi. "Pitäisikö näitä asioita miettiä ennen kuin vetää ostohousut jalkaan?" "Jos tätä vähän kouluttaa, niin saisin ainakin mmuutama tuhat e—"

"No et varmasti myy! Perhana, ihan jo periaatteesta kiellän!"

Felicitalla oli se ilme, se legendaarinen vaimoilme, mikä sai Quintinon olemaan väittämättä vastaan. Voitonriemuinen kare kävi hänen kauniin mutta kiukkuisen puolison punatuilla huulilla.

"Sinä koulutat tämän, etsit kisaajan, kantakirjaat, viet laatuarvosteluun ja kerrot tarinaa miten vaimo oli oikeassa. Kiitteletkin vielä etten antanut myydä pois ponia, jolle on tammoja tulossa jonoksi asti ja sinä naureskelet matkalla pankkiin."

Quintinon silmät pyörähtivät ja huulet muodostivat äänettömän vastauksen. Jaa jaa. Monteverdi olisi joka tapauksessa hänen viimeinen poninsa.

Marraskuussa karsinassa seisoi Doom ja huhtikuussa Rio.