Ionin Ruusuomena

KTK-II

Suomenhevostamma "Ruusa". Väri punarautiaankirjava*, säkäkorkeus 160 cm.
Syntynyt 20.05.2021, nyt 8-vuotias.
Kasvattaja Ionic, VRL-00329. Omistaa Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Kenttäratsu, he B / 80 cm. Rekisterinumero VH22-018-0311 / PKK6313

---

Suomenhebo-tammu "Ruusa". Väri riižu laukkiselgü*, sägäkorgevus 160 cm.
Rodiihes 20.05.2021, nügöi 8-vuodine.
Kazvattanuh Ionic, VRL-00329. Omistai Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Kentüratšas, he B / 80 cm. Registrunoumeru VH22-018-0311 / PKK6313.

*splashed white

Vassin ezmäiset ratšastuskizat, Pikku Cup 2025, he B

Sygyzy 2025

Varza-aidu 2025

Jihuu!

Kudai miäräilöü? Kumpi määrää?

Ruusa on topakka sporttisuokki. Se tietää mitä tahtoo, ja tietää myös miten saa tahtomansa — elo käy huomattavasti helpommaksi, kun oppii vakuuttamaan Ruusan haluavan samaa asiaa kuin itse. "Mene vain sinne traileriin, ai että kun siellä on mukavaa!" ja herkkulaari odottamaan, niin johan rampilla tulee vipinää töppösiin. Pakottamalla ei Ruusa kuitenkaan tee mitään — korkeintaan ryllii suomenhevosen karmit kaulaan-asenteella pois paikalta. Ja sen voi taata, ettei tätä matamia pidättele mikään, jos hän päättää ottaa hatkat.

Arkojen ihmisten hevonen Ruusa ei ole, kuten edellisestä voi päätelläkin. Kun asiat esittelee kivan kautta eikä jää jankkaamaan, lisäten olemukseen ripauksen verran suoraselkäistä jämptiyttä, Ruusa on tyytyväinen kohteluunsa. Silloin se on yllättävän seurallinen ja leppoisa hoidokki. Omasta ihmisestä (Karlasta) Ruusa kokee suorastaan resurssikiukkua, pitäen huolen ettei pihatossa kukaan lähesty häntä ennen tallin komentooratammaa.

Ratsuna Ruusa on menevä, vauhdikas ja rohkea. Se ei hätkähdä niin mitään, eikä taida olla olemassakaan esteviritelmää mitä Ruusa ei uskaltaisi ylittää. Paino valahtaa kiirehtiessä helposti eteen, jolloin Ruusalla on tapana lähteä ottamaan ohjasta ikävästi tukea: vaatii jonkin verran taitoa saada tamma pysymään keveänä varsinkin maastoesteillä, joilla se tahtoisi painaa kaasun pohjaan.

Kouluradoilla Ruusaa ei selkeästi napostelisi niin hirveästi leikkiä ballerinaa, mutta tutun ratsastajan kanssa se jaksaa silti yrittää namipalkka mielessään. Vauhti lähtee helposti kiihtymään, ja silloin pahin mahdollinen virhe on lähteä jarruttelemaan: kohta alla on vyöryvä, käsille painava höyryveturi. Ruusan kanssa on uskallettava ratsastaa eteen silloinkin kun sitä vähiten tekisi mieli, sillä muuten ei kokoaminen takuuvarmasti onnistu.

Ruusa on hevosena joko-tai: joko siitä tykkää kauheasti, tai sitten ei yhtään. Joko se on maailman ihanin ja lennokkain ratsu, tai sitten käsille painava jöröjukka. Välimuotoja ei ole.

i. Orikiven Valopallo on rautiaankirjava, 159 cm korkea ori, jonka jälkeläislista on yllättävän lyhyt — vain neljä, Ionilaista varsaa. Näistä toisena on syntynyt meidän rakas ja tuttu Ruusa. Tästä Valoksi kutsutusta orista on vaikea löytää mitään tietoa: luonteenpiirteet ovat täysi mysteeri, ja kisatuloksiakin löytyy vain kourallinen matka- ja kenttäratsastuksen puolelta. Muutamissa koulukilpailuissakin Valo on käynyt. Nykyinen omistaja, Elizabeth, on ostanut orin Ionicista.

ii. Pallomerirosvo on Valon kirjavan värityksen takana. Korkeutta "Pallukalla" on 158 cm. Hellittelevä kutsumanimi ei vie harhaan: Pallukka on luonteeltaan oriksi varsin pehmeä, eikä se hirnumisen lisäksi harrasta minkäänlaisia ylimääräisiä tanssimuuveja. Varsin ruunamainen lepsukka siis. Kenttäpainotteinen, helpoissa luokissa kisaava KTK-II orhi on ollut haluttu jalostusrintamalla, kun luonnekkin on mitä ihastuttavin. Varsoja Pallukalla on jo 23, mikä on virtuaalihevoselle jo ihan hyvä suoritus. Pallukka on kiertänyt muutamissa eri käsissä kisaamassa, ja palasi takaisin kasvattajalleen viettämään eläkepäiviään.

ie. Sukellus Pumpuliin on rautias 153 cm korkea, kenttäpainotteinen tamma. Se on elänyt koko elämänsä kasvattajansa luona, kisaten kenttäratsastuksessa helpolla tasolla. Nomen est omen, sillä Pumpuli on helppo ja ystävällinen hevonen, sellainen jonka antaisi vaikka millaisten pirkkopetterien helliteltäväksi. Varsoja Pumpulilla on vain kaksi, joista Pallomerirosvo on viimeisin. On sääli, ettei niitä ole tullut enemmän: hyvän luonteen ja kisatulosten lisäksi tamma on kantakirjattu I-palkinnolla. Jalostusarvoa siis piisaisi!

e. Rautias, 166 cm korkea Jouluntiuku on Ruusan tänttärän luonteen takana: ei ole omena kauas puusta pudonnut! Toisaalta, kun ratsastaja vain osaa vaatia, on "Tiuku" mitä mainioin ja osaavin he A/110 cm/CIC1-tasoinen ratsu. Taidot täytyy vain kaivaa esiin tiukan luonteen alta... Varsoja Tiuku on tehnyt yhteensä neljä kappaletta, joista Ruusalla on kunnia olla ensimmäinen.

ei. Saituri on rautias, 156 cm korkea ori. Siitä ei ole paljon tietoja olemassa, muuta kuin että varsoja on kertynyt 10 ja omistaja on vaihtunut tiheään tahtiin. Ehkä se antaa pientä osviittaa orin luonteesta — jostakinhan Jouluntiuku on hankaluutensa perinyt...

ee. Jouluntaika ei valitettavasti periyttänyt rauhallista, jämptiä luonnettaan ainakaan Jouluntiu'ulle. Tämä 162 cm korkea muhkutamma "Joulu" on nimittäin ratsastuskoulunsa luottopolle, sellainen jonka voi antaa millaisiin käsiin tahansa. Joulu sietää kaikenlaisen sähellyksen hammasta yhteen purren, ja vie tulevat kisastarat niin 100 cm esteratojen kuin he A koulukenttienkin ylitse. Varsoja Joululla on vain yksi, Tiuku. Se on suuri sääli! Kerrotaan, että kasvattaja oli yrittänyt ostaa Joulua takaisin tuplatulla myyntihinnalla, mutta Peräkankaan Ratsastuskoulu ei ollut siihenkään taipunut. Ja miksipä olisi: kuka tällaisesta aarteesta tahtoisi luopua?

Jälkeläiset

Näyttelytulokset (PKK)

09.11.25, Kyttylä Riding, hevos- ja ponitammat, tuom. Jodochus: KTK-sert, EM ^[5]
26.10.25, Blacklake, EM-luokka, tuom. Valo: EM (kuva) ^[4]
26.08.25, 7Oaks Eventing, muu kuva: ratsastuskuva, tuom. Minda: KP (kuva) ^[3]
30.05.25, Kivikruuga, kylmäveritammat, tuom. Aksu: KTK-sert
25.03.25, Shaychester, Muu kuva: maastossa, tuom. Jii: KP ^[2]
24.03.25, Hiekka-Aho, kylmäveritammat, tuom. Aksu: KTK-sert
28.02.25, Aarnin Talli, Muu kuva: maastoseikkailut, tuom. ScrewDriver: KM, EM ^[1]
23.02.25, Kivikruuga, kylmäveritammat, tuom. Aksu: KTK-sert

^[5] "EM: värimaailma"
^[4] "EM: tekniikka"
^[3] "Kokonaisuutena hienosti onnistunut ratsastuskuva, jossa on hyvät värit sekä tunnelmaa luova tausta. Keskittyneen näköistä, ilmeikästä menoa!"
^[2] "Valovoimainen hevonen ja valovoimainen valaistus koko kuvassa, rodunomainen iso otsa on justiin passeli noin komealle läsille!"
^[1] EM: Ilmeet "Työssä on vauhti ja tekeminen päällä, ja niin ratsun kuin ratsastajankin ilme jäivät mieleen. Kaipasin ehkä kuitenkin laajempaa maastoilun meininkiä, ratsastaja tuntuu tietävän mihin matka vie."

Ruusan elämää

06.11.2025 | Mučoi on puolehine

Pitkä sisäjalka kuin tolppa konsanaa, ei saa painaa istuinluilla, lapaluut taskuun... Karla muisteli Klausin antamia ohjeita, kun hän yritti — ja onnistuikin — ratsastamaan Ruusaa keveämmäksi. Onnistumisen hetket olivat hyvin lyhyitä, mutta olemassaolevia kuitenkin. Tietenkin etupainoisuus oli myös suomenhevosten tiukassa oleva ominaisuus, joten järkevä ihminen kouluttaisi ratsuksi jonkun valmiiksi siihen jalostetun hevosen... Mutta Karla ei ehkä sitten ollutkaan niin fiksu kuin luuli, sillä Ruusalla oli kaikki ominaisuudet toimia hyvin. Kyllähän se kisoissa oli menestynyt, mutta Klaus oli jo ehtinyt aivopesemään uusinta oppilastaan klasarin maailmaan: se oli näkökulma, jonka mukaan edes tämä helpolla kenttätasolla kisaava polle ei osannut liikkua oikein.

Kolikon kääntöpuolena klasarissa kaikki hevoset, muulitkin, voisivat liikkua yhtä kepeästi kuin paraskin destrier-ratsu vuosisatoja sitten. Vaadittiin vain taitoa kaivaa Ruusan kaltaisesta hevosesta moinen puoli esiin, mutta Karlahan ei haastetta pelännyt. Siksi hän nytkin pyöri kentällä loputtomilla ympyröillä, yrittäen saada keveitä askeleita ilman kiinteää ohjastuntumaa. Ongelma oli vain siinä, että Ruusa oli jo ehtinyt tottumaan pieneen painoon ohjan päässä, joten aina kun Karla antoi ohjien pidentyä, tamma vain meni enemmän eteen-alas, muttei antanut ohjan roikkua. Siksi ajoitus oli kaikki kaikessa: kun Ruusa hetkenkin pysyi muodossa niin että ohja roikkui, Karla klikkasi heti ja antoi palkaksi vielä pienen käntyn leipää.

Vassi katseli talon ikkunasta, miten Karla pyöri pelkillä ympyröillä suuntaan jos toiseenkin, käynnissä, päivästä toiseen. Vaimo oli menettänyt järjenrippeensä.

31.10.2025 | Trenirouhku, opastajannu Klaus Tuura

Ruusa on toki komea ja taitava tamma, mutta Kuldun jälkeen sen ominaisuudet kääntyivät sata kertaa pahemmiksi mitä ne olivat: Klaus katseli päätään pudistellen etupainoisena ravaavaa suomalaistammaa, joka näytti kiskovan ratsastajan virkaa toimittavan Karlan käsiä irti paikoiltaan.

"Onko teillä missä puomeja?" Klaus kysyi, lähtien sitten asettelemaan puisia pökkelöitä erilaisille teille — suoraa ja kaarevaa, maassa makaavaa ja kohotettua. Klaus harvoin tukeutui muuhun kuin maastakäsittelyn voimaan, mutta nyt hän tavoistaan poiketen etsi pikaratkaisua Ruusan etupainoisuuteen. Ihme kyllä, puomit auttoivat siksi ajaksi mitä niitä ylitettiin. Viimeisen puomin jälkeen Ruusa rysähti taas etujalkojensa varaan, mutta puomeilla sen oli pakko nostaa etuosaansa hieman ylös, jotta pääsisi varsinkin korotettujen mokomien yli kopsauttelematta kavioita. Klaus pureskeli alahuultaan miettiessään, kuinka tähän jyrään saisi taiottua ryhtiä. Saman päivän aikana hän oli tavannut suomenhevosten kaksi ääripäätä... Eihän Ruusa rakenteelleen mitään voinut, mutta kyllähän tämmöisen menon katsominen harmitti. Eniten Klausia suututti se, että kouluradoilla tamma oli silti kerännyt pisteitä, kun nykypäivänä palkintoihin riitti jalkojen nostelu ja niska korkealla harppominen.

Ruusa ravisteli päätään, aivan kuin se tietäisi mitä valmentaja ajatteli. Klaus huokaisi: ehkä tämä riittäisi tältä päivältä. Tämän paremmin Ruusa tuskin tulisi tässä harjoituksessa kulkemaan.

"Pistetään pillit pussiin, good enough," Klaus pysäytti Karlan. Ratsastaja näytti silminnähden pettyneeltä, mutta minkäs sille teki. Jokainen valmennus ei voinut olla yhtä auringonpaistetta ja hymynaamaa.

20.10.2025 | Muamat

Ruusan laukka ei ollut pehmentynyt yhtään, vaikka taso olikin noussut tuttarista harrasteluokan kautta helppoon. Se ylitti mallikkaasti esteen toisensa perään kentällä, hyppäsi varmasti mistä tahansa Karla sen ohjasikin. Rympyti-jumputi, hampaat kalisivat laukkapätkillä. Välillä Ruusa vieläpä painoi käsille niin, että tuntui kuin moukarikuulat olisi isketty ohjien päähän. Tamma ei valahtanut enää yhtä helposti etupainoiseksi, mutta sitten kun se niin teki, olivat olkapäät koetuksella.

Harjoitusradan jälkeen Karla pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Ei yhtään pudotusta, hienoa! Mutta kyllä oli vain tämän suomimatamin kyyti niin toisenlaatuista verrattuna ahaltekien liitämiseen. Kivoja putteja nämä suomalaiset, mutta kyllä Karla vain pitäytyi edelleen aavikkohevosten vankkana kannattajana. Hän kaipasi pumpulimaisia liitoaskeleita ja höyhenenkevyttä tuntumaa. Ei sillä, etteikö Karla pärjäisi, mutta mukavuudenhaluinen hän oli. Ja turvallisuuden, sillä nyt hän ei vastannut enää vain oman päänsä menosta.

Karla oli nimittäin raskaana. Kenellekään hän ei ollut siitä vielä kertonut, mutta merkit olivat varmat. Vatsa ei vielä näkynyt, mutta olo oli selkeä. Paljon hän oli käynyt tukikeskusteluja nimenomaan Ruusan kanssa: se kyllä useamman varsan emänä tiesi, mistä puhuttiin. Mutta osaisipa se ottaa ratsastajansa tilan huomioon niin, että olisi kiskomatta ohjista! Karla oli puun ja kuoren välissä: hän tiesi, että varsinkin vaativampien hevosten ratsastaminen oli jopa vallan vastuutonta tässä tilassa, mutta toisaalta ratsastamattakaan ei käynyt jäävän. Mitä Karla sitten tekisi? Opettelisi kutomaan Marjun kanssa? Jo ajatus sai naurahtamaan epäuskoisesti. Niin vissiin.

Sen enempää murehtimatta Karla keräsi ohjat takaisin käsiinsä, ja ohjasi Ruusan uudelle kierrokselle. Hän miettisi ratsastuskuvioita myöhemmin. Nyt oli vielä aika nauttia treenistä, kun vatsa ei ollut tiellä.

09.08.2025 | Svoadbu hiivoo

Syvä huokaus kuului tällä kertaa ihmisestä. Hevonen rouskutteli vierellä vihreää, kun Karla silitteli haikeana sen kiiltävää, nyt tosin jo talvikarvaan valmistautuvaa kylkeä. Tamman maha mourusi, varsa kirmaili sen ympärillä. Välillä se oli tuupata ajatuksissaan olevan kaksijalkaisen nurin.

"Kyllä te hevoset olette niin huolettomia. Et taida sinäkään ajatella tätä hetkeä pidemmälle, ethän?" Karla kyseli laukkipäiseltä ystävältään. Ruusa ei vastannut — toisaalta ehkä hyvä niin. Ei sitä olisi kyllä voinut ihmetelläkään, sillä niin olivat häävalmistelut stressanneet tulevaa morsianta, ettei harhaisuuskaan voinut olla enää kaukana. Karla murehti kaikkea maan ja taivaan välillä niin päivin kuin öin. Onhan tarjoiluja tarpeeksi? Onko kaikki tärkeät ihmiset kutsuttu paikalle? Ehtiiköhän kukaan Vecnosta, ehtiihän isä? Entä jos sataa vettä? Entä jos kirkko onkin tuplabuukattu? Entä jos hän pyörtyy jännityksestä? Juoko Krikko Sorokin itsensä känniin? Pilaako Marju päivän piikittelemällä Karlaa samalla tavalla kuin nyt joka päivä? Entä jos, entä jos... Entä jos hän stressaakin turhaan, liikaa?

Hääpäivä tulisi olemaan 25.8.2025. Silloin Karla Efimovasta tulisi yhteisestä sopimuksesta Hil'o, Vassilein vaimo, Kivikruugan nuori emäntä. Siitäkös Marju onkin niin pistoksissaan — hänhän kokee itsensä syrjäytetyksi. "Kyllä on ihmiselo hankalaa!" Karla puuskahti aavistuksen verran liian kovalla äänellä, kun ruohonhimoinen Ruusa tallasi hänen vasemman jalkansa varpaille. Tammaa eivät paljon huolet painaneet: se kaitsi kaikella rakkaudella kesävarsaansa, suurimpana murheenaan luultavasti se, ettei vieressä puheleva ihminen päästänyt sitä mehevämmille ruohotupsuille.

Kesäilta värjäsi maisemaa yhä leiskuvammaksi kullaksi. Ruusa huiski hännällään. Karla kuvitteli sen hätistelevän paarmojen lisäksi myös häähuolia.

09.02.2025 | Kudai on teriämbi?

Karla hoputti Ruusaa pidentämään nelistystä vielä vähän vauhdikkaammaksi, ja ratsuhan totteli. Hokkikaviot lennättivät lunta rinnalla kirittävän Rotjakan päälle, eniten kuitenkin reen ohjaksissa istuvan Vassin kasvoille. Vai että on Rotjakka Ruusaa nopeampi? Höpölöpö!

Jäätyneen järven lakeus oli kutsunut ottamaan miehistä ja naisista mittaa. Vassi tiesi kyllä mihin ryhtyi — Ruusa oli treenattu ja Rotjakan reki painava, mutta olisihan se ihan pirun kivaa päästä päästelemään ilman jarruja ja katsomaan, paljonko vauhtia suomalaisista hevosista lähtisi. "Vuota... vuota... terväh lähtöü!"

Varaslähdöstä huolimatta Rotjakka jäi pian jälkeen, kun kaverin nopeista liikkeistä kimmokkeen ottanut Ruusa kiritti takaa kiinni. Huiskista vain, ja lumipöllyn saattelemana kirjava tamma oli karauttanut ratsastajineen pitkälle etumatkalle. Karla kääntyi näyttämään kypsän aikuisen tavoin kieltä ja vilkutti, Vassi vilkutti takaisin ja nauroi ohjanperissä roikkuessaan. Jos hevoset osaisivat nauraa, Rotjakka ei olisi niin tehnyt: sitä selkeästi kaihersi jäädä jälkeen. Vaikka askel miten lensi, niin reki ei luistanut sen lujempaa.

Kun Rotjakka tavoitti viimein vastarannan, sitä vastassa oli jo hikisenä huokaileva Ruusa. Se, toisin kuin puuskuttava ja kaikkensa antanut ori, näytti siltä että olisi valmis palaamaan samalla vauhdilla takaisin kotirantaan: Karla joutui kirjavaa jopa hieman pidättelemään. Samaan aikaan Rotjakka näytti siltä, että se lässähtäisi kohta kuin tyhjä kumirengas: sitä ei tarvinnut erikseen houkutella kävelemään rauhaksiltaan paluumatkaa. Normaalisti niin tappurainen ajokki oli nyt kuin lauhkea lehmä: kilometrin täysiä painamisen reki perässä se vaati, että Rotjakasta sai rauhallisen. Pitipä pitää mielessä... Kuten myös se, ettei Karlaa ja Ruusaa kannattanut lähteä haastamaan, mikäli tahtoi voittaa.

"Tuliel kerdul kačotah kudai on teriämbi, Ruusa libo ahaltek," Vassi uhosi, hymyssäsuin.

30.1.2025 | Senluaduine tammu sit

Karla nakkasi niskojaan niin että ranteenpaksuinen letti suorastaan viuhui ilmassa. Hänen tyytyväisen tyrmäkkää ilmettään vain korosti vierellä tomerasti marssiva tamma, joka hirnui heti ensitöikseen uudelle pihalle astuessaan. Rotjakka kuoronjohtajana kajautti vastauksensa, ja Karla sai heti ensitöikseen pidellä saappaat sohjolla sutien viittäsataa kiloa ryysivää hevosta. Nippanappa hän sai Ruusan pysähtymään.

"Vot, senluaduine tammu sit... Da tämägo on sinuz luaduhebo?" Vassi pyöritteli silmiään kädet puuskassa. Hän oli huono esittämään tuohtunutta: silmät hymyilivät vaikka suu yritti pysyä mutrussa. Huonot hevoskaupat Terhi-tamman kohdalla kävivät egon päälle, eikä tuskaa ainakaan lievittänyt se miten tehokkaasti Karla otti homman haltuun ja omin rahoin osti omien taitojensa mukaan hyvän hevosen, mutta kukapa pahottaisi mielensä lahjahevosesta? Vassi oli kyllä koittanut puhua morsmaikkunsa ottamaan ostoksena omiin nimiinsä, mutta Karla oli systemaattisesti kieltäytynyt jokaisesta yrityksestäkin ottaa asia käsiteltäväksi. Ruusa oli etukäteinen häälahja. Piste.

Nimetty häälahja polki etukaviolla maata ja hirnui uudestaan. Täällä jossain oli hevosia! Missä?! Joku aina vastasi tervehdyksiin, mutta lauma oli pihaton takana piilossa. Se ei käynyt matamin pirtaan: Karla sai todellakin tehdä töitä pidelläkseen Ruusan aisoissa. Tamma oli timmissä kunnossa (ainakin pihan luuviuluihin verraten), sen samettisen talvikarvan alla pullisteli kestävän kenttähevosen lihakset. Pitkä liinahäntä huiskahteli pettyneenä, kun 55 kg taluttajaa sai kymmenkertaisesti isomman talutettavansa lopulta ohjattua tallin ovista sisään.

"Minul on luja usko täh heboh," Karla vakuutteli vielä kovin takeltelevalla livvillään riisuessaan kuljetussuojia. Hän oli heti myynti-ilmoituksen nähdessään ollut varma, että juuri tämä polle tulisi Kivikruugaan: joo, hyvällä hevosella ei ollut väriä, mutta nuo sinisilmät... Ja kirjava! Ja iso. Ja mikä tuulitukka. Ja mainitsittiinko jo, että kirjava?! Koeratsastuksessa Ruusa oli ottanut naisesta mittaa ja koittanut saiko kokelasta riepotettua kuin märkää rättiä, mutta sydämenkuvat eivät tippuneet Karlan silmiltä silloinkaan. Kyllähän hän pärjäisi — Vassi teettäköön varsansa sitten kun tahtoo, mutta Ruusasta Karla tekisi itselleen kilpurin Salkynin rinnalle.