Evävale

VIP MVA Fn

Suomenhevosori "Kuldu". Väri voikko, säkäkorkeus 154 cm.
Syntynyt 04.03.2024, nyt 5-vuotias.
Kasvattaja Liisa Tuoninen (VRL-12701) Omistaa Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Yleiskäytössä, he A / 100 cm.
Rekisterinumeroa VH25-018-0281 / PKK6651

Suomenhebo-orih "Kuldu". Väri tšoalu, sägäkorgevus 154 cm.
Rodiihes 04.03.2024, nügöi 5-vuodine.
Kazvattanuh Liisa Tuoninen (VRL-12701) Omistai Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Ülehizel käütös, he A / 100 cm..
Registrunoumeru VH25-018-0281 / PKK6651

Ai mihinkö toista oria tarvitaan, kun ensimmäiselläkään ei ole vielä teetetty varsan varsaa? No, ei kai yhtään mihinkään, mutta sokeakin tajuaa kyllä miksi Kuldu oli ihan pakko ostaa. Siis pakko. Tuonisen Liisa kaupitteli foorumilla varsoja, ja siihen tiivistyykin sitten koko homma: ei tarvittu kuin yksi vilkaisu vanhempia ja jeppistä jepulis, Evävale lähtisi trailerin renkaat ulvoen susirajan taakse.

Vassi oli hionut jo monipolvisen puolustuspuheen taas ehkä hieman metsään menneelle hevoskaupalle — tai ei kauppa mennyt metsään, mutta pankkitilin saldo alkoi vaatimaan jo saattohoitoa —, vaan eipä Karlakaan voinut hankintaa moittia. Suu auki vain toljotti, kun kultakarvainen, iberialaiselta näyttävä, ehta suomijyrä asteli alas kuljetusauton rampilta. Kyllä sitä rahaa sai tienattua takaisin vaikka kalatiskin (heh heh) myyjänä, mutta tämmöistä hevosta ei tule vastaan kuin kerran elämässä. Ja nyt se oli Kivikruugassa!

Varmasti niitä sopivia tammoja tälle vielä löytyy. Liisa jo esitteli lisää yhdistelmiä... Vassilta täytyy tosin ensin hetkeksi ottaa nettiyhteydet pois, jotta ruplia ehtisi kertymään plussan puolelle ennen seuraavaa hankintaa. (Sopii koittaa...)

Ensin Kuldua kutsuttiin Valleksi, mutta kun maaliskuun kultainen ilta-aurinko valaisi pihaan vasta saapunutta komistusta, siitä tuli nopeasti Kuldu. Kulta. Nimi siunaantui puhtaasti ulkonäön perusteella, mutta käy myös loistavasti hellittelynimestä: kullanmuru mikä kullanmuru. Rotjakan kanssa kontrasti on kuin yöllä ja päivällä.

Kuldu on sellainen hyvällä tavalla mitäänsanomaton. Se ei hötkyile, ei säiky, ei sählää. Tammoille hörisee kyllä juu, mutta senkin Kuldu tekee herrasmiesmäisellä seesteisyydellä. Mikään räjähdysherkkä testosteronipötkylä tämä ei todellakaan ole, mikä on ihan kivaa vaihtelua tallin muihin egoistisiin möyhöttäjiin: kun toiset orit lyövät tulta kitusistaan, Kuldu vain katselee pää pystyssä, korkeintaan ottaa muutaman leijailevan raviaskeleen päästäkseen tuomitsemaan katseellaan lähempää noita moukkia raakalaisia.

Hemmottelusta Kuldu pitää aidon kuninkaan tavoin. Sitä saa harjata niin pitkään että kädet tippuvat paikoiltaan, ja kun niin käy, ori kääntyy vaativaisena mulkaisemaan miksi hieronta päättyi. Ihmisten aseman Kuldu on sisäistänyt hyvin: palvelijat. Höristen se tulee aina vastaan, sillä karkilla työläiset ovat pyyteettömämpiä kuin kepillä. Jos hevoset osaisivat mielistellä, Kuldu olisi siinä mestari.

Tasaisuus on Kuldun valtti kenttäradoilla. Se ei ole ehkä nopein, eikä välttämättä vahvinkaan, mutta junamaisella varmuudella (nyt ei verrata VeeÄrrään sitten) ori painaa radat läpi alusta loppuun. Se osaa laskelmoida itse lähestymisiä, mutta ei väitä vastaan jos ratsastaja keksii epäortodoksimaisia kikkailuja, ei tee mitään ylimääräisiä konnankoukkuja eikä kiihdyttele itseään uuvuksiin. Harvoilla esteillä Kuldu kieltää, ja silloinkin kyse on ollut useimmiten ihmisen virhearvioinneista.

Kouluradalla Kuldu on vahvimmillaan. Sen liikkeet eivät ole mitään hyppypomppu-koikkaloikka-sirkustemppuja, vaan symmetrisiä ja juuri suomenhevoselle passelin maltillisia. Turha herkkänahka Kuldu ei ole, mutta ei sille tarvitse asioita naputtaakaan, ja Karlan Latviassa oppimat istuntahifistelyt pääsevät oikeuksiinsa tämän hevosen satulassa. Ehkä se on siinä iberialaisessa lookissa se taika...

i. Tuulenpesän Kepponen KTK-III, PSB-III rt sh, 155 cm	ii. Villahaan Kolttonen KTK-III, KRJ-I rt sh, 150 cm	iii. Käpykepponen vprt sph, 144 cm
		iie. Syyslahden Satiina KRJ-I klm sh, 150 cm
	ie. Riekontorpan Lyyra prn sh, 158 cm	iei. Humppalakki rt sh, 155 cm
		iee. Kiertotähti KTK-II prtn sh, 160 cm
e. Tiuhtin Surusilli KTK-III cre sh, 151 cm	ei. Kuhdon Kekrikolttonen KTK-II vkko sh, 153 cm	eii. Tammisalon Kaspia vkko sh, 153 cm
		eie. Tiernan Varja rn sh, 152 cm
	ee. Mörkövaaran Suruselma vkko sh, 151 cm	eei. Vihtori vkko sh, 160 cm
		eee. Surusilmu YLA1, SLA-I KRJ-II ERJ-I KERJ-I VVJ-I vkko sh, 150 cm

Sukuselvitys tulee ajallaan

Jälkeläiset

Kuldu ei ole vielä jalostuskäytössä.

Näyttelytulokset (PKK)

09.11.25, Kyttylä Riding, Muu kuva: ratsastuskuva, tuom. jodochus, KP (kuva)
26.10.25, Blacklake, EM-luokka: vapaa kuva, tuom. Valo: EM (kuva) ^[3]
24.10.25, Tuoninen, orit, tuom. Lissu: KTK-sert EM ^[2]
09.10.25, Norling Riding, orit, tuom. ScrewDriver: EO-sert
14.09.25, Chronos, muu kuva: ratsastuskuva, tuom. ScrewDriver: KP (kuva)
14.09.25, Chronos, kylmäverioriit, tuom. ScrewDriver: LKV EO-sert ^[1]
30.05.25, Kivikruuga, kylmäverioriit, tuom. Aksu: KTK-sert

^[3] "EM: värit" ^[2] "EM: upeus"
^[1] "Komea ja ryhdikäs, mutta rotuleima puutteellinen, pää osittain eva, pitkärunkoinen oriksi"

Kuldun elämää

02.11.2025 | Läkkä lujah!

"Enemmän maastoilua," oli Klaus Tuura antanut kotitehtäväksi, joten sitähän sitten Kuldulle luvattiin. Harmaana riippuvan taivaan alla Karla pyysi kultaista oriitta pidentämään laukkaansa vielä vähäsen lisää. Perässä laukkasi Rotjakka, jonka kärryillä Vassi pomppi niin että pysyi nipinnapin kyydissä. Runsaat sateet olivat kaivaneet kylänraitin täyteen nimismiehen kiharoita ja kämmenensyvyisiä monttuja, joita ei kapealla tiellä ehtinyt, ei edes voinut, väistellä.

Mutkaa kohden vauhti hidastui. Kuldu olisi vielä tahtonut jatkaa laukkaa, Rotjakka myös, mutta enemmän tai vähemmän nöyrästi ne kuuntelivat ihmisiään. Rotjakka nakkeli vastentahtoisesti niskojaan kun Vassi joutui vetämään ohjasta kunnolla, mutta Kuldu tyytyi vain ojentamaan kaulaansa ja pärskimään kunnon revityksen päätteeksi. Karla rapsutti paksua niskaa hymyssäsuin. Kuldu oli asunut Kivikruugassa keväästä saakka, eikä vieläkään ollut osunut päivää, jolloin sen kanssa puuhastelu olisi saanut kenetkään harmistumaan. Ori oli jotain uskomatonta: niin hyväluontoinen, taitava ja komea, oikea lottovoitto. Karlaa melkein hävetti ajatella, että tässä sitä kaahasi kaksi päinvastaista hevosta: unelmien ratsu edellä, tallin kauhu takana. Olihan Rotjakka komea mörssäri, mutta mitä ihmettä oli Vassi ajatellut ostaessaan moisen möyhäävän mörrimöykyn kasvatuksen kantaoriiksi?

Kuldu steppasi: mutkan jälkeen odotti taas tuttu, suora laukkapätkä.
"Ei me voida aina laukata," Karla sanoi.
"Kyllä voimmo!" raikui takaa.
Ja sitten sitä taas mentiin. Kuldun askel oli pehmeä, vaikka se kiihdytti nollasta sataan ennätysajassa. Samaan aikaan Vassi piteli kiinni laidoista henkensä edestä.

31.10.2025 | Trenirouhku, opastajannu Klaus Tuura

Klaus Tuura oli mykistynyt. Hän, vannoutunut iberikkojen ystävä, ei ollut koskaan mennyt näin pahasti ristiin: oliko edessä todellakin suomenhevonen? Mikä ryhti! Mikä väri! Mikä askellus! Näky veti sanattomaksi.

"Niinpä," satulassa istuva Karla myhisi tyytyväisenä. "Ei arvaisi suokiksi. Aikamoinen aarre, eikös?"

"No toden totta," Klaus huokaisi ihailuaan. Hän ei koskaan ollut edes kuvitellut omistavansa mitään muuta kuin iberialaisen hevosen, mutta kyllä hänelle edessä kävelevä kultakarva kelpaisi.

"Kuldu on niin pätevä ratsu, että näyttelytuomarit ovat antaneet runtua rotuleiman puutteesta," Karla jatkoi vielä naurahdellen. Sitten hän keräsi ohjat käteensä: lämpimien puhelu riitti, nyt lähdettiin treenaamaan! Ja sitä he toden totta tekivät: eteen-alas oli Kuldulle kaikista vaikeinta, ja kierros toisensa jälkeen he koittivat saada käynnissä nättiä venytystä aikaiseksi. Se ei ottanut onnistuakseen: Kuldu herkästi nosti niskan ylös ja lähti kokoamaan, koska siitähän ne parhaimmat herkut tulivat. Karla olisi tajunnut Klausin mainitsemattakin, että palkkaa piti antaa muustakin kuin mahtipontisista, kokoavista liikkeistä. Nyt he opettelivat palkkaamaan aina, kun Kuldu hiemankaan veti eteen-alas — jopa silloin, kun liike sai orin etupainoiseksi. Jostainhan se piti aloittaa.

"Enemmän maastoilua ja kokoamatonta liikettä," lausui Klaus Karlan udellessa kotitehtävää. "Kokoamisessa ei ole mitään järkeä, jos perusta ei ole kunnossa," hän täsmensi. Käsi siveli aaltoilevaa hamppuharjaa. Saisikohan tästä orista joskus varsan...

10.08.2025 | Muatuškun sorokka

"Navedie tukat, kassa ruokkoh!"
"Älä koskeh!"

Karlan silmät leimusivat niin, että jopa Kuldu otti askeleen takavasemmalle. Syystäkin ne paloivat, kun muatušku, anoppi, oli tullut koskemaan pitkään palmikkoon omin lupinensa. Marju ei näyttänyt säikähtävän miniän tiuskahdusta, vaikka otteensa äkkiä irroittikin. Kädet menivät tiukkaan puuskaan.

"Vapaat naiset antavat kassan hulmuta, pistä hospodin nimeh nyt hiukset piiloon," Marju jatkoi osittain venäjäksi. Karla koki sen alentavaksi: eikö hänen kielitaito muka riittänyt? Tuhahdus. Kuldu makusteli kuolainta odotellessaan kysymysmerkin näköisenä, milloin tästä lähdettäisiin liikkeelle. Ori seisoi käytävällä vapaana: siihen pystyi luottamaan. Toisin kuin erääseen anoppiin... Karla leikki mykkää ja kumartui ottamaan pakin vierestä kypäränsä. Kiiluen Marju silmäili sitäkin.

"No pistäppäs tukka vaikka tuon alle piiloon," hän koitti hieman pehmeämmällä äänellä.
"Eivät hiukset mahdu sen alle."
"Milloinkas aiot kokeilla sitä antamaani sorokkaa?"
"Kunhan ehdin."

Erittäin merkitsevää oli se, ettei Karla puhunut suoraan Marjulle. Hän vastaili Kulduun keskittymisen lomassa, mikä oli selkeä vihje anopille. Se ei vain mennyt perille. Kun Karla talutti ratsunsa pihalle, laski jalustimet ja nousi satulaan, seurasi muatušku perässä. Hevosia hän sen verran kunnioitti, ettei tullut aivan liki: sen Karla oli huomannut jo heti pihaan muutettuaan, ettei pollea parempaa panssaria ollutkaan. Ilman suojaa hän oli aivan liian paljas Marjun piikkejä vastaan.

"Kokeile sitä sorokkaa kun palaat!"

Marju huusi vielä maastoon katoavan ratsukon perään. Karla pudisti päätään.

25.4.2025 | Ispanielaine suomelaine

Karla muisteli taannoin kuulemaansa keskustelua, jossa kaksi barokki-intoilijaa— Quintino Calabrese ja Ivar August von Hoffrén — pohtivat haute ecole-kouluratsastukseen sopivia rotuja. Jälkimmäinen väitti kivenkovaan, että mistä tahansa hevosesta saisi taitava kouluttaja korkean koulun ratsun. Toinen taas huomautti että "jos ostat jonkun maalaisen suomenhevosen, niin sitten tyydyt siihen että se on maalainen suomenhevonen, embracing it, not changing it!"

Noita asioita Karla kertasi kun ratsasti suomenhevosella, jota vertasi aina iberialaiseen ratsuun. Väheksyikö hän tässä nyt Kuldun maatiaishevosen nöyrää verenperintöä, kun iloitsi sen pehmeistä liikkeistä, ryhdistä ja epäpohjolalaisesta lattarilantiosta? Koska Kuldu ei todellakaan ollut mikään tyypillinen suokki: ei ulkonäöltään, luonteeltaan, ei varsinkaan ratsastettavuudeltaan. Aamupäivällä Ruusa oli repiä Karlalta kädet irti tippuessaan kesken ravipätkän niin etupainoiseksi että tuntui kuin joku olisi heittänyt sille näkymättömät länget kaulaan, ja nyt hän leijaili pitkin kenttää pehmeässä kootun ravin poljennossa roikkuvin ohjin. Tuntui kuin Kuldu pitäisi suorastaan hengenasianaan huolen siitä, ettei etupainoisuudella tahrattaisi Hänen Kouluratsumaista Korkeuttaan.

Tästä pehmeydestä Karla pitäisi kiinni kynsin ja hampain. Vassin toiveet opettaa Kuldu työajolle eivät saaneet lämmintä vastaanottoa, sillä Karla ei tahtonut orin missään vaiheessa oppivan luontaista allepoljentaansa pois. Niin ikään Vassi ei saisi ratsastaa Kuldulla, ennen kuin osasi olla avuillaan hiljaa eikä rumputtaa menemään kuin länkkärifilmeissä. Hevonen oli ehkä hänen, mutta koulutusvastuu oli Karlalla — ja piru vie, sen vastuun Karla kantaa hyvin!

Hän ravasi ympyrältä toiselle suokilla, josta ei yrittänyt tehdä iberialaista, mutta joka oli itse syntynyt sellaiseksi.