Feltmarskal Ion

12.04.2022 | Opetan kun ymmärrät enemmän

Antioco hymyili ja kehui Fellaa maasta taivaisiin. Se oli ottanut juuri ensimmäiset kauniit askeleensa koulukäyntiä. Kuinka mahtipontiselta, upealta ja ylpeältä ori näyttikään sen ohikiitävän hetken ajan mitä se kokosi itsensä nelitahtiseen piaffeen. Käynti oli aina ollut erityisesti Fellalle vaikein koottava, ja katsopas sitä nyt!

Fella hörisi itseensä tyytyväisenä. Katse kääntyi vierellä seisovaa ohjaajaa kohden, kehuja seurasi näet usein nami, kuten tälläkin kertaa. Sillä aikaa kun knabstrup mutusteli leivänkänttyä, Antioco kyhnytti leveää otsaa ja ylisti vielä vähän lisää. "Kyllä olet niin mitä mainioin hevonen, kyllä!" hän jakeli palautetta varmana siitä että Fella ymmärsi sanoman. Siltä se ainakin näytti: kun kaksikko jatkoi harjoituksia, parin hevospuoliskoa piti jatkuvasti toppuutella olla kokoamasta liikaa. Pelkkä koottu käynti riittää, kiitos!

"Saat kyllä sittenkin näyttää minulle miten tuon teet," kuului ääni kentän reunalta. Quintino oli pysähtynyt Cereniksen kanssa vaivihkaa katsomaan mitä isäpappa kentällä puuhasi, ja nähtävästi oli vaikuttunut. Viimeinkin.

"Mitä mitä, tahtooko minun poika muka opetella muutakin kuin miten voitetaan pokaaleja ja palkintoja? Ennenkuulumatonta!" Antioco veisteli niin että Quintino rypisti kulmia. "Vai ettet vain tahtoisi turnajaisvoittoja?"

Cereniksen vierellä seisova mies punehtui sen verran että jäi kiinni. "Mitä pahaa pienessä voitontahdossa on? Enkö voi samalla opetella my little pony-lässyttelyfilosofiaasi myös?"

Antioco naksautti kieltään. "Kun tulet joskus minun ikään, tiedät että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin kiillotettavat pokaalit," hän totesi ja jatkoi Fellaan keskittymistä kuin nuorempaa Calabresea ei olisi olemassakaan. Tällä hetkellä tärkeintä oli onnellinen ja itsevarma ilme kirjavan orin kasvoilla.

15.02.2022 | Itsenäinen koulutreeni, treenaajana Antioco Calabrese

Fella pärskähteli ja ravisti paksua niskaansa jännityksen purkamiseksi. Antiaco antoi sen ottaa aikansa ennen kuin tarttui uudemman kerran kapsonin naruun ja lähti johdattamaan maasta käsin oria vielä uudemman kerran harjoitukseen, jossa he intervallimaisesti ottivat käynnistä aina syvemmän ja syvemmän kokoamisen. Siitä he palaisivat sitten samalla kaavalla takaisin vapaan käynnin kautta lepoon. Edessä ei ollut Fellalle helppo tehtävä: käynti oli muutenkin askellajeista vaikein koota, ja kun tälle kaverille se tuntui olevan muutenkin hankalin askellaji pitää puhtaana, saivat sekä mies että hevonen pitää kielen keskellä suuta. Mihinkään koulukäyntiin saakka ei tarvitsisi kurottautua, mutta edes muutama askel hyvin koottua askelta ilman tahtirikkoja riittäisi.

Väsymys alkoi selkeästi jo painamaan Fellaa. Se yritti parhaansa, mutta kokoaminen ei ollut enää läheskään yhtä kaunista kuin vielä hetki sitten. Hieman se alkoi jo fuskaamaankin, nosti niskaansa ja työnsi takajaloilla. Antioco pyysi oria lopettamaan ja lähti taluttamaan kenttää ympäri: tästä ei kannattaisi jatkaa, ellei tahtonut pilata sekä käyntiä että kokoamista. Alle taidettiin tarvita vielä rutkasti lisää vahvistavaa työtä ennen kuin käynnin saisi lähellekään samaa tasoa kuin ravin, joka Fellalle oli selkeästi se helpoin askellaji. Laukkakin sillä kyllä kieltämättä oli kiva, kunhan moottorit sai pärähtämään käyntiin.

"Quintino ratsastaa sinulla kyllä aivan liikaa," Antioco jutusteli knabstrupille aivan arkipäiväisesti. Ehkä se ymmärsi, ehkä ei. Kannatti aina pelata varman päälle. Ori pärskyi ja ravisti päätään uudemman kerran — se ehkä tekisi itse mieluummin kaikkea muuta kuin jumppaisi. Haikeasti katse hakeutui kynityllä laitumella ohutta ruohoa nyppiviin kavereihin. Saisipa aina vain herkutella ja paistatella päivää... Silti Fella kuuliaisesti lähti seuraamaan Antiocoa, kun hän houkutteli pilkkupyllyn vielä loppuverryttelyjen avotaivutuksiin.

09.02.2022 | Myönnä pois, tykkäät kuitenkin

Quintinon ja Antiocon isä-poika-suhde oli välillä myrskyisä. Kun Quintino etsi oriasemalle uusia hevosia, Antioco bongasi heti Ionicin jättimyynnistä barokkeja. Quintino tuhahteli ja pyöritteli silmiään, hänen isänsä historialeikit tiedettiin mutta nyt elettiin vuotta 2022. Sen mukaisia ratsuja myös etsittiin — tynnyrimalli oli ollut ehkä huutoa 400 vuotta sitten, mutta nykypäivänä kaivattiin sporttisia, solakampia urheiluhevosia.

Kävi kuitenkin kuten usein perheissä tuntuu tapahtuvan, ja isäpappa sai sanottua viimeisen sanansa. Antioco perusteli sen sillä että kouluratsu kuin kouluratsu, ja eikö se vain tammanomistajia houkuttaisi esitellä ilmahyppyvalmista oria — sinne kun klassinen koulutus hyvät hevoset eittämättä vie? Viimeisenä valttikorttina vanhus tarjoutui maksamaan osan oreista, Feltmarskalista ja Hadrianuksesta, jos vain saisi osuutensa tulevista astutus- ja varsamaksuista. Kiinni veti!

Aluksi Quintino jurputti, mutta nyt hänen oli myönnettävä että kyllä isää kannatti kuunnella. Ratsastaessaan Feltmarskalia, Fellaa kuten sitä lyhyesti nykyisin kutsuttiin, nuorempi Calabrese ei voinut olla ihailematta kuinka kevyttä ja vaivatonta orin ratsastus voi ollakaan. Ja hän oli pitänyt Cerenistä täydellisenä ratsastaa! Tallin tähtiorikaan ei ollut tuntuman keveydessä ja apujen vastaanottavaisuudessa mitään verrattuna tähän jyhkeään pilkkupyllyyn joka niin sulavasti vaihtoi passagesta takaisin harjoitusraviin, siitä passagen takaisin piaffeen, siitä koulupysähdyksen kautta seis. Kun Fella kokosi itseään, se ei tuntunut heittävän ratsastajaansa mihinkään suuntaan, vain nostavan korkeammalle. Kruunaavan. Siltä Quintinosta tuntui.

"Myönnätkö nyt että kivempi näitä on ratsastaa kuin omiasi?" Antioco leukaili hyväntahtoisesti kentän laidalta. Quintino ei välittänyt vastata, sillä hän ei halunnut myöntää isän olleen oikeassa. Ilmeestä päätellen ukonkäppänä tiesi sen sitä paitsi kyllä itsekin.