Hiirulainen

Fn

Suomenhevostamma "Hipsu". Väri mustanruunikonpäistärikkö, säkäkorkeus 145 cm.
Syntynyt 20.08.2023, nyt 12-vuotias.
Kasvattaja Erika Seljanmaa Omistaa Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Yleiskäytössä, he B / 70 cm / ajokoulutettu.
Rekisterinumero VH25-018-0511 / PKK6715

Suomenhebo-tammu "Hipsu". Väri hniedu solovu, sägäkorgevus 145 cm.
Rodiihes 20.08.2023, nügöi 12-vuodine.
Kazvattanuh Erika Seljanmaa Omistai Vassilei Hil'oi (VRL-01436).
Ülehizel käütös, he B / 70 cm / lokkovoi.
Registrunoumeru VH25-018-0511 / PKK6715

Mikä voisi olla hevosmiehelle mieluisampi häälahja, kuin upeasukuinen, hieno tamma? No ei mikään! Vassilei tuijotti huuli pyöreänä portaiden edessä seisovaa pikkuhevosta. Sen kaulan ympärille oli sidottu soma rusetti, ja ilme oli mikä herttaisin.

Lahja oli totta, mutta hevosen ilme viilasi linssiin pahemman kerran.

Piru pikkaraine

Pienikokoinen, nimeä myöten syötävän suloinen Hipsu on kaikkea muuta miltä vaikuttaa. Se on kovaluontoinen ja kipakka tamma, joka ei arastele mielipiteittensä kanssa. jos vyö puristaa, Hipsu kertoo siitä justiinsa nyt eikä kohta. Kaviot viuhuvat herkästi, eikä Hipsua haittaa jos ne johonkin osuvat. Kun sen yhdistää aivan jumalattomaan herkkähipiäisyyteen, niin tästä vaativammaksi ei hevonen kyllä voisi muuttua. Hiemankin kun harjaan pistää liikaa painetta, niin kavio paukahtaa seinään — joskus myös varomattoman hoitajan reiteen.

Työskennellessä Hipsu ei ole yhtään sen helpompi. Ratsuna se jumittuu helposti, jos pohkeita käyttää liikaa/ohjassa roikkuu/istuinkyhmyt painavat jne. You name the pain. Siitä jos meinaa lähteä hoputtamaan, painuu pukkinappula äkäisesti pohjaan. Hipsu osaa vetää täydestä laukastakin liinat sekunnissa kiinni, joskus myöskin samaan syssyyn linkaista ratsastajan tantereeseen. Valjaissa Hipsu on hieman helpompi, mutta kyllä se silloinkin osaa jumittaa, jos joku on vähäsenkään huonosti.

Jos jotain positiivista Hipsun herkkyydestä on keksittävä, niin ainakaan se ei jää epäselväksi, jos varusteet hiemankaan hiertävät...

i. Ukko-Pappi m sh, 145 cm	ii. Isosuon Rehvakas prn sh, 152 cm	iii. S.R. Komistus prn sh, 150 cm
		iie. Eijaksa prt sh, 149 cm
	ie. Rovastiina prt sh, 142 cm	iei. Messumies prt sh, 150 cm
		iee. Lentsikka prn sh, 140 cm
e. Vipeltäjä mpäis sh, 146 cm	ei. Tarkin Haukankatse rtpäis sh, 150 cm	eii. Semmoista Sitten mpäis sh, 154 cm
		eie. Kielokka prt sh, 152 cm
	ee. Liitäväinen prt sh, 147 cm	eei. Metsään Eksynyt prt sh, 150 cm
		eee. Kompleksi prt sh, 148 cm

i. Ukko-Pappi on pikimusta pikkuori, joka osaa uhota koko 145 cm mittansa täydestä. Yleiskäyttöinen pienhevonen tiedetään kovasta luonnostaan, eikä sitä aivan kuka tahansa pysty käsittelemään. Se oli pienenä kasvattajansa herranterttu sylivarsa, mikä varmasti on ollut omiaan lellikin luonteen syntymisessä: jos "Pape" ei saa heti tahtoaan läpi, se pistää mekkalaksi. Vaikka osaamista onkin he A ja 100 cm, ei tämän orin kanssa silti tahdo kisata kuin harvat ja valitut. KTK-II ei tammanomistajia kiinnosta, kun luonne on niin vaikea. Hiirulainen onkin yksi viidestä varsasta, joita tästä orista on kirjoitushetkeen mennessä siunaantunut. Tai voiko tuollaista sanaa edes tämän pikkuhirviön kohdalla käyttää...

ii. Isosuon Rehvakas oli 152 cm korkea, kirkkaan punaruunikko komistus, joka rinta rottingilla asteli kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin — ensin siitä tehtiin ravuri, sitten ratsu, viimeisenä siitosori. Kaikissa toimissa Rehvakas toimi mallikkaasti, vaikka nimensä mukaisesti olikin aina varsin täynnä itseään. Kouluradoilla ori loisti parhaiten, missä se kisasi useamman eri ratsastajan kanssa he A-tason luokissa suhteellisen menestyksekkäästi. Rehvakas jouduttiin kuitenkin lopettamaan 15-vuotiaana suolenkiertymän vuoksi, joten varsaluku jäi vain 14. Se on harmi, sillä komeaa KTK-II-oria olisi kehdannut katsella useammassakin sukutaulussa.

ie. Rovastiina oli pieni, vain 142 cm korkea punarautias tamma. Se ei ollut mikään ihmeellinen taidoiltaan, mutta Suokylän Ratsastuskoulussa "Stiina" teki pitkän ja hyvän uran oppimestarina. Stiinalle pärjäsivät kaikki, ja se oli varmasti vuorollaan jokaisen tallilaisen suosikkiratsu. Hieman omaa luonnetta tammalla oli, eikä se antanut hoitaessa kohdella itseään ihan miten tahansa, mutta ratsuna se oli reipas ja kiltti. Hankosidevamman vuoksi Stiina kuitenkin myytiin harrastekotiin, missä se toimi lähinnä pihankoristeensa ja emätammana kahdelle varsalle. Stiina lopetettiin 23-vuotiaana hankosidevamman uusiutuessa pahanlaisena yhä uudestaan ja uudestaan.

e. Vipeltäjä on 146 cm korkea mustanpäistärikkö, joka on toiminut koko elämänsä harrasteratsuna ja siitostammana. Sen potentiaali riittäisi kyllä yli he B/60 cm tason, millä se on harvat kisansa kisannut, mutta kasvattaja-omistaja tahtoo panostaa mieluummin kasvatustoimintaan. Vipeltäjä on hieman umpimielinen luonteeltaan, ja se laittaa herkästi käsijarrun päälle, jos ihminen tuntuu tötöilevän vähääkään. Pistää vähän miettimään, että onko Vipeltäjä astutettu Ukko-Papilla vain ulkonäön perusteella... Vipeltäjä elelee edelleen samassa kotipihatossa minne se syntyikin, ollen itse suonut sinne jo viisi varsaa.

ei. Tarkin Haukankatse on hauska, mansikkainen rautiaanpäistärikkö, 150 cm korkea työhevosori. Alkuun siitä suunniteltiin ravuria, mutta vauhti ei piisannut. Työhevosena vakaa ja rauhallinen "Kaitsu" onkin paljon parempi. Työsuunnalle III-palkinnolla kantakirjattu ori on vaihtanut muutaman kerran omistajaa, mistä viimeisimmän kanssa se on ryhtynyt myös harrasteratsuksi. Kaitsu on mainio esimerkki suomenhevosen monipuolisuudesta, kuten monet sen viidestätoista varsastakin.

ee. Liitäväinen sai nimensä vauhtivarsan luonteestaan, eikä se ole paljon muuksi muuttunut aikuisenakaan. Vielä nyt, 25-vuotiaanakin, tämä punarautias 147 cm pikkuraketti on laumansa vauhtivanhus. Nuoruudessaan Liitäväinen oli esteratojen stara 90 cm radoille saakka, kisaten niin kasvattajansa kuin muidenkin nimissä sinivalkoisia ruusukkeita tallin täyteen. Nykyään Liitäväinen joutuu nivelrikon vuoksi jättämään hyppäämiset nuoremmille polville, vaikka aidoista se osaa edelleen hypellä vehreämmille palstoille ilman huolen häivää.

Jälkeläiset

Hipsu periyttää kipakkaa luonnetta ja pientä kokoa.

Ei vielä jälkikasvua.

Näyttelytulokset (PKK)

09.11.25, Kyttylä Riding, hevos- ja ponitammat, tuom. Jodochus: KTK-sert
09.10.25, Norling Riding, tammat, tuom. Marjahilla: KTK-sert
08.10.25, Norling Riding, tammat, tuom. Aksu: EO-sert

Hipsun elämää

03.11.2025 | Ližiä trenirouhkua

Viimeisin valmennus jäi nakertamaan Karlan sielua niin pahasti, että hänen oli pakko yrittää vielä uudestaan Hipsun kanssa — joka päivä. Varsinkin Klausin kommentti siitä, miten ratsastajankin oli suoriuduttava paremmin, tuntui kipristelynä kehossa. Vai että oli Karlan oltava parempi? No sitten perkele treenattiin! Joka päivä valmennuksen jälkeen Hipsun oli siis raahauduttava kentälle, jotta he voisivat hioa yhteistyötään paremmaksi.

Se oli luonnollisesti helpommin sanottu kuin tehty. Pienikin virhe istunnassa, ristiriitainen apu tai ohjan nyppäisy, ja kyyti jäi siihen. Hipsu juurtui maahan kuin petäjä paalujuurineen, ja vain tuskaisen maanittelun kautta se jatkoi matkaansa eteenpäin. Sitten Karla kämmäsi uudestaan, ja sama toistui. Ja toistui. Ja toistui. Tuntui, ettei kierrostakaan saanut tehtyä ilman että Hipsu ainakin hiipui, jos ei vallan jumittunut. Kivuliainta siinä olivat päässä kaikuvat Klausin sanat "ratsastajankin täytyy osata olla häiriköimättä" ja "täytyy ratsastaa vähän paremmin" — aivan kuin Karla ei jo yrittäisi parhaansa, ja sitten mokoma kaksitahtinen kauramoottori ei kuitenkaan kelpuuta häntä ratsastajakseen!

Karlan tavoitteet eivät olleet korkeat: hän tahtoi päästä rakentamansa puomiradan ravissa läpi jouhevasti, ilman ajatuksiakaan jumittelusta, saati pukittelusta. Kolmannella treenikerralla se onnistui.

Sitten sama tehtävä muuttui pieneksi esteradaksi, ja ongelmat alkoivat taas alusta. Karlan teki mieli hypätä roskikseen.

01.11.2025 | Trenirouhku, opastajannu Klaus Tuura

Klaus Tuura oli ehdottomasti kouluvalmentaja. Piste. Siksi hän ihan suorasta akateemisesta kiinnostuksesta lupautui pitämään estevalmennuksen Karlalle, kun hän niin kovasti maanitteli. Vastassa olisi kuulemma hevonen, joka tarvitsisi enemmän Klausin tarjoamaa henkistä valkkua teknistä treeniä enemmän. Millainen polle se sellainen olisi?

No Hipsuhan se. Pieni ja söpö hiirulainen viilasi pahasti linssiin: Klausilta meinasivat sormet lyhentyä, kun hän erehtyi yrittämään ponin silittämistä. Että semmoinen tapaus. Krokotiilileikki oli vain esimakua siitä, mitä Karla joutui kohtaamaan: pienikin epäonnistuminen sai Hipsun vetämään liinat kiinni, ja siitä kun koitti maanitella jatkamaan eteenpäin, lensi takapää, hyvä ettei Karlakin siinä samassa. Jos Klaus olisi tiennyt asiakkaan olevan raskaana, olisi valmennus jäänyt heti ensimmäiseen pukkiin. Olisipa tiennyt.

Tehtävät pidettiin helppoina, puomeja ja pikkuesteitä. Niinä hetkinä, kun Hipsu toimi, sillä oli taito rytmittää puomit ja lähestymiset hyvin. Aivan yhtä taitavasti se kielsi, myös puomeilla, jos Karla painoi etuosaa maahan; jalat heiluivat; pohkeet painoivat; ohja nyppäsi; yksinkertaisesti kun mikä tahansa vähänkin häiritsi ponin menoa. "Sehän on vain hirmu tarkka ratsu. Voidaan vähän koittaa paksuttaa nahkaa, mutta kyllä ratsastajankin pitää osata olla häiriköimättä jatkuvasti," Klaus puhui totuuden torvena. Karlaa harmitti: ei hän tämmöistä tahtonut kuulla, kun pistää Hipsu ojennukseen! Nytkö hän sitten olikin se pahantekijä? Toisaalta oli totta, että mitä vähemmän selässä sääti, sitä varmemmin Hipsu ylitti esteet.

Valmennus päättyi ristiriitaisiin tunnelmiin.

28.08.25 | čiihakko tammu

Karla huokaisi melkein yhtä syvään kuin harjaamansa hevonenkin. Ero noiden kahden välillä oli kuitenkin se, että siinä missä polle, Hipsu, huokaili (vihdoin ja viimein) tyytyväisyyttään, puhalteli Karla stressikäyrän nousua.

Periaatteessa kaikki oli hyvin. Toissapäivänä Karlasta oli vihdoin ja viimein tullut Hil'oi, mutta hääpäivä ei vain ollut mennyt suunnitelmien mukaan. Kaikki olivat olleet kireitä jännityksestä. Illalla hän oli riidellyt tuoreen miehensä kanssa, kun ensin oli kiristellyt hampaita anopin edessä, ja sitten vielä tuore häälahja Hiirulainen oli seuraavana aamuna lotaissut kavionmuotoisen mustelman Karlan reiteen. Hääpäivä ei ollutkaan mikään prinsessapäivä, eikä sitä seurannut muuta kuin arkiseen touhuun palaaminen heti seuraavana aamuna. Muutama pettymyksen kyynel oli jo tullut vieriteltyä, ja nyt niitä kieri poskia pitkin taas lisää. Miksei olo tuntunut yhtään erilaiselta? Kaikki jatkui kuten ennenkin, oli naimisissa tai ei.

Hiirulainen, Hipsu, oli Hil'oiden yhteinen häälahja toisilleen. Se oli arvokas tamma, mutta piru vie miten kiukkuinen! Karla laski ajan ainoaksi saavutukseksi sen, että hän pystyi harjaamaan Hipsuksi ristittyä päistärikköä ilman jatkuvaa kinastelua. Hipsu tuntui valittavan aivan kaikesta: milloin harjattiin liian kovaa ja milloin hiljaa, milloin väärästä paikasta; kavioiden puhdistus oli ihan oma koettelemuksensa, varustamisesta ei viitsinyt edes puhua. Hymähdys karkasi suupielestä: tämä hevonen kuvasi avioliiton alkua pelottavan hyvin...

Mihinkään muuhun Karla ei osannut vaikuttaa, kuin kiukkuisen hevosen kouluttamiseen. Siinä hän oli parempi, kuin tuittupäisen anopin ja katoilevan miehen koulimiseen.