005

Belgi VEC

KTK-II
ahaltek, säkäkorkeus 153 cm. Väriltään punahallakonkirjava (w20).
Syntynyt 01.01.2021, eli M Layouts / raitatossu.net/mayflower-vuotias.
_____________
Kasvattanut Vecno
Omistaa Vecno (VRL-01436)

Peruskoulutettu eräratsuksi
VH22-001-0219 / PKK4259


Rakennekuva 7 v.


Kantakirjattu II-palkinnolla, arviointi löytyy PKK:n rekisterisivulta


2023 talvella.


Latvian kermapyllyt saapuivat.


Pehkut pöllyää kun Belgi pistää hepuliksi.

Belgissä kaikki on kummallista. Se syntyi keskellä talvea, huonoimpaan mahdolliseen aikaan keskellä kaamosta, niin että pikkuisen ensimmäiset kuukaudet kuluivat tallin suojissa ja porontaljoihin käärittynä. Isän puolelta oli väriksi odotettavissakin harvinaista, yhden linjan varassa kulkevaa hallakkoväriä, mutta näin kirjavaa kaveria ei varsinkaan yksivärisestä Gyzma-emästä osattu odottaa. Jokin orivarsassa tuntui muutenkin kummalliselta...

Kunnes Efim muisti sen, kesäisen unen. Hän oli nähnyt tuon kirjavan hallakko-orin jo ennen kuin se oli syntynytkään! Muistikuvat pyyhkäisivät ylitse kuin tsunami: melkein jokaista läikkää myöten tuo pitsikuvioinen ihme oli kuin ilmetty universionsa.

Belgi tarkoittaa merkkiä. Osuvampaa nimeä ei voisi keksiä.

Ihmeellinen pyörremyrsky

Kahdesta vilkkaasta ja meneväisestä hevosesta ei voi odottaa mitään muuta kuin vanhempiensa kaltaista menijää, ja sellainen Belgi toden totta on. Ei ole hetkeäkään etteikö ori puuhastelisi jotain: sen on pakko häpeltää huulilla seinää, repiä loimia, järsiä ohjia, pyöriä paikoillaan, nostella jalkoja... Saitte jutun juonesta kiinni, eikö? Hetken rauhaa tämän hevosen kanssa on turha haaveillakaan.

Belgi on ystävällinen ja hyvin sosiaalinen, joten jos sen pärisemistä vain jaksaa niin parempaa hevoskaveria ei saa. Sitä on helppo motivoida ihan vain sillä että yhdessä puuhastelu on hauskaa, ja sinä päivänä kun Belgi ei kirmaa portille vastaan, se on kipeä.

Ainaisen sähellyksen vastapainoksi Belgi on paksunahkainen ja rohkea. Sitä ei mikään toimenpide kauhistuta, pienet kolhut eivät haittaa ja taivaskin saa kaatua niskaan. Ei haittaa, kunhan vain on jotain kivaa tekemistä! Joskus Belgin leikit voivat käydä rajuiksi eikä se aina muista kunnioittaa muiden rauhaa, mutta ori ottaa aina takapakkia kun sitä pyytää. Tosin sekunnin päästä se on jo heti uudestaan iholla, joten onko tilan pyytämisestä pitkäkestoista apua, sitä ei voi taata...

Ratsuna Belgi on emänsä tapaan nopea kuin salama, sellainen perinteinen malttamaton kipinäkavio. Aina pitäisi olla menossa ja liikkeessä, satulaan saisi Belgin mielestä hypätä vauhdista ja jos ratsastaja tippuu kyydistä niin voi voi: ei tässä jouda odottelemaan, kävelkööt perästä! Jos taitoa löytyy, kannattaa Belgiltä pyytää kaikenlaista pientä näpertelyä ja jumppaa matkanteon lomassa: taivutukset, asetukset, siirtymät, kokoaminen, ylipäätänsä jonkinlaisen koreografian luominen on avain rauhaisaan ratsasteluun. Kun Belgi keskittyy aivopähkinöihin ja askelmerkkien seuraamiseen, sen menohalut vähenevät puolella. Mutta vain puolella.

Sukutaulu

Isälinja Bir-Rejeli VEC — Bulam-Bujar
Emälinja LH Gyzma — Georgina II
i. Bir-Rejeli VEC
KTK-II, Laatu Ori
hrkko at, 156 cm
ii. Bulam-Bujar
VIP MVA Fn, KTK-I | rnvkkokrj at, 160 cm
iii. Sklemek
rnvkko at, 161 cm
iie. Kybap
prn at, 154 cm
ie. Reje
KTK-II | phkko at, 160 cm
iei. Gowy
m at, 160 cm
iee. Rifma
phkko at, 161 cm
e. LH Gyzma
KTK-II
prn at, 149 cm
ei. Landon
rnkm at, 148 cm
eii. Florianus
at
eie. Kilucine
at
ee. Georgina II
rnvkko at, 158 cm
eii. Florestan
at
eee. Unique
at

Jälkeläiset

Syntyi Skp. Nimi Emä Omistaja Muuta

Näyttelytulokset (PKK)

Ajantasaiset näyttelytiedot löydät PKK:n profiilista.

20.11.21, Atlas, kaikki varsat, tuom. Jodochus: EO-sert
24.08.21, Villa Castor, orivarsat, tuom. Lissu: EO-sert

Kisakalenterit

VHRY (voittoja 0 kpl, sijoituksia yhteensä 0 kpl, CUP 0 kpl [0 p.])



VMRJ (voittoja 0 kpl, sijoituksia yhteensä 0 kpl [0 p.])

Belgin elämää