Ketkä täällä sitten tahtovat edes asua? No he.
Keskellä ei-mitään
Pihapiiri.
Kuva seliteteksteillä
Alkujaan 2009 perustettu siittola muutti kesällä 2016 Moskovasta teille tietämättömille, kauas Siperian hyiseen luontoon. Kenties järjettömänkin teon takana on miljonääri Efim Artunovin totaalinen kyllästyminen silloiseen elämäänsä: hän tahtoi eroon nykyajan hektisestä, täysin vääriin arvoihin keskittyvästä elostaan. Käytännön syistä hän jätti Pietarissa sijaitsevan laukkatalliyksikön toimintaan, jotta juoksijoilla olisi vielä jotain mahdollisuuksia kisata. Uudesta tallista se ei nimittäin olisi noin vain onnistunutkaan...
Kotimaisemia.
Vecnon uusi talli sijaitsee niin syvällä Siperian erämaassa, ettei paikalle ole edes nimeä. Paikalliset kutsuvat sitä Sarvilaaksoksi rinteille kerääntyvien peurojen vuoksi. Sähköverkkoa ei ole, ja kaikki vähäinen virta mitä harvakseltaan tarvitaan, tuotetaan agregaateista: myöskään kännykät eivät toimi. Asuintilat lämmitetään talvisin kivihiilellä, jota Siperiassa tuotetaan ja poltetaan hyvin paljon muutenkin. Halli lämpeää niin eläinten lämmöstä kuin niiden lantaa polttamalla. Elämä Vecnossa on siis hyvin verkkaista ja luonnonläheistä, sillä mikään ei ole itsestäänselvyys: vesi on nostettava kaivosta tai järvestä, valot tulevat kynttilöistä ja soihduista, ruoka suurimmaksi osaksi luonnosta.
Kunnollista tietä Vecnoon ei ole, joten autolla sinne ei ole asiaa. Joka toinen viikko tavarantoimittaja tuo elintarvikkeita muutaman kilometrin päähän tielle, josta ne noudetaan kuormahevosten avulla. Lähin puhelin löytyy kylästä 15 km matkan päässä, ja sairaalaan on yli 200 km. Varsinkin hyytävinä talvina Vecnolaiset ovat siis pitkälti oman onnensa nojassa, sillä aina tavaroitakaan ei pysty keliolosuhteiden vuoksi toimittamaan viikkokausiin. Mukavan ja helpon elämän varassa olevat eivät siis tule täällä viihtymään. Jokaisen on tehtävä osansa henkensä pitimiksi, niin hevosten, ihmisten kuin muidenkin elävien.
Asuintiloista ei sen enempää, mutta hevosihmisiä varmasti kiinnostaa, miten eläimet selviävät — varsinkin ne silkkikarvaiset ratsuahalteket, joita Efim ei tahtonut jättää laukkaajien tapaan Moskovaan. Vastaus: yllättävän hyvin. Talli on jyhkeistä hirsistä rakennettu, ja seinien välissä on sammalta sekä villaa eristeenä. Vaikka tallia lämmitetäänkin lantaa polttamalla ja talvisin kaikki eläimet karuista yakutianhevosista lähtien ovat sisällä lämpöä tuottamassa, ei korkeassa tilassa silti asteet kovin korkealle kiipeä, varsinkin kun paksut ikkunat ovat niin suuret. Herkkähipiäisimmät hevoset jäävät siis tulematta, tai sitten niitä saa kääriä tusinaan loimeen ja taljaan.
Edesmenneitä hevosia kunnioitetaan ripustamalla kallot parven reunalle. Mitään ei heitetä hukkaan: mikäli liha on vain syötävissä niin se syödään, nahoista tehdään vaatteita ja tarvikkeita, talvikarvaisista taljoja ja turkiksia. Luista veistellään iltapuhteina esineitä ja koruja, jouhista punotaan jousisiimaa ja koruja. Elämän kiertokulku tulee Vecnossa hyvin lähelle arkea.
Maisemat
ovat henkeäsalpaavia. Peuralaakso sijaitsee jylhien vuorten
kupeessa, taigan tummien metsien ja kivisten heinikoiden
keskellä.
Itäpuolella laaksoa sijaitsee Nebeca Ozero —
kaunopuheisen
kuuloinen Taivasjärvi, jonka nimi on harvinaisen
selvä
katsellessasi sen tyyntä pintaa vuorien suojatessa
sitä
pohjoisilta tuulilta. Järveen laskee Izobilnyii Vodotok, joki
jonka virta yltyy varsinkin keväisin suorastaan hurjaksi
sulavan
lumen ansiosta. Luonnonystäville maastoa löytyy
tutkittavaksi
enemmän kuin ihmisen ikävuodet riittäisi sen
läpikäymiseen.
Elämä Siperiassa vaatii paljon, mutta avoimelle
mielelle se myös antaa sitäkin enemmän.
Vecnon väkeä
Efim Arturnov
"Olen vain lehti virrassa."
Mitä teet kun perit isäsi laukkahevosimperiumin? Pakenet Siperiaan. Monen prässin läpäissyt Efim on löytänyt sisäisen rauhan ylängön tuulista. Kylällä tunnetaan "tunturin noitana". Sävy ei ole hyvä, vaikka itse kohde on.
Karla Efimnova
"Jos ei ikinä epäonnistu, ei kyllä myöskään menesty."
Efimin 17-vuotias tytär Karla elää suurista tunteista. Hän on sitä tyyppiä, joka itkee ja pelkää mutta tekee silti silkkaa päättäväisyyttään. Saa ammuttua jäniksiä jousella, ei mikään poropeukalo siis.
Alik
"Elähän hättäile."
Järjen ääni, se tuttu ja turvallinen, luotettava peruskallio. Lyhyt, vanttera vanhus jota ei käy aliarvioiminen. Vaikuttaa pihan asioihin käytännössä enemmän kuin haahuileva Arturinpoika, eikä pistä sitä pahakseen.
Anisim Yahontov
"Nyt se ryttyili väärälle äijälle!"
Igzibin pakolaisten joukosta löytyi nuori Anisim, josta nopeasti muodostui yksi Vecnon uskotuista. Hän on ehkä rääväsuinen ja rämäpäinen, mutta sanaansa Anisim ei kuunaan syö. Miekkamiesten priimaa.
Tatyana Boka
"No en mä nyt tiedä..."
Ikäeroa vanhemman Karlan kanssa on muutama vuosi, nämä kaksi kihertävätkin yhtenä bff-möykkynä. Igzibin pakolaisia. Tatyana on itsestään — kaikesta oikeastaan — varsin epävarma, eikä hän koita sitä edes peitellä.
Ivan
"..."
Keväällä Vecnoon eksynyt hiljainen poika, joka luikkii varjoissa ja väistelee pihan kiireisiä ihmisiä. Olemassaolollaan hän herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia: Karla on lie ottanut tehtäväkseen ne selvittää.
Muita outolintuja
Ulyana "Kulkija"
"Kumarra toiselle, pyllistä toisaalle."
Mystinen, shamaaniksi itseään tituleeraava Ulyana viihtyi Vecnon vieraana — kunnes petti kaikki perinpohjaisesti ja pakeni. Kukaan ei tiedä missä Ulyana oleskelee juuri nyt. Hän on terävä ja älykäs, eikä käy arvailemaan, kuullaanko Kulkijasta vielä.
D'Yaakup
"Heikot sortuu. Minä en."
Igzibin pahamaineinen kyläpäällikkö. D'Yaakup ei arkaile käyttää sijaansa törkeästi hyväksi, ja vetää sitten herneen nenään kun kylä kapinoi. Jännää. Napit ovat olleet vahvasti vastakkain Vecnon kanssa Alikin "ryöstäessä" pakolaiset mukaansa.