Jo viidettä kertaa peräjälkeen Dzelzainissa virtaa viini, puhe ja laulu, kun virtuaalikansa kokoontuu juhlistamaan mennyttä vuotta sekä vastaanottamaan tulevaa Vuodenvaihteen Gaalaillassa.Ennen illan juhlallisuuksia on pihalla tarjolla leipää ja sirkushuveja, kun VHRY Cup:in viimeistelevät finaaliturnajaiset mitellään yhtä mahtipontisen pröystäilevästi kuin aina ennenkin. Kun illalla aseet on laskettu, uskolliset ratsut saatettu heinilleen ja sotisovat vaihdettu juhlapukuun, palkitaan vuoden ansioitunein cup-ratsastaja sekä menestynein talli. Tänä vuonna jaossa on myös yllätyspalkinto, mutta millä perustein se jaetaan, siinäpä on arvailtavaa!
Kiristäkää siis solmionne ja oikokaa helmanne, sillä tästä alkaa vuoden suurin juhla.
Milloin? 31.12.2021-01.01.2022
Missä? Dzelzain Pils (Pils ielā 1, LV-4025 Skulte, Sim-Latvija) 
Mitä? Klo 09:00-16:00 VHRY Cup finaaliturnajaiset, klo 20:00-03:00 Vuodenvaihteen Gaalailta
Huomioittehan että ajat ovat varsinkin puheiden osilta viitteellisiä. Musiikki soi läpi illan.
klo 09:00 - 16:00 VHRY Cup finaaliturnajaiset
klo 20:00 Liels Zālen ovet aukeavat, alkutarjoilu
klo 20:30 Vitaliya Dzelzainin maljapuhe
klo 21:00 Pääruoka
klo 22:00 Antioco Calabrese jakaa VHRY:n palkinnot. Palkinnonsaajien mahdollisia kiitospuheita.
klo 23:00 juomatarjoilu alkaa
klo 23:45 kokoontuminen puutarhaan vuoden 2022 lähtölaskentaa varten
klo 00:00 Uudenvuoden ilotulitus
Tarjoilua ja viihdettä on aina klo 03:00 saakka.
✎ nimen perässä tarkoittaa, että osallistuja on lähettänyt myös ainakin yhden tuotoksen.
Maximillian Kühling & avec Ambry Sorber ✎
Markus Kühling ✎
Billy Center & avec Amy MacHayde, Orange Wood Ranch ✎
Kitty Loop & avec Tyler Andrews, Orange Wood Ranch ✎
Nora Norrington & avec Noah Norrington, Rosevillage
Majiná Ansamaa & avec Dochas Ansamaa, Stall Green Mage (Mukana Chá frio e Bolachas sekä Bienvenida Epifanía) ✎
Icarus Kristiansen, Stall Lumos (Mukana Acinonyx)
Moirai Schwarz
Louisa Schwarz
Joonas Hopealinna & avec Saga Isberg, Hopealinna (Mukana Hannibal)
Amelie Chaput & avec Fricis Vanags
Estelle Van Alst & avec Andrea De Vries, Stal Felis (Mukana Raspberry Road)
Aada-Ilona Lavi
Gretchen Fitzgerald
Razelle Barker & avec Jerkon Fa'Rakk, Ja'Eldar. Mukana Mukana Silvina de Ion & Dulce Caramelo ✎
Heidi Näyhö & avec Lauri Merikanto, Runiac ✎
Ava Pulkkanen & avec Martin Hartz
Isaak Elch. Mukana Amherstia ✎
Revé laRue. Mukana C'est Chianti
Karla Efimova, mukana Öte-Salkyn ✎
Rob Souzqa, Souzqan kartano. Avec Tomás Souzqa ✎
Daniel Castellon ✎
Eirik Holmgren. Mukana BAFF Espace Pétillant ✎
Karla Falkencreutz, Stall Falkencreutz ✎
Markus Asplund & avec Alba Asplund ✎
Alexander Rosengård & avec Zoë Villiger✎
Emilo Belcotte & avec Aliisa Huru ✎
Estelle Van Alst & avec Andrea De Vries, Stal Felis (Mukana Raspberry Road ✎)
Johannes Suoknuuti
Jeremy Kajanne
Matthew Kajanne
Zéphyrine Wright, Arrowhill
Harmaahapsinen Antioco selvitti kurkkuaan ennen astumistaan katseiden polttopisteeseen. Rutiininomaisesti hän vilkaisi korttejaan, hymyili yleisölle ja aloitti tervehdyksellä. Tämän puheen hän oli pitänyt jo niin usein että sen osasi ulkoa etu- ja takaperin... Ainoat uudet sanat seurasivat ennen palkintojen jakamista.
"Vuoden 2022 cup-turnajaisissa tulee olemaan pienoista hienosäätöä. Kilpailullinen talliranking tulee jäämään pois, mutta sen sijaan onnetar valitsee kaikista vuoden aikana osallistuneista talleista onnekkaan palkinnonsaajan. Puhetta on ollut myös keräiltävistä tavarapalkintokokonaisuuksista ja muusta mukavasta lisänippelistä. Harkinnassa on ollut myös jakaa cup-pisteitä arvoturnajaisten, kuten Atwaterin Ratsastusjousiammuntaturnajaisten ja Rinascimento Sim Pratolinon, yhteydessä."
Antioco napautti rennonletkeästi kortteja kämmentä vasten ennen kuin jatkoi: "Mutta ehkä on aika siirtyä osuuteen jota olette kaikki odottaneet — palkintojen jakoon."
Kultaisen ritarin kiertopalkinto: Hankalan Linna
"Hankalan linna pitää tiukasti kiinni palkinnoistaan: tallin lukuisat edustajat keräsivät yhteensä hurjat 371 pistettä."
Vuoden mittelöitsijän titteli: Roxana di Marzo
"Roxana di Marzo on tehnyt tasaista suoritusta pitkin vuotta yhtäkään cup-turnajaista väliin jättämättä. Ehdoton huippu oli huhtikuun tapahtuman 56 pistettä."
Nopein nousija: Veera R.
"Tahdoimme jakaa myös ylimääräisen kannustuspalkinnon Veeralle, joka on nopealla tahdilla noussut todelliseksi haastajaksi — siitäkin huolimatta että osa cupeista jäi pisteittä, oli nimi Veera R. pitkään henkilörankingin kakkossijalla."
Onnettaren suosikki: Isaak Elch
"Kaikista vuoden 2021 osallistujista onnetar nimeltä random.org nosti Isaak Elchin nimen yllätyspalkinnon saajaksi. Bannerin lisäksi palkintoon sisältyy yksi VHRY:n sponsoroima valmennus joko skill at arms:in, joustauksen tai alta escuelan parista. Ottakaa yhteyttä sopiaksenne valmennuksen yksityiskohdista tarkemmin."
Tuotospalkinto: Stall Falkencreutzin seurue
Tämän vuoden tuotospalkinto arpoutui Stall Falkencreutzin seurueen illan kuvailulle. Palkintona on pienehkö, vapaavalintainen kuva, joka jollain löysälläkin tavalla liittyy tuotokseen: se voi olla suora kuva illasta, tai vaikkapa jonkun osanottajan ratsun potretti. Otathan yhteyttä kuvan hiomiseksi. :)
"Kittyllä on harvoin tilaisuus panna päälleen jotain... no, naisellista ja hienoa. Gaalailtaa parempaa tilaisuutta tuskin tulee, jos ei omia häitä lasketa (ja eihän sitä tiedä, milloin myös sellainen idea Kittyn päähän pälkähtää). Jos yhtään Kittyä tuntee, olisi varmasti voinut odottaa jotain rajua ja herättävää ja hämmästyttävää värien ilotulituksesta epätavallisiin leikkauksiin ja malleihin... mutta Kitty yllätti kaikki sitäkin enemmän pukeutumalla hyvin klassiseen, kauniiseen ja tavalliseen iltamekkoon. Hopeainen kangas oli suorastaan nestemäistä ja myötäili miellyttävästi hänen lihaksikkaita muotojaan. Kokonaisuuden kruunasi asuun kuuluvat pitkät silkkihansikkaat, hopeanharmaat matalat korkokengät (Kitty on jo muutenkin kymmenen senttiä kavaljeeriaan pidempi ilman korkojakin) ja harmaa käsilaukku. Korut jäivät vähiin, mutta hopeahelminen korvaketju toimii varmasti mukavana katseenkiinnittäjänä. Niin, ja halusihan Kitty tietysti myös esitellä maailmalle uusimpia tatuointejaan vasemmassa käsivarressaan."
Katsoessani vuoden vaihteen gaalakutsua, en jotenkin yhtään edes osannut epäillä miten mahtipontinen se olisi, tai miten mahtipontinen koko juhla olisi. Vaikka mun muistikuvani olivat hataria – ahdistuksesta johtuen – viime vuodelta, en yhtään epäillyt että tämän vuoden juhlat kalpenisivat niiden rinnalla. Menneenä vuonna mä en ollut tiennyt kenet mä ottaisin avecikseni, tai oikeastaan enemmänkin henkiseksi tueksi, mutta tänä asiasta ei ollut mitään epävarmuutta. Kuitenkin kysyin vielä Ambryltä että haluaisiko se lähteä mun kanssa juhliin ja toisen annettua myöntävän vastauksen, mä olin huojentunut. Bruneten kysyessä aikoisinko kutsua myös isän, mä mietin asiaa hetken, ennen kuin kerroin että mä voisin ainakin kokeilla soittaa sille ja kysyä olisiko sillä jotain suunnitelmia vuoden vaihteelle.
Puhelun aikana isä oli kuulostanut siltä että se olisi punninnut jonkin toisen tapahtuman ja Zenin gaalan välillä, mutta lopulta se tuli siihen lopputulemaan että se ilmoitti saapuvansa Latviaan ja juhlimaan vuodenvaihdetta meidän kanssamme. Näin ollen sain ilmoittaa meidät kolme juhlaan ja enää edessä oli juhla-asujen hankinta. Oma pukuni oli edelleen hyvässä kunnossa joten päädyin pohdinnan jälkeen siihen ja ainoastaan Ambryn puku jäi hankittavaksi. Vaikka mä en ollut mikään muotitietoinen, Amelie ja Vitaliya osasivat neuvoa meille muutaman liikkeen ja eräästä liikkeestä me löydettiinkin lopulta toiselle iltapuku.
Ambryn astellessa sovituskopista yönsinisessä iltapuvussa, sekä siihen sointuvissa hanskoissa, musta tuntui kuin hengitykseni olisi salpautunut. Vaikka mielestäni toinen oli nätti ihan perus arjessakin, nyt Ambryssä oli jotain erilaista kauneutta.
” Es ist wirklich wunderschön“ mä en tiennyt mitä muuta sanoa. Ambry hymyili pienesti ja varmsti että pidinkö oikeasti siitä miltä tuo näytti. Vaikka vakuutteluni eivät olleet ehkä parhaat ja yritinkin kertoa että toinen sai tehdä päätöksensä ihan oman tunteensa mukaan, Ambry päätyi tuohon iltapukuun ja lopulta me poistuttiin kassan kautta odottamaan gaalailtaa.
Paria päivää ennen vuoden vaihdetta isä oli saapunut Latviaan ja me oltiin vietetty vähän aikaa yhdessä, ennen kuin itse juhlapäivä koitti. Mä olin tehnyt parhaani turnajaisissa ja omalla tavallaan mä olin huojentunut siitä että turnajaisvuosi oli ohitse. En mä ollut ikinä voinut ajatella ratsastavani niin isoa määrää turnajaisia kuin mitä olin vuoden aikana ratsastanut ja varsinkin se, että kolme noista starteista oli isoissa kansainvälisissä turnajaisissa. Kuitenkin mä yritin keskittyä vain nauttimaan illasta ja kävellessäni Ambryn käsipuolessa me puhuttiin miten upeaksi, linnakartano oli koristeltu. Tällaiset juhlat eivät saaneet mua kokemaan oloani kovinkaan rennoksi mutta tieto siitä, että paikalla olisi ihmisiä, jotka välittäisivät ja auttaisivat tarvittaessa sekä ymmärtäisivät jos tilanne kärjistyisi auttoi paljon. Tokihan isän ollessa paikalla mä toivoin että pystyisin viettämään koko illan juhlissa ihan rennosti vaikka varmasti mukaan mahtuisi sellaisia hetkiä, jotka olisivat hankalia ja jolloin oloni olisi epävarma ja ahdistunut.
Vaikka ruokailu oli sellainen hetki illasta mikä oli saanut ahdistuksen nousemaan ja pohdituttamaan olisiko kannattavaa edes osallistua koko juhlaan. Sain mä yllätyksekseni huomata että ehkä jotain edistymistä oli tapahtunut vuoden aikana puolin ja toisin koska loppupeleissä ruokaileminen ei aiheuttanutkaan mitään ongelmia ja onnistuin yllättämään itseni sillä, miten paljon lopulta sain syötyä. Vitaliyan puheesta huomasi että neiti Dzezlain oli elementissään ja hitaasti illan edetessä ahdistus tuntui helpottavan vaikka johonkin syvälle mun sisustaani jäi kuitenkin sellainen pieni möltti joka odotti sitä hetkeä että se saisi vallata tilanteen.
Jossain kohtaa illasta, todennäköisesti Fricin houkuttelemana, löysimme itsemme tanssilattialta ja vaikka kumpikaan meistä ei ollut mikään parkettien partaveitsi, selvittiin me valssista ihan sujuvasti. Toista kertaa ei enää meitä kyllä tanssilattialle saatu ja omalla tavallaan oli helpottavaa kuulla kutsu siirtyä ulos ja valmistautua vastaanottamaan vuosi 2022. Seistessämme linnan patiolla, hieman kauempana muusta väkijoukosta, mä katselin Ambrya enkä oikeastaan keskittynyt muuhun. Se oli jotenkin erinäköinen, nyt kun se oli laittautunut. Ei se ei ollut tehnyt sitä mun vuokseni, kuten en mäkään ollut etsinyt pukuani sen vuoksi kaapista, vaan tilaisuus oli vaatinut sitä. Lopulta kuulin miten muut alkoivat laskemaan sekunteja alaspäin ja mun pulssi tuntui nousevan pilviin. En voinut uskoa että mitä kaikkea mennyt vuosi toi mukanaan, saati että mä selvisin siitä. Viimeisten sekuntien aikana olin siirtynyt Ambryn eteen ja nostanut toisen käteni sen poskelle. Mä jouduin hieman kumartumaan alaspäin, sillä se oli noin kymmenen senttiä lyhyempi mutta lopulta, hyvin epäröiden mä annoin huulieni painutua sen omia vasten, ihmisten meidän ympärillä huutaessa hyvää uuttavuotta.
En mä tiennyt miten mun olisi pitänyt toimia, sillä mä en ollut ikinä ennemmin suudellut ketään. Lopulta mä suoristin ryhtini ja ahdistus iski taas kerran aallon lailla mun sisälläni.
”Entschulikung” mä kuiskasin kun mun aivotoimintani taas palasi jotenkin. Nyt mä ainakin olisin pilannut kaikki mun ja Ambryn välillä. Vaikka Ambryn ilme olikin hämmentynyt alkuun, se muuttui pieneksi, ujoksi hymyksi ja toinen vakuutti että kaikki oli hyvin. Kuin sanojensa vakuudeksi toinen kurottautui suutelemaan minua ja jotenkin se sai uskomaan siihen että Ambry pysyisi mun vierelläni jatkossakin. Juhlakansan palatessa takaisin sisälle, tuntui kuin oma askellukseni olisi ollut hieman kevyempää ja toivoin että vuodesta 2022 tulisi hyvä vuosi ja että mä saisin ehkä vihdoin ja viimein käännettyä puhtaan sivun tarinassani.
Palatessaan illalla poikansa, sekä tuon avecin kyydillä Dzezlainin linnakartanolle, se paljasti ihan uusia puolia itsestään. Vaikka rakennus oli ollut tyylikäs jo päivänvalolla, oli se iltavalaistuksessa ihan erilaisen näköinen sekä ulko-oville johtavaa patiota oltiin koristeltu. Juhlaan saapuvia ihmisiä vastaanottamassa oleva työntekijä kertoi ystävällisesti mihin suuntaan oli rakennettu ramppi, jonka avulla pyörätuolilla pääseminen ulko-oville oli mahdollista. Totta puhuen mies ei ollut ihan täysin varma siitä, että oltaisiinko kartanolla oltu valmiita tekemään niitä pieniä muutoksia mitä tilojen muuttaminen esteettömiksi aiheuttaisi, mutta se, jotta tarpeet olivat huomioitu, oli positiivinen yllätys.
Markus siirtyi sisälle poikansa ja Ambryn perässä ja Maximillianin avustuksella tuo sai ojennettua ulkotakkinsa naulakoista huolehtiville työntekijöille, ennen kuin matka jatkui kohti suurta salia. Nähdessään tilan koon, sekä miten mahtipontisesti se oli koristeltu ja laitettu illan juhlaa ajatellen, ei saanut Markusta ainakaan pettymään siitä mitä oli kyseessä. Tokikaan mies ei ollut ajatellut jotta kyseessä olisi mikään pieni juhla, mutta silti sen todellinen kokoluokka yllätti.
Löydettyään omat paikkansa salista, pieni seurue istui alas ja hiljalleen pöydän ääreen saapuivat myös muut henkilöt, joita oltiin pöydän ääreen istutettu. Puhetta riitti niin koristeluiden ihmettelystä ruokalistan pohdintaan sekä siihen, millaisen puheen itse neiti Vitaliya Dzezlain saattaisi tämän vuoden juhlassa pitää. Toki myös pohdittiin sitä, kenet palkittaisiin myöhemmin illalla koittavassa seremoniassa ja mikä talli voisi olla vuoden voittaja. Suurimmalla osalla oli kaksi tallia hyvinkin selkeinä suosikkeina ja Markus kuuntelikin puheita mielenkiinnolla, yrittäen samalla oppia lisää kaikesta.
Alkutarjoilun koittaessa seurueessa vallinnut puheensorina hiljeni hetkellisesti, vaihtuen vain latvian ja englannin välillä lausuttuihin kiitoksiin. Tarjoilijoiden siirryttyä hieman kauemmaksi, puhe palautui hiljalleen aiheeseen, josta pöydän ääressä oltiin keskusteltu ennen hetkellistä häiriötä. Tarvittaessa joku avasi myös Markukselle tarkemmin taustoja tietyistä henkilöistä, hevosista tai tilanteista joten keskustelun seuraaminen pysyi tuolle myös helppona eikä mies tuntenut itseään niin ulkopuoliseksi. Lopulta kuitenkin eteen tuli se aika, kun illan ensimmäinen puhe alkoi.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Markus näki neiti Dzezlainin kunnolla ja vaikka omalla tavallaan kyynistynyttä sielua oli vaikea yllättää, pystyi Vitaliya siihen helposti. Markus ei ollut tiennyt mitä odottaa linnakartanon neidistä, mutta näky oli enemmän kuin vaikuttava. Nainen oli huomattavan pitkä sekä hyväryhtinen ja pukeutuminen tuntui vain korostavan näitä aspekteja. Pelkästään jo tapa jolla toinen liikkui, kertoi siitä että neiti oli hyvinkin tietoinen asemastaan eikä pelännyt tuoda sitä esiin ja korostaa mahdollisimman tehokkaasti. Aloittaessaan puheensa, Markus joutui myöntämään itselleen tappionsa omanlaistensa ennakkoluulojen kanssa, varsinkin kun mies oli odottanut jotta puhe saattaisi olla perinteinen monotoninen monologi.
Nopeasti kävi kuitenkin selville jotta kyseessä oli kaikkea muuta kuin kuiva ja perinteinen maljapuhe. Nainen elehti ajoittain reilustikin puhuessaan ja puheen nuotti oli kepeä ja iloinen eikä siitä ollut huomattavissa mitään vihjettä siihen, millaiset odotukset olivat. Tästä puheesta jopa mies huomasi pitävänsä kaikesta huolimatta. Tokihan monet asiat, joista Vitaliya puhui, olivat Markukselle tuntemattomia tai tuo ei tiennyt asioista tarkemmin, mutta kaiken kaikkiaan puhe oli miellyttävin pitkään aikaan. Suosionosoitukset, jotka puhe sai, olivat miehen mielestä ansaitut ja puhe nousikin yhdeksi keskustelun aiheeksi samalla kun illan pääruoka tarjoiltiin pöytiin. Ruokailun sekä gaalan edetessä Markusta helpotti huomata jotta Maximillian näytti rentoutuvan koko ajan enemmän ja poika osallistui keskusteluun vapautuneemman oloisena sekä tuo alkoi myös hieman elehtimään puhuessaan. Markuksesta oli mielenkiintoista seurata poikansa kanssakäymistä muiden pöydässä istuvien kanssa sillä tapa ja tyyli jolla toinen puhui, oli ihan erilainen kuin mitä poika käytti isänsä kanssa puhuessaan.
Hiljalleen ilta eteni palkitsemisiin ja sen jälkeen auenneeseen baariin, josta pöytäseurue kävi noutamassa itselleen jonkinlaiset juomat. Maximillianin pysytellessä kuitenkin alkoholittomassa vaihtoehdossa, Markus epäili tietävänsä miksi valintaan päädyttiin mutta tuo ei silti huomioinut sitä suuremmin vaan yritti viestiä pojalleen että kaikki olisi hyvin ja tuo pärjäisi loistavasti. Illan aikana muutamat juhlijat lähestyivät miestä, ja tuo kävikin muutamia mielenkiintoisia keskusteluja muiden kanssa ja vaikka kukaan ei selkeästi toiselta kysynytkään, kertoi tuo yleensä lyhyen ja hieman siistityn version siitä, mikä oli toisen tuoliin tuominnut. Aika tuntui lentävän kuin siivillä, ennen kuin oli aika siirtyä ulos odottamaan uuden vuoden vastaanottamista.
Ilotulitus, joka merkitsi vuoden vaihtumista, oli näyttävä ja kääntyessään Maximillianin sekä Ambryn suuntaan toivottaakseen toisille hyvää uutta vuotta, Markus pääsikin todistamaan nuoren parin hellää hetkeä ja lopulta mies päätyikin vain piilottamaan hymynsä juomalasinsa reunaan. Markus oli onnellinen siitä että poika näytti uskaltavan edetä elämässään ja mies toivoi että juuri alkanut vuosi olisi pojalle kiltti.
Ja'Eldar edustaa Zenissä
Puheensorina täytti kirkkaasti valaistun salin ja ihmisillä näytti olevan mukavan rento tunnelma yllä. Salin ovet kumisivat kiinni kun parivaljakko asteli upeaan, suorastaan kuninkaalliseen tanssisaliin. Razellen katse maalasi näkyä, samalla kun tunsi vierellään avecinsa tarjoavan käsivarttaan. Jerkonin ilme oli vakava, niin kuin aina ja se puki häntä, vaikkakin saattoi saada epäileviä katseita kohdakseen.
Razelle oli pukeutunut 1900-luvun innoittamaan tanssipukuun, joka oli yksinomaan hänelle räätälöity. Jerkon taasen oli saanut päälleen samaisen vuosisadan frakin, joka sai suuren miehen näyttämään jotenkin vielä suuremmalta. Ehkä sen teki myös käsikynkässään oleva pieni, hoikka nainen. Kaksikko käveli rennoin askelin kohti ruokasalia, etsimään omia paikkojaan.
"Ratsun loppuverryttelyt kauniissa uudenvuodenaaton auringonlaskussa."
”Asuvalinnoista pidettiin pitkään sanaharkkaa, kunnes päädyttiin aivan tavallisiin pukuihin, tylsää…”
”Hetken aikaa sitä jaksoi kuunnella, kunnes ei enää jaksanutkaan. Mies hipsi vähin äänin hoitohevosen Fredin luokse, missä olikin ja paljon rauhallisempaa.”
”Eirikin parasta.
Tuntuu hullulta, että Markus Asplundin vaimo on kaunis kuin missi, hallitsee nokkelan sanailun ja on kaiken lisäksi hillittömän hauskaa, rentoa seuraa. Siis tuntuu hullulta tietenkin vain jos on Alexanderin kaltainen pinnallinen pölkkypää, joka arvottaa pariskunnan osapuolia niin mustavalkoisesti kuin nuori Rosengård vain osaa. Alexanderin kirjoissa hänen kollegansa on pottunenäinen, lyhyenläntä tärkeilijä, eikä niillä kirjan sivuilla ole juuri tilaa Markuksen hyville puolille, joita Alba on jaksanut aviomiehessään arvostaa jo kahdeksantoista vuoden ajan.
Yhtä hullunkuriselta tuntuu koko seurue hänen ympärillään, vaikka kaikkeen siihen epätasapainoon, jota he ominaisuuksiltaan edustavat, Alexanderilla onkin ollut aikaa tottua. Viileä ja arvokas Karla Falkencreutz on pistänyt seurapiirivaihteen silmään: taidokas ehostus häivyttää vuosia linnanomistajattaren kasvoilta, ja naisen tyylille ominainen (hän pukeutuu aina yhtä suoraviivaisesti, varmaeleisesti ja kikkailematta kuin puhuukin) selkeälinjainen iltapuku saattaa olla yksinkertainen, mutta näyttävät korut ovat arvokkaita ja juhlan luonnetta kunnioittavat. Ja jos Karla onkin noudattanut totuttua elegantin yksinkertaista pukeutumislinjaa, on Aliisa Huru keksinyt (ja erittäin todennäköisesti varastanut) jostakin (todennäköisesti teatterin puvustamosta) ylleenpuettavaksi syvän karmiininpunaisen viktoriaanisen luomuksen, joka kuvastaa hevosenhoitajan rönsyilevää luonnetta vähän kuin Karlan esimerkkiä liioitellen seuraten.
Emilolla ja Aliisalla on hauskaa, tietenkin. Siinä on kaksi erinomaisen hyvin keskenään toimeen tulevaa tyhjäpäätä, Alexander ajattelee pahansuovasti. Hän arvaa kyllä, että Aliisa pitää silmänsä auki siltä varalta, että löytää itselleen vuodenvaihdetta varten suudeltavamman deitin. Niin mukavasti kuin Emilon ja hänen avecinsa huumorintajut kolisevatkin yhteen, intohimoa ei kerta kaikkiaan ole, ja Alexander ymmärtää miksi. Tokkopa neiti Huru pitää ranskalaista esteratsastajaa miehenä alkuunkaan: Emilo on liian nuori ja liiaksi rakkaan mutta rasittavan pikkuveljen tapainen.
Alexander ei ylläty, kun Aliisa kommentoi hänelle (suomeksi ja vaivautumatta madaltamaan ääntään, sillä eihän heidän omassa seurueessaan kukaan muu ymmärrä heidän välistään salakieltä; Alexander vilkaisee ympärilleen kiusallisen tietoisena siitä, että paikan päällä on kyllä muita suomen taitajia): "Miten tympeetä, että lähes kaikki täällä ovat joidenkin aveceja. Miten todennäköisesti sä luulet, että joku vaihtaisi mun kanssa deittiä siinä puoliltaöin? Sä et varmaan vaihda."
Ei, Alexander ei varmaankaan vaihda. Zoë Villigeriä hän on kesyttänyt käsivarrelleen jo kuukausien ajan, tai ehkä Zoë on sittenkin jallittanut häntä. Omituinen kissa ja hiiri -leikki ei ole vieläkään tullut päätökseen, eikä Alexander pidättele henkeään sitä odotellessaan. Mies ei nimittäin vieläkään tiedä, mitä tahtoo 30-vuotiaasta posliiniperijättärestä, tai kuinka todennäköisesti Zoë ylipäänsä pitää avokätisiä lupauksiaan. Tummiin pukeutunut seuralainen asettelee kahisevia helmojaan istuuduttuaan Alexanderin herrasmiesmäisesti tarjoamalle tuolille ja suoristaa ryhtinsä ylvääksi. Sveitsin kuningatar, Alexander ajattelee, ja siinä ajatuksessa on vain hyvin vähän lämpöä. Pikemminkin se on kunnianhimoa ja viileää, omien intressien herättämää ihailua.
Pöydän toisella puolella säteileväinen Alba nojautuu Karla Falkencreutzia kohti ja sanoo tälle:
"Here we go again! Kuinka monta kertaa mekin olemme istua pönöttäneet pöytäjuhlissa ja vannoneet, että nämä ovat viimeiset? Sinulla on tapana kuljettaa meidät mukanasi mitä jähmeimpiin seurapiirijuhliin, Karla hyvä."
"Juhlat ovat vain niin jähmeät kuin millaisiksi juhlijat ne tekevät", Karla huomauttaa sileä hymy suupielessään. "Ja illallinen, kaikki muodollisuudet... nehän ovat sivuseikka."
"Vain seuralla on merkitystä", naisten sananvaihtoa kuunnellut Markus hymähtää.
"Ja jatkoilla", täydentää Alba.
"Seuralla ja jatkoilla", myöntää Karla ja odottaa tilaisuutta kilistää lasia rakkaimpien ystäviensä kanssa - sellaisiksi ovat Markus ja Alba vuosien mittaan muodostuneet. Ja mitä seikkailuja he ovat kokeneet! Aitoa elämää, suuria suruja, pahimpia pelkoja, onnenkukkuloita ja, niin, lukuisia niin railakkaita juhlia, ettei nuori polvi sitä heti arvaakaan. Hallitun ja elegantin julkisivun takana Karla odottaa mahdollisuutta kadota muodollisuuksien keskeltä hyvien ystäviensä kanssa jatkoille niin kuin aina ennenkin. Markus on ollut hänen palkollisensa pitkään, mutta tuntuu enemmän läheiseltä serkulta kuin työntekijältä, ja Alba - kenenkään toisen kanssa ei Karla Falkencreutzilla ole synkannut yhtä vilpittömän välittömästi kuin Alba Asplundin. Karla tapaakin sanoa työntekijälleen, ettei aivan osaa päättää, onko miehen elämän viisain valinta ollut työnantaja vai vaimo. Kummatkin ovat kiistattoman hyviä kategoriassaan.
Vaan ennen uuden vuoden vastaanottamista Markuksen ja Alban kanssa on hoidettava altaa pois niin kutsuttu silmänteko. Karla tuntee seurapiirijuhlat kuin omat taskunsa, ja antautuu tuttuun seremonialliseen kaavaan. Salaa hänen suupielensä nytkähtää, kun hän seuraa sivusilmällä nuorten kilparatsastajiensa olemista: Emilo luottaa rentoon ranskalaiseen charmiinsa ja on autenttisen huoleton juhlija, kun taas Alexanderin yllä häivähtelee harkittu koppavuus. Ehkä vuosikymmen tai kaksi lisää aitoa itsevarmuutta, Karla ajattelee, niin Alexander Rosengårdista tulee vielä aitoakin aidompi seurapiirileijona. Nyt leijonanharja vielä häilyy hieman.
"Avec ei tällä kertaa ehtinyt juomalasillisilta kameran eteen."
Karla istui salin laidalla ja katseli juhlaväkeä tuttujen kasvojen toivossa. Hän ei tuntunut istuvan joukkoon ainoassa juhlavassa asussaan minkä oli mukaansa tuonut. Kotona Karla olisi käynyt vaikka prinsessasta, mutta täällä kaiken silkin ja sametin keskellä oli harvinaisen metsäläinen olo villakankaisessa tunikassa. Turkikset hikoiluttivat ja päähine valui aina taakse, kenkien nahkapohjat luistelivat steariinissa jota kattokruunut tiputtelivat tanssijoiden päälle.
Hän kantoi silti vaatteensa ylpeydellä. Ihminen saattoi lähteä pois Vecnosta, mutta Vecno ei koskaan lähtenyt ihmisestä.
Voit lukea tekstin myös Heidin omasta kirjasta
"Äitii, äitii!" Sofia syöksyi Heidin syliin niin, että huulipunan kärki ehti juuri ja juuri alta pois. Hymy levisi puoliksi punatuille huulille.
"No mitä pikku apina?" nainen kysyi naurahtaen. Sofia tutki hänen kasvojaan tarkasti.
"Mä unohdin jo", tyttö tunnusti. Heidi sipaisi kahdelta ponnarilta karaneen hiussuortuvan Sofian korvan taakse.
"Ei se haittaa. Onko kivaa yöpyä linnassa?" Heidi tiedusteli tyttäreltään, joka nyökkäili tomerasti.
"Mä en pelkää yhtään kummituksia", Sofia kertoi ylpeänä ja valui sitten alas äitinsä sylistä. "Mun täytyy mennä jatkamaan leikkimistä. Bella on varmaan syönyt jo ruokansa", tyttö ilmoitti ja juoksi takaisin Hannelen luokse. Heidi seurasi tytärtään hetken ja jatkoi sitten meikkaamista, joka oli onneksi jo loppusuoralla.
"Autatko vetoketjun kanssa?" Heidi kysyi avopuolisoltaan ja kääntyi persikan värisessä mekossaan selkä Lauria kohden. Nainen liu'utti pitkät hiuksensa olkapäälleen pitääkseen ne poissa vetoketjun tieltä. Mekko oli melko avoin selästä, mutta Heidin hiukset olivat silti liian pitkät pysyäkseen turvassa roikkuessaan vapaana. Punatuilta huulilta karkasi yllättäen haukoitus, vaikka illan riennot olivat vasta edessäpäin. Loppuvuoden matkustelu oli toden totta vaatinut veronsa, sen nainenkin oli valmis myöntämään.
“Pitkä ilta edessä”, Lauri virnisti Heidin haukotukselle laittaessaan varoen kiinni vetoketjua, joka yritti jatkuvasti napata ohutta kangasta hampaisiinsa. Kun tehtävä oli suoritettu, mies vilkaisi heidän peilistä heijastuvaa kuvaansa ja kumartui kuiskaamaan Heidin korvaan, miten tyrmäävältä tämä näyttikään.
Heidin viimeisteltyä illan juhlalookkinsa myös Lauri varmisti frakkinsa näyttävän siistiltä ennen lähtöä kohti gaalan järjestyspaikkaa. Jos mahdollista, sali näytti jopa juhlavammalta viime vuoteen verrattuna. Lauri auttoi Heidin istumaan pitkän mekkonsa kanssa, ennen kuin istuutui omalle, nimikoidulle paikalleen.
Heidi ei voinut uskoa, että tämä oli jo perinteeksi muodostunut tapa juhlia edessä olevaa uutta vuotta. Zenin linnamiljöö tarjoili joka vuosi yhtä mielettömän upean ympäristön juhlimiselle.
"Hauskaa, että Ava ja Martin ovat myös täällä. Niistä kahdesta on kyllä muodostunut erottamaton nuoripari", Heidi totesi ääneen nähtyään vilaukselta pariskunnan juhlaväen joukossa. Salissa pysyi yllä sellainen juhliin tyypillinen puheensorina, joka sekottui musiikkiin ja työntekijöiden kiireisiin askeleisiin.
"Kyllä", Lauri myötäili seuraten katseellaan Heidin katsetta, joka oli paikantanut miehen entisen pomon ja nykyisen ystävän Sascha Hartzin pojan Martinin, sekä tämän kanssa seurustelevan Avan, joka oli valmentautunut Laurin opeissa jo hyvän tovin.
"Nähtäväksi jää miten käy, jos ja kun Ava haluaa palata Suomeen", Lauri jatkoi ja käänsi katseensa Heidiin. "Sascha vihjasi vastottain, ettei Martin ole lupaillut vanhemmilleen mitään töiden osalta ensi vuodeksi."
Heidi katsahti Lauria hymyillen. Martin oli ollut loistava lisä Runiacin tiimiin tänä vuonna, mutta tallin työntekijäkapasiteetti oli juuri siinä rajoilla, ettei pojan työpanosta ollut järkeä pitää täysipäiväisesti. Nainen ei ollut ihmetellyt lainkaan nuoren päätöstä olla ottamatta vastaan osa-aikaista sopimusta harjoittelujaksonsa päätteeksi.
"Siitä saa joku kyllä hyvän työntekijän itselleen. Meidän pitää lisätä muutama nuori hevonen Runiaciin, niin saadaan Martin takaisin", Heidi vastasi virnistäen hieman, tietäen kuitenkin ettei saksalainen sittenkään luultavasti olisi tarpeeksi työllistetty tallissa. Aiheesta oli keskusteltu useaan otteeseen loppuvuoden aikana, kun Martin oli lähtenyt Saksaan Pariisin kilpailuiden jälkeen. Adamas oli jäänyt pojalle ylläpitoon, sillä se oli osoittautunut tälle hyvin sopivaksi ja sai lisää kokemusta Euroopassa.
"Jospa se edes malttaa palauttaa Adamaksen jossain vaiheessa Suomeen. Tiedä vaikka maastoesteet alkaisivat kiinnostaa sinua yllättäen – Adamas on ihan timanttinen siihen tarkoitukseen", Lauri vitsaili tietäen, ettei Heidillä ollut aikomustakaan muuttaa painotustaan, joka oli miehen tulkinnan mukaan siirtynyt aavistuksen enemmän kouluratsastuksen puolelle.
Ilta eteni soljuvasti: ruoka oli maistuvaa, järjestelyt toimivat ja ohjelmaa oli sopivasti. Lauri laski oikean kätensä Heidin vyötärölle ja veti naisen lähelleen kaksikon lähdettyä kohti puutarhaa hieman etuajassa ilmoitettuun aikatauluun nähden. Pian muukin juhlaväki siirtyisi sinne odottamaan vuoden vaihtumista ja Lauri arveli heidän molempien nauttivan pienestä hengähdystauosta ennen sitä.
"Vieläkö väsyttää?" mies tiedusteli katsellen avopuolisoaan pieni hymy huulillaan.
"Vähän, mutta kyllä mä pärjään", Heidi vastasi, "eiköhän nuo ilotulitukset viimeistään saa väsymykset väistymään."
Heidi painautui vielä lähemmäksi Lauria ja tuijotti tummanruskeita silmiä tunnelmallisen valaistuksen kajossa.
"Sä näytät syötävän hyvältä", nainen totesi hiljaisella äänellä ja sipaisi sormillaan huolellisesti aseteltujen hiusten rajaa niskassa. Tyytyväinen virne nousi Heidin suupieleen tämän nauttiessa kahdenkeskeisestä ajasta avopuolisonsa seurassa.
"Kuin myös", Lauri mutisi Heidin huulille hyödyntäessään viimeisen kahdenkeskisen hetken sen vuoden puolella. Suudelma katkesi kauempaa kuuluvaan vislaukseen, joka sai Laurin naurahtamaan hiljaa.
"Hoidetaan tämä vuosi pois alta", mies mutisi luoden Heidiin merkitsevän katseen.
Tummien silmien katse tutki Heidin kasvoja aamupalapöydän yli. Sinisten silmien vastatessa katseeseen Laurin suupieli nykäisi, ja se nykäys oli tarkoitettu vain Heidin nähtäväksi. Mies kohotti santsikuppinsa huulilleen ja yritti keskittää ajatuksensa kahviin sen sijaan, että olisi antanut niiden ajautua väsymyksen aiheuttajaan.
Heidi tunnisti ilmeen ja tunsi katseen tehon itsessään, yrittäen myöskin keskittyä ennemmin lautasellaan oleviin kananmuniin ja pekoniin. Sofia söi tyytyväisenä puuroaan naisen vieressä, Hannele oli saanut vapautuksen töistään kotiinlähtöön saakka.
"Haluutko Sofia päästä shoppailemaan tänään? Meillä olisi tässä pari tuntia aikaa ennen kotiin lähtöä", Heidi kysyi tyttäreltään saadakseen jotain muuta ajateltavaa kuin vastapäätä kahviinsa virnuileva miehensä.
"Joo", Sofia totesi ja katsoi sitten äitiään.
"Lupasin viedä isille jonkun tuliaisen", tyttö jatkoi ja sai Heidin kulmat nousemaan yllättyneenä.
"No sitten meidän pitää ehdottomasti käydä shoppailemassa", nainen vastasi hymyillen ja katsahti Lauria.
"Haluatko sä tulla myös vai väsyttääkö liikaa?"
Virne Heidin huulilla kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.
"Voin tulla – ulkoilma tekisi hyvää edes hetkellisesti", Lauri vastasi väsyneesti hymyillen.
Aamupalan jälkeen kolmikko suuntasi Saulkrastin keskustaan. Lauri seurasi Heidiä ja Sofiaa keskustan kaduilla niihin liikkeisiin, jotka olivat vuoden ensimmäisenä päivänä auki.
"Kahvi maistuisi. Taas", Lauri hymähti Heidille, joka seurasi katseellaan Sofiaa, joka vaelsi käsintehtyjä suklaita ja muita herkkuja myyvässä liikkeessä innostunut katse silmissään.
"Niin maistuisi", Heidi vastasi hymyillen, sillä oli haukotellut useampaan otteeseen retken aikana. "Mennäänkö johonkin kuppilaan, muistaakseni edellisessä korttelissa oli joku söpö kulmakahvila auki? Ehditään vielä hyvin ennen lentoa", nainen jatkoi ja pujotti sormensa Laurin sormien lomaan. Heidin oli edelleenkin välillä vaikea uskoa, että Merikannosta oli hyvää matkaa tulossa hänen aviomiehensä. Tämän vuoden puolella vielä kaiken lisäksi.
Pieni uusioperhe asteli käsi kädessä kahvilaan, jossa oli vain muutama asiakas heidän lisäkseen. Siellä oli ihanan hämyinen valaistus ja rustiikkisen suloiset nahkapenkit.
"Tulee melkein Pariisi mieleen", Heidi sanoi ja virnisti hieman, muistaen varsin hyvin useammankin unettoman yön Eiffel-tornin juurella.
“Jos ei katso ulos ikkunasta”, Lauri naurahti. Pariisi oli tullut tutuksi kisamatkoilta, mutta erityisen hyvin miehen mieleen oli painunut nimenomaan kesäajalle sijoittunut reissu, jolloin he olivat kierrelleet kaupungilla paitsi kuluttamassa vapaa-aikaa, myös metsästämässä Heidille täydellistä kihlasormusta.
“Uudelle vuodelle”, Lauri totesi hetkeä myöhemmin, kun he olivat saaneet tilaamansa kahvit ja kaakaot pöytään. Mies kohotti kuppiaan hieman toivoen kuitenkin, ettei Sofia innostuisi kippistelemään kuumilla juomilla.
“Toivottavasti siitä tulee yhtä upea kuin edeltäjästään”, Heidi hymyili.
“Parempi”, Sofia ilmoitti topakasti suuren kaakaomukinsa takaa, eikä jättänyt minkäänlaista epäselvyyttä mielipiteeseensä.
