Narya Ziran

13.10.2022 | Ziran henkisen tuen ja turvan palvelut

Bahira päästi pitkän, pitkän huokauksen. Sen pää laski heinäkasaan, mutta silmät vilkuilivat yhä valppaina. Bulgur tuli maistelemaan pienillä nököhampailla mitä emä söi, sitä ei huolettanut.

Bahirasta oli tullut Bulgurin syntymän jälkeen, no, kai sitä voisi sanoa aivan jo hermoheikoksi. Tamma näki uhkakuvia kaikkialla: se säpsyi jokaista pientäkin varjoa ja risahdusta, pitkä ahaltekenkaula pystyssä ja silmät lautastakin suurempina. Se tuntui olevan jopa tuttujen ihmisten, hevostenkin, kanssa valmiina johonkin. Pienikin äkkiliike sai tamman syöksymään varsan eteen ja kiidättämään sen turvaan. Alik sai yhtenä aamuna melkein kaviosta Bahiran jäädessä nurkkaan jumiin.

Sitten joku keksi laittaa Ziranin seuralaiseksi. Ensimmäisenä se ei olisi tullut mieleen, laittaa vasta kesällä muuttanutta uutta naamaa ylikierroksilla käyvän ensiäidin kanssa samaan tarhaan. Alkuun meno näyttikin juuri siltä mitä oli arvailtu: Bahira hätyytti Ziranin takaisin omaan kulmaukseensa, jos se erehtyi puolikkaallakin kaviolla tulemaan väärälle puolelle tarhaa. Sitkeydellä ja tyyneydellä Ziran kuitenkin piti malttinsa. Se lähetteli rauhallisia tervehdyksiä, laski päätään ja katseli pehmeällä ilmeellä. Kun Bahira näki mörköjä, toinen tamma pärskyi ja laski omaa energiaansa. Se selkeästi rauhoitteli kierroksilla käyvää toveria.

Nyt Ziranista on tullut Bahiran henkinen tuki ja turva. Aivan kuten seuraponit rauhoittelevat kuumia kilpahevosia, niin tekee myös nuorempi ruunivoikko vanhemmalleen. Bahira ei ollut uskaltanut syödä pihapiirin pienessä aitauksessa, se oli alkanut laihtumaan. Ziran sai esimerkillään tilanteen muuttumaan.

Ainoa seurannaisongelma on, että nyt Bahira ei osaa olla ilman uutta ystäväänsä....

15.07.2022 | Kuka pakotti?

"Ja sinä sanoit että tämä on tapporauhallinen?!"

Anisim oli niin äkäinen että teinin harvat viiksenhaituvat väpättivät. Hänen kummatkin kämmenet olivat narunpolttamat ja polvet hiekkaiset. Ensisilmäyksellä ainoastaan hän oli se joka ei ollut ommmmm: vieressä ruunivoikko tamma katseli pihaa löysässä narussa, läiskäisten piiskahännällään silloin tällöin niitä harvoja hyönteisiä jotka kesätuulta uhmaten sen iholle tavoittelivat. Alik, vanha ukko, velmuili kuin nuori kolli ja kohautti hartioitansa.

"Mutta käskinkö viemään uutta tammaa talliin? Enpä tainnut."
"Ajattelin että olisi kiva pitkän matkan jälkeen sen huilia sisällä."
"Niinhän sinä teit, mutta ehkä on parempi jos jättäisit ajattelut muille. Se kun ei ole vahvin puolesi."

Anisimia ärsytti. Hän nakkasi takaisin valittuja sanoja, ärsyyntyen vielä vähän lisää kun ei saanut Alikia mukaan yksipuoliseen äittelyynsä. Ziraniksi kutsuttu tamma ravisti päätä sen näköisenä ettei nauttinut odottelusta, mutta kyllä se vain oli kohtelias. Aivan toista maata kuin muutama minuutti sitten... Koko pitkän kinttupolun Igzibin asemalta Vecnon pihaan hevonen oli ollut tyyni ja helppo kuin herrain enkeli, joten sen tenkapoo tallin ovella tuli Anisimille täytenä yllätyksenä. Tamma juurtui maahan, eikä mikään määrä Anisim Yahontovin maanittelua, painostamista ja raivoa saanut kavioita ottaaman kuin korkeintaan takapakkia. Nimenomaan raivolla kädetkin saivat uuden, ravunpunaisen kuoren — ansaitusti, tietenkin. Ziran oli ravannut tyjä nyöri perässä roikkuen takaisin keskipihalle ja jäänyt sinne mulkoillen seisomaan. Joku raja se on kohteliaisuudellakin!

"Heitänkö sen sitten kylmiltään muka laumaan?"
"Ei tässä muuta voi, herran haltuun vaan!"

Anisim mutisi asioita joita vain hän ja nyt taas zeniläisyyden perikuvana vierellä kävelevä tamma kuulivat. Kaikki ihastelivat Zirania ja tuntuivat rakastuneen uuteen ratsuun pahkapäinä. Mutta sen Anisim osasi kertoa että hänen suosikkihevosta siitä ei ikinä tulisi.