Sombre Varnish

PKK-V Fn, KTK-II, Maestro Steed
† 21.10.2023
Umbran poismeno oli harvinaislaatuisen kurjaa epäonnea. Vasta äskettäin sitä vasta kehuskeltiin että miten nuorekkaalta voi 23-vuotiaskin hevonen näyttää, lääkäri oli vasta käynyt toteamassa hampaatkin vielä ihan pitkäikäisen näköisiksi. Ainoastaan hieman painunut selkä ja muutama harmaa otsakarva paljastivat ettei ihan nuoresta neidosta puhuttu.
Muutama päivä myöhemmin Daina ei saa Umbraa ylös tarhasta. "Se vain makaa ja ähisee kun yritän tsempata", ja totta tosiaan Umbra ei aikonut nousta vaikka viisi ihmistä sitä oli ihmettelemässä. Lopulta se kuitenkin suuren ponnistelun tuloksena könysi ylös — romahtaakseen takaisin maahan surkeasti vinkaisten. Avustajat katsoivat toisiaan: tästä ei taitaisi tamma enää kivuta kintuilleen.
Samainen lääkäri, joka aiemmin kävi toteamassa Umbran teräsmuoriksi, saapui antamaan lohduttoman lausuntonsa: näytti vahvasti siltä, että joko lantiossa tai lonkkanivelessä on jotain räksähtänyt rikki. Sateiden liukastama mutapohja, kurjassa kulmassa kaatuminen ja huono tuuri olivat parhaimmat spekulaatiot, vaikkakaan ne eivät ketään lohduttaneetkaan. Siinä samaisessa kuratohjossa Umbra myös ummisti silmänsä viimeistä kertaa.

Lepää rauhassa, ruusunnuppu.

Iivarin käsitys georgian grande-rodusta muuttui kertaheitolla hänen löydettyään kuvia hyvin friisinmallisista hevosista saddlebredin värikirjolla. Vaikka kumpikaan roduista ei ollut ehkä niitä optimaalisimpia raskaimpiin skill at arms-harjoitteisiin, niin erityisyydenhakuinen Iivari ei voinut olla ihailematta kumpaakin näyttävää rotua... Jos ne yhdistää, tulee tuloksena varmasti superupea hevonen!

Alkoi siis lyhyt mutta kiivas ostokausi. Kun Umbra osui kohdalle, ei mennyt kuin hetki ja tamma oli jo lentokoneessa tulossa kohti Latviaa. Tämmöistä herkkua ei voinut päästää näpeistä.

Vapaaehtoisesti seinäruusu

Umbra on rauhallinen, hieman jopa syrjäänvetäytyvä tamma. Se ei tykkää pitää itsestään meteliä, ja kaikenlainen ylimääräinen hälinä saa kaunottaren jopa hieman hermostumaan. Umbra viihtyy parhaiten seinäruusuna, mikä on varsin vaikeaa kun on niin kaunis mitä on...

Hoitaessa Umbra on todella huomaavainen ja herttainen. Mikään toimenpide ei varsinaisesti aiheuta mielenpahoitusta, mutta jos hoitaja on kovin riuska ja tekee miljoonaa asiaa samaan aikaan voi Umbraa ruveta stressaamaan. Stressin tamma näyttää pureskelemalla hampaitaan yhteen ja steppailemalla. Myös ratsastaessa Umbra kertoo samoilla merkeillä epämukavuudesta: se jäystää kuolainta ja painuu sykkyrään, steppailee ja laskee selkänsä notkolle. Umbra tarvitsee ratsastajakseen rauhallisen ihmisen, joka osaa antaa tammalle aikaa tutustua uusiin tilanteisiin eikä rankaise sitä jännityksestä. Kun luottosuhde ihmiseen on rakennettu, saa Umbrakin lisää varmuutta ja muuttuu ihan päteväksi yleisratsuksi.

Umbra ei ratsastaessa harrasta stressiherkkyydestään huolimatta mitään ylimääräisiä mooveja: vaikka radalle astuminen jännittäisikin, se menee sinne silti kuuliaisesti kuten kunnon sotaratsun kuuluukin. Ratsastajan on vain tosiaankin osattava antaa Umbralle aikaa tutustua tilanteeseen rauhassa saadakseen ratsun rentoutumaan ja likkeet puhtaiksi.

Maastossa Umbra on yksin tai kärkihevosena yleensä hieman huolissaan, mutta se vain pälyilee ympärilleen eikä keskity ratsastajaan: spurtteja, pukkeja tai sivuloikkia ei tarvitse pelätä. Pahimmillaan Umbre vain jähmettyy paikoilleen, jolloin se hetken aikaa miettii ennen kuin jatkaa matkaa. Tammalla on hyvä suhde ihmisiin: ei tarvitse olla kovinkaan tuttu ratsastaja, kun Umbre jo luottavaisesti kysyy vaikeassa tilanteessa neuvoa sen sijaan että tekisi itse päätöksiä esimerkiksi jännittävien, karhunmuotoisten kivien ohituksesta...

Sukutaulu selvityksineen

isä Dark Souls
Journeyman Steed
m fri, 164 cm
ii. Dark End
m fri, 177 cm
iii.  Pimeys
m fri, 178 cm
iie. Amina
m fri, 155 cm
ie. Soulmate
m fri, 165 cm
iei. Soul
m fri, 179 cm
iee. Agravain
m fri, 163 cm
e. Vermilion
rtsha gg, 166 cm
ei. Ironsong
gg (50%)
eii. Julan van Hoseun
fri
eie. Thasitalia
sdb
ee. Ephemera
sdb
eei. Little Conah
sdb
eee. Lemon Yellow
sdb

Jälkeläiset

Umbra ottaa vastaan suvultaan 1-polvisia georgian grande-jalostukseen sopivia oreja (gg, fri, sdb, ic).

Periyttää shamppanjaväriä. Näyttää antavan myös friisiläisen runkoa helposti eteenpäin, tarvitsee siis hyväselkäisen ja lyhytrunkoisen orin vastaparikseen.

Syntyi Skp. Nimi Isä Omistaja Meriitit
20.02.2021 Siena of Dzelzain CLA Moonlight Drive Cresthill Baroques
26.06.2020 Galahad of Dzelzain DD Lancelot Zen KTK-II FF

Näyttelytulokset

29.09.21, Aihkian Vaellustalli, Muu kuva: ruska, tuom. Lissu T: KP, EM [4]
20.12.20, Hankalan Linna, Muu kuva: pääkuva, tuom. Marjahilla: LKV KP
29.05.20, Encore, Muu kuva: pääkuva, tuom. Lissu: KP, EM [3]
07.05.20, Encore, Muu kuva: pääkuva, tuom. Elisa: KP, EM [2] 31.03.20, Aken Ravitalli, lämminveritammat, tuom. Aksu: EO-sert
14.03.20, Encore, lämminveriset tammat (ei pv), tuom. Elisa: EO-sert
Kuuran Talli, tammat, tuom. Elisa, Lissu T.: KTK-sert BIS2 [1]

[4] EM: Värimaailma "Kauniit ruskasävyt, ja mikä hevonen! Elegantti, ilmeikäs tamma, joka laineikkaine jouhineen on tässä kuvassa kuin muotilehden kansikuvamalli. Yksinkertaisen tyylikäs pääkuva."
[3] "EM: värimaailma."
[2] "EM: värit. kaunis syksyinen potretti. Tamman ilme ei kaikista edustavin. Harja kivasti laineilla ja jaksettu piirtää."
[1] "Upea väritys, etenkin harja!"

Kantakirjauslausunto, KTK-II

19 + 17 + 17,5 = 71,3%
- Kaula ja lapa EVA, pl. näyttävä kaareva kaulan ylälinja. Erinomaiset leimat, suvun rotujen vaikutuksia hyvin tunnistettavissa. Hienossa kunnossa oleva karvapeite ja jouhet. Painunut lanne ja edestä hieman puutteellinen rungon syvyys, hyvässä lihaskunnossa esitetty. Valpas ja eloisa ilme, kuivapiirteinen pää. Erityisen kaunis, mieleenjäävällä tavalla toteutettu väri hevosella.

ROW ystävänpäivän värinäyttelyt 14.02.20: VÄRINÄYTTELYIDEN SATEENKAARI (BIS1)
KM: Like a Queen
Tuomariston kommentti: "Tällä kauniilla tammalla on pehmeä, harvinainen ruskeansävy ja eleganssi habitus. Näyttelyiden kaunotar. Mikä ilmestys."

Pikakuulumisia

Varsinaiset tarinalliset tekstit voit lukea päiväkirjasta

26.06.2020 | Galahadin syntymä

Vihdoin ja viimein päätti pieni spektaakkeliherra Galahad päästää tallin jännityksestä ja saapua maailmaan! Viikkotolkulla sitä odotettiinkin. Umbran vatsa ei ollut missään vaiheessa mikään järin suuri, eikä se näyttänyt mitään klassisia merkkejä lähestyvästä varsomisesta kuin juuri ennen itse tapahtumaa. Luultavasti perjantainen kuntoilu edesauttoi varsomista, sillä myöhemmin illasta oli vahatipat ilmestyneet ja lantiokin pehmennyt — eikä siinä montaa tuntia mennytkään kun tallivahti pääsi todistamaan Zenin ensimmäisen gg-kasvatin syntymää. Hirveän pitkään piti odottaa, ja itse tapahtuma kävikin sitten silmänräpäyksessä... Ongelmia ei ollut, ja Umbra selviytyi ensikertalaisena suorastaan kiitettävästi.

Kantoaika meni niin pitkälti yli, että oli selkeää odottaa orivarsaa, kuten tulikin. Kokoakin Galahadilla on sen verran, että minne ihmeen madonreikään Umbra sen oli piilottanut kun ei maha pyöristynyt?
Väkeä piti aamusella lähteä toppuuttelemaan varsarauhan takaamiseksi, kaikki kun olisivat tahtoneet ihmeen heti ensimmäisenä nähdä. Eikä kyllä ihmekään, sillä komea ja erikoinenhan Galahad on, siitä ei voida kiistellä. Jännä nähdä millainen orista kasvaa, tuleeko siihen cobin jyhkeyttä ja mikä väri varsavillan alta paljastuu. Galahad tykkää pitää ihmisiä jännityksessä.

26.06.2020 | Tunti kokoamisasteista, rats. Max

Vaikka Maxin ei voinutkaan sanoa olevan kovin korkeilla pisteillä Iivarin silmissä tällä hetkellä, oli silti helpotus nähdä mies työstämässä jälleen Umbran kanssa. Herkkäsieluiset ja -nahkaiset sopivat hyvin toisilleen, ja tamma tuntui saavan nurinkurista turvaa saksalaisen haavoittuvaisesta mielestä.

"Voit vaatia Umbralta samalla normaaliin tapaan. Saataisiin se varsakin sieltä vielä ulos," Iivari ohjeisti heti alkutaivuttelujen aikana. Laskettu aika oli mennyt ohi, eikä vahatippoja näkynyt missään — eikä sen puoleen varsavatsaakaan, vaikka selkeästi kupeiden sisällä joku aika-ajoin myllersi. Jos liikunta ei saisi Umbraa harkitsemaan varsomista, niin kohta oltaisiin pulassa. Siksi jo heti avotaivutuksista alkaen tammalta pyydettiin tehokasta suoriutumista, puhumattakaan illan varsinaisista tehtävistä.

Vatsalihaksien rutistelu oli selkeästi viimeisillään kantavalle Umbralle suuri koetus. Sen verran armoa varsapihtarille annettiin, ettei paikoiltaan ja käynnissä tarvinnut tehdä kuin kevyitä painonsiirtoja: muutaman asteen muutos kulmauksissa riitti, sillä sen enempää tarjotessa hevosen ilme muuttui tukalaksi. Ravissa ja laukassa kokoaminen näytti paljon helpommalta, kun lopputunnista Max otti Umbran liinaotteeseen ympärilleen.
"Muista oma positio, ei liikkeen eteen eikä taakse. Kohota raippaa hieman ylemmäs — noin. Kokoa omaa askellusta. Hevonen ei tanssi sinulle, vaan te yhdessä. Vielä kerran!"

Kankikuolainta ei tänään tarvittu kuin aluksi paikallaan kootessa. Umbra koitti parhaansa mukaan seurata kohoavaa kättä, vaikka vatsa ja rakenne hieman tulivatkin vastaan. Suorastaan liikuttavan rehellisesti se tarjosi parastaan, kuunnellen koko lyhyen treenin ajan kauniisti Maxia.
Ainoa asia mitä Umbra ei antanut, oli merkit varsomisesta.

16.04.2020 | Kaikki on ihan väärin t. Umbra

Eilisen syntymäpäivän johdosta (paljon onnea 9-v!) Umbralla oli ollut vapaapäivä, ja se sai rutiiniorientoituneen herkkistamman pasmat aivan sekaisin: miksi hän vain olla möllötti vaikka oli keskiviikko? Eikö lepopäivä ollutkaan hänellä lauantai? Umbraa on kyllä lähdettävä pikkuhiljaa siedättämään pois rutiineista, sillä tänään sillä taasen oli epä-Umbramaisin päivä vähään aikaan. Se sättäsi jo hoitaessa, ja maneesiin päästyään Umbra alkoi heti ensimmäisenä ottamaan pöristen raviaskelta. Se ei keskittynyt lainkaan, nakkeli vain niskojaan ja sai kummallisia pomppusätkyjä vähän väliä: niinkin usein, että Vitaliya katsoi parhaaksi ottaa varusteet hetkeksi pois ja päästää shamppanjakarva vapaaksi.

Se oli oikea ratkaisu. Umbra lähti kuin nato-ohjus huomattuaan olevansa vapaa, ja veti sellaista pierupukkilaukkaa ympäri hallia ettei sen uskoisi moista osaavankaan. Kului melkein 10 minuuttia ennnen kuin Umbra tyyntyi ja palasi takaisin käsittelijänsä luokse, ja silloinkin silmät pyörähdellen ja hermostuneesti nykien.
Eipä tainnut olla ratsastusta tiedossa tänään, ei... Vitaliya nieli pettymyksensä loogisella päättelyllä: hän tahtoi Umbralle varman ja rennon olon ratsastaessa, eikä tavoitteeseen pääsyssä auttaisi mikäli hän nyt kiipeäisi valmiiksi jännittyneen hevosen selkään. Näinpä nainen pujotti kiharaa harjaansa ravistavalle tammalle vain kapsonin päähän, lähtien rauhallisesti johdattamaan sitä ympyrälle. He tekisivät tuttuja ja turvallisia asioita niin kauan että Umbra rauhoittuisi: asetuksia, avo- ja sulkutaivutuksia, painonsiirtoja, ehkä vähän ravin kasaamista. Tamma osasi edellämainittuja vaikka unissaan, mutta tänään sillä tuntui olevan kierrokset niin tapissa ettei edes yhtä ainutta tasaisesti taivutettua ympyrää meinannut tulla.

Umbralla on selkeästi kyllä ongelmaa urautumisen kanssa. Se on rauhallinen niin kauan kuin asiat ovat tuttuja, ja heti kun arkeen tulee vähänkin poikkeuksia niin oksat pois. Ikävää on se, että ongelma on kasvanut viimeaikoina aina vain suuremmaksi: joskus Umbran kanssa pystyi vielä varsin extempore lähteä vaikka vieraisiin paikkoihinkin, mutta nykyisin sen kanssa täytyy miettiä että treenit osuvat oikeaan aikaikkunaan ja järjestys on aina sama. Tätä on nyt lähdettävä purkamaan.

29.12.2019 | Ensimmäiset kilpailut

Umbra aloitti näin vuoden loppuun kisauransa kevyesti kotikisoissa, ja lupaavalta näyttää: alta escuelan helpommasta luokasta tuli voitto! Toki osallistujamäärä ei päätä huimannut ja kaikki osallistuneet olivat tallin jäseniä, mutta who cares: sitäkin parempi suoritus, sillä jos tuomarin mielestä aloitteleva Umbra oli parempi kuin jo yli vuoden treenannut Luna, niin wow!
Aivan ensimmäisenä Umbra kävi noviisiluokassa tökkimässä niin sanotusti kepillä jäätä, eikä se sujunut aivan yhtä sulavasti. Kaikki vaaditut liikkeet tuli kyllä esitettyä, mutta Umbraa tuntui jännittävän jäädä yksikseen maneesiin tuomarin tarkan silmän alle, eikä rentoudesta ollut siis puhettakaan. Toisessa luokassa Umbra oli jo vähän tutumpi konseptin kanssa, ja vaikka se tuomaria hieman pälyilikin niin ratsastukseen se ei vaikuttanut.
Vakiokilpakaveria Umbralla ei vielä ole, mutta Amelie on aika vahva vaihtoehto. Tosin tästä tammasta on tulossa niin kiva ja ryhdikäs, että saas nähdä tuleeko paikasta kilpailua. Kaikki tahtovat osansa tästä kaunottaresta.

"Umbra"


  • georgian grande*, tamma
  • 167 cm korkea, väriltään ruunikonshamppanja (Ee/Aa/nCh)
  • Syntynyt 15.01.18
  • Kasv. Encore,
  • Zenin omistuksessa (VRL-01436)
  • PKK3097
  • palfrey, baixa escola ()
  • * sdb-prosentti 37,5%

    Groomi Maximillian Kühling
    Vitaliyan turnajaisratsu


    Maestro Steed 17 + 4 + 75→ + 3 = 99→ p.

    PKK-V myönnetty 2020

    Fn myönnetty 06.03.2020

    Kantakirjattu II-palkinnolla

    Kuvagalleria

    #sombrevarnish

    Kuvagalleria


    Rakennekuva 4-v.


    Clave on alkanut raahaamaan Maxia mukaan maastoihin, piristi tai ei.

    Umbra ja Max.

    Syksyn daami.

    Tallin helmihevoset Hesato, Umbra, Esmeralda ja Topaz.

    VHRY

    Sijoituksia 17 kpl, joista voittoja 7 kpl
    CUP: 11 p. ( 2 sijaa)

    17.04.21, Zen, skill at arms hunting I, 1/7
    10.04.21, Zen, skill at arms hunting II, 4/10
    09.01.21, Zen, skill at arms hunting II, 2/6
    09.01.21, Zen, skill at arms hunting I, 5/11
    30.11.20, Gestüt Kelsen, skill at arms hunnting I, 6/37 (CUP, 1 p.)
    28.11.20, Zen, alta escuela I, 4/7
    30.09.20, Cresthill Baroques, skill at arms hunting II, 1/26 (CUP, 10 p.)
    29.09.20, Cresthill Baroques, skill at arms war, 1/2
    23.08.20, Dragon Age Estate, skill at arms war, 2/7
    03.05.20, Zen, skill at arms war, 3/12
    03.05.20, Zen, skill at arms hunting II, 6/15
    18.04.20, Zen, skill at arms hunting II, 4/9
    14.03.20, Zen, skill at arms hunting II, 1/4
    14.03.20, Zen, joustaus, 1/4
    23.02.20, Zen, alta escuela II, 4/9
    29.12.19, Zen, alta escuela I, 1/4
    28.12.19, Zen, skill at arms hunting I, 1/9
    28.12.19, Zen, skill at arms noviisi, 1/4

    KRJ

    Sijoituksia 23 kpl, joista voittoja 1 kpl

    26.06.20, KK Lupin, he A, 4/70
    25.06.20, KK Lupin, va B, 7/70
    24.06.20, KK Lupin, va B, 8/70
    22.06.20, KK Lupin, va B, 3/70
    21.06.20, KK Lupin, he A, 8/70
    18.06.20, KK Lupin, va B, 2/70
    17.06.20, KK Lupin, va B, 4/70
    15.06.20, KK Lupin, he A, 2/70
    15.06.20, KK Lupin, he A, 2/70
    13.06.20, KK Lupin, va B, 2/70
    10.06.20, KK Lupin, he A, 6/70
    10.06.20, Kadon Kartano, he A, 6/40
    10.06.20, Kadon Kartano, he A, 5/40
    08.06.20, Kadon Kartano, he A, 6/40
    07.06.20, KK Lupin, va B, 2/70
    05.06.20, KK Lupin, va B, 6/70
    05.06.20, Kadon Kartano, he A, 6/40
    04.06.20, KK Lupin, va B, 1/70
    04.06.20, Kadon Kartano, he A, 6/40
    02.06.20, KK Lupin, va B, 2/70
    03.06.20, KK Lupin, he A, 7/70
    02.06.20, KK Lupin, he A, 6/70
    03.04.20, Kadon Kartano, he A, 4/40
    02.04.20, Kadon Kartano, he A, 6/40

    Palkintoja

    Sivusto toimii parhaiten tietokoneella tai tabletilla selaten.

    Eksyksissä? Ehkä sivukartasta on apua.

    Tämä on virtuaalitalli / This is a sim-game stable.
    Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse.