© Alexiina, Knut ja Fric ROW:in pooloturnauksessa 2020
Ulkoasu © M Layouts
Ulkoasun kuvat © Pölhö
virtuaalihevonen / sim-game horse
Rotu, sukupuoli Risteytysponi, ruuna
Syntymäaika 09.06.2017, M Layouts / raitatossu.net/mayflower-v
Säkäkorkeus 135 cm
Rekisterinumero Ei rekisteröity
Omistaja Amelie Chaput (VRL-01436)
Koulutustaso he B, 60 cm
Kasvattaja Maria Vagnais

Me ei Knutin kanssa vielä kauheen hyvin tunneta toisiamme, joten on vähän paha mennä kertomaan millanen ponski on kyseessä. Koeratsastuksessa se tuntu vähän robotilta, eikä oo kyllä todellakaan mikään liitokavio, semmonen ridakoulun peruspuksutin. Peruskiltiks sitä mulle kuvailivat, mut onhan sillä pikkasen ponimaista pilkettä silmäkulmassa... Mut saas nähdä millainen Knutista oikein kuoriutuu, kun se pääsee mun omaks yksityiseks puudeliks.

i. Knabbe
Vuonohevonen, rnhkko, 141 cm
ii. Konge av Oz
Vuonohevonen, rnhkko, 140 cm
iii. Spåmannen av Oz
Vuonohevonen, rnhkko, 141 cm
iie. Lilje II
Vuonohevonen, rnhkko, 146 cm
ie. Skjønnhet
Vuonohevonen, rnhkko, 140 cm
iei. Otto
Vuonohevonen, hrkko, 145 cm
iee. Gull
Vuonohevonen, rnhkko, 142 cm
e. Gudrs
prt rist, 130 cm
ei. Tuntematon eii.Tuntematon
eie. Tuntematon
ee. Tuntematon eei. Tuntematon
eee. Tuntematon

Sukuselvitys

Vuonohevosen ja suvuttoman risteytysponin rakkauslapsi. Voiko jotain mennä muka pieleen?

ERJ
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
Muut kisasijat
06.04.20, Kadon Kartano, he D, 3/24
06.04.20, Kadon Kartano, he D, 2/24
18.01.20 - ROW Poolo-ottelu, team Pink: voitto

Palkintoja

Lue kaikki tarinat Knutin foorumikirjasta
2020 lähtien kaikki pitkät tekstit löytyvät foorumilta, ja tälle sivulle kirjataan vain lyhyet pikakuulumiset.

18.01.20 | Pooloilua ROW:issa

» Lue koko otteluseloste
"...Fricis Vagnas pelinumerolla 6 ei aivan pysynyt vauhdikkaan menon mukana ja joutui jonkin verran erimielisyyksiin ratsunsa kanssa, vaikka pelin edetessä osui palloonkin (varmaan vahingossa - siltä se ainakin näytti)..."

19.12.19 | "Menetkös siitä brassaamasta!"

Amelien aamupäivä oli sekä kamala että ihana. Bambi näet lastattiin kuljetusautoon, paperit lyötiin allekirjoitettuna kuskin kouraan; ja niin alkoi kauniin araloosan matka kohti uusia seikkailuja Australiassa Ranch O'Haran puitteissa. Seikkailuja joihin Amelie ei kuulunut. Hän tunsi pienen piston sydämessään, sellaisen epäonnistumisen viheliäisen tuikkaisun, mutta myös suurta helpotusta: Bambin kanssa olo ei ikinä ollut kovin varma eikä hyvä, ja nyt tamma oli viimein Amelien vastuulta pois. Hänen ei tarvitsisi enää ikinä tsempata itseään kahta tuntia ennen kuin nousisi tuon pilkullisen sähikäisen selkään tippumaan aina uudestaan yhä hurjemmilla tavoilla. Sen sijaan hän kävelisi nyt myyntisopimus kädessään talliin ja varustaisi uuden tappotasaisen poninsa, sellaisen jonka kanssa ei tarvitsisi ainakaan liikaa vauhtia pelätä. Amelie oli edellisenä päivänä heti Bambin lähtöajan selvitettyään ratsastanut Knutin naapurin ratsastuskoulusta Dzelzainin talliin, ja tänään hän kävisi tutustuttamassa töpöhäntää uuteen kotimaneesiinsa.

Knut oli niin söpö. Se tuntui aina olevan pienet poninkorvat hörössä (tutkat etsimässä ruokaa) ja silmät kirkkaina (niiden takana aivot kehittelivät uusia ponimetkuja): vähän hassutteleva, laiskanpulskea pikku-punainen. Amelie mietti milloin todellisuus oikeasti iskisi: hän oli myynyt grand champion-araloosansa, hänen kisauransa aloittanut tamma Chilly oli maan povessa, ainoa oikeasti potentiaalinen kansainvälinen esteratsu Zirafe lähti jo vuosi sitten Kanadaan... Olikohan Knutin ostaminen jokin vastine hermoromahdukselle? Ei sillä ollut kyllä oikeastaan väliä: ehkä päin vastoin. Amelie hymyili kuin pieni tallilainen ensimmäistä hoidokkiaan halaillessaan, kun kiersi kätensä ponin paksun kaulan ympäri. Klipatun karvan samettinen sänki kutitti hänen poskeaan.

"Mä luulin että häntä on ihan vakiovaruste, mut nevermind."
Amelie pyöräytti silmiään omasta mielestään aina niin hauskalle Fricille, purren huulta halki estääkseen itseään hermostumasta. Hän oli päätynyt nurinkuriseen tilanteeseen: siinä Knutin nopeaan poninraviin keventäessään nuori nainen tunsi itsensä aivan aloittelijaksi. Ruuna punki alakaulaa minkä ehti, juoksi turpa taivaissa ja selkä notkolla pakoon apuja, vastusti pohjetta ja tikkasi ravia lyhyellä ja tökkivällä askeleella. Kuin suolana haavoihin Fric ravasi laajoja kaaria poniratsukon ympärillä, Esmeraldan askeltaessa kevyesti ja ryhdikkäästi löysällä ohjalla ja kaikin puolin tasapainoisena. Kumpi oli tämän näyn perusteella ratsastanut 14 vuotta, kumpi kuusi kuukautta?

Amelie koitti muistuttaa itseään siitä, että Esmeralda oli niin hyväluontoinen konkari että sen selässä jopa Fricin kaltaiset tusinatunarit näyttivät oikeilta ratsastajilta. Hänen allaan sen sijaan oli vuosia ratsastuskoulussa tahtonsa läpisaanut Knut, joka oli tarpeeksi fiksu etsiäkseen aina aidan matalimman kohdan. Oli siis paljon suurempi saavutus saada Knut ravaamaan tasaista keskiravia yhden sivun verran, kuin tehdä kaaria itseohjautuvan Esmeraldan selässä.

Ei se auttanut. Tilanne nyppi silti.

"Menetkös siitä brassailemasta! Mistä vetoa ettet itse saisi Knutia ees liikkeelle," Amelie ärähti kun Fric aivan tarkoituksella ravasi täydellistä harjoitusraviaan hivenen lähempää kuin oli hyväksi, saaden rautiaan ponin huiskaisemaan töpöhännällään henkilökohtaiseen kuplaansa tunkeilleen lusitanon tähden.
"Mä oon liian iso, ei se jaksaisi kantaa mua. Muuten kyllä voisin vaikka heti näyttää miten ratsastetaan," blondi poika leukaili. Amelie jupisi painokelvottomuuksia takaisin. Juuri kun hän oli alkanut sietämään Friciä, mokoma kerskailija vesitti kaiken.

Knut lähti punkemaan ympyrältä ulos, eikä pulleaa mahaa painava pohje mennyt läpi. Vasta raippa lavalla sai ponin takaisin uralleen, ja silloinkin etupainoisena kuin puskutraktori. Huh huh mikä työmaa! Tässä piti oikeasti tsempata itseään että jaksoi jatkaa: mielessään Amelie herkutteli sillä hetkellä, kun hän olisi saanut koulutettua täydellisessä tikissä olevan Knutin uudelleen. He niittäisivät näppäränä poniratsukkona ruusukkeita 80 cm radoilta ja hieroisivat Fricin naamaan niin upeita avo-sulku-siksakkeja että menisi pojulla luu kurkkuun. Tehkööt perässä. Ja jollain vähän vaikeammalla ratsulla kuin Esmeraldalla...

Haaveen toteuttaminen oli kuitenkin vielä kaukana, kaukana tulevaisuudessa, väitti Amelie mielessään itselleen mitä tahansa. Hän yllätti jopa itsensä sisukkuudellaan: kaikesta huolimatta hänellä oli nimittäin hyvä kutina Knutista. Icarus oli aiemmin päivällä sanonut suoraan luulleensa Amelien olevan kunnianhimoisempi ja olevansa erittäin pettynyt, mutta tämähän jos mikä sitä kunnianhimoa osoitti: kuka muu jaksaisi lähteä tekemään tämmöisestä rehellisesti sanotusti ratsastuskoulun pilaamasta ponista yhtään mitään muuta kuin aivokuollutta talutusponia tai makkaraa? Helppohan jonkun estesukuisen puokin kanssa oli lähteä etenemään. Amelie sen sijaan aloittaisi Knutin kanssa nollapisteen sijasta tasolta miinus sata. Jos hän saa ruunasta tehtyä itselleen hyvänmielen harrasteluratsun, osaisi hän kyllä kouluttaa hyvällä pohjalla olevasta kilpurista itselleen ihan vakuuttavan kisatykin. Kunpa vain muutkin uskoisivat sen.

Knut jäi haikeana katsomaan perään kun Fricis talutti Esmeraldan ulos maneesista, hirnahtaen hiukan surkeasti jäätyään ilman hevoskaveria vieraaseen halliin. Amelie rapsutti punaisen ponin tankeaa harjanjuurta ennen kuin pyysi sitä liikkumaan reippaammin eteen: hehän treenaisivat, ja kovasti treenaavatkin. Katsotaan parin vuoden päästä, kuka nauraa makeimmin!

08.12.19 | Näin me tavattiin

"Myydään 10-v risteytysponiruuna, n. 135 cm. Kiltti, toiminut Saulkrastin ratsastuskoulussa viimeisen vuoden. Helppo B, ratana 60 cm. Tiettävästi terve, satulan voi ostaa mukaan. 2000 v€ jos saadaan nopeat kaupat."
Ei mun ole tarkoitus ostaa mitään raakkia, mutta tää ilmoitus nettimarkkinoilla vaan jäi jotenkin mietityttämään. Kuvassa könkkölaukkasi isopäinen ja pallomahainen poni, just sen näköinen millaista en ikinä tahtoisi. Bambissa saattoi olla liikaa täykkäriä mulle, mutta kyllä mä silti sellaisen napakan estehepan tahdon itselleni jossakin vaiheessa. En mitään läskiä ponia. Mutta en kumminkaan saanut vaan mielestäni ihan melkein naapurissa lymyävää rautiasta, joka oli niin lähellä että olisin voinut ratsastaa sen Dzelzainin talliin. Voisin vaan käydä kattomassa, ja jos näyttäisi hyvältä, tuoda mukanani. Vitaliya tietää jo että etin itelleni vähän helpompaa ratsua, Iivari on kaukana poissa, palkat tilillä.
Mutta kun mitä mä tommoisella rikki räimityllä ponilla teen?

Mulla on miljoona hyvää syytä miksi just tän ponin osto ei ole hyvä juttu. Silti se on mun nyt.

Olin heikko ja menin sit kumminkin katsomaan ponskia — tiiättehän, tää klisee, "meen vaan kattomaan"... Sovittiin jo samaksi iltapäiväksi testiratsastus, odotukset ei ollu suuret. En ollut ikinä käynyt sillä tallilla, enkä kyllä toista kertaa menekään: justiinsa sellainen hierarkinen tylsä ratsastuskoulu jossa isot hoitajat kiusaa pienempiään ja hepat on kyllästynyt elämäänsä jo ennenko ovat syntyneetkään. Enkä saanut edes itse hakea ponia tarhasta, vaan se odotti karsinassa jo valmiina varustamista. Ihme että sain ite ees harjata sitä...

"Sen nimi on Knut, Läskiksi sitä kans sanotaan". Näin hurmaavasti väsyneen näköinen nainen, luultavasti koulun omistaja siis, esitteli myytävänsä. Ja siinä hetkessä se tapahtui. Rakastuminen. Muistan fiiliksen kun penskana olin ihan hulluna yhteen pikkukunnan ridakoulun poneista, ja vaikka se puri ja pukitteli, halusin silti aina mennä sillä koska se vaan oli musta niin söbs. Tää oli vähän sama juttu, paitsi että Knut ei ainakaan purrut. Pullisteli vähän vyön kanssa ja mutusteli suutaan satuloidessa, mutta muuten se seisoi hiljaa kuin hiiri. Sen pikkuiset korvat oli enimmäkseen hörössä ja sillä oli vekkuli ilme paksun otsatukan alla. Harja oltiin leikattu lyhyeksi, ja kun kysyin miksi, sain vastaukseksi "sopii sen häntään". Kurkkasin pyllyä ja kappas keppanaa, Knutilla on töpöhäntä! Siis, TÖPÖhäntä! Se oli varsana jäänyt karsinan elementtien väliin jumiin ja kerennyt kuolioitumaan niin pahasti, että häntä oli pakko amputoida. Surullinen tarina, mutta so cute!

Lapsuusmuistot vaan voimistui kun änkesin itteni maneesissa selkään, joka oli yhtä leveä kuin korkeakin. Ei ihme että haukkuivat Läskiksi. Seuraavaks vyö löystyi ainakin kolme reikää kun Knut päästi ilmat pihalle, ja mun oli nolosti hypättävä ekan kierroksen jälkeen alas suoristamaan satulaa ja tiukkaamaan vyö. Sit piti ottaa raippa käteen että sain ruunan edes keskikäyntiin. Tallinpitäjä nojaili seinään ja jauhoi purkkaa vähän kyllästyneen näköisenä kun mä jumputin pitkin kaviouraa, miettien mitä tekis näyttämättä ihan uuvatilta. En saanut Knutia laukkaamaan, koska se ei ymmärtänyt istunnasta nostaa ja mä en taaskaan tajunnut että laukannostossa pitäisi käyttää pohjetta — luoja, olin onnellisesti ehtinyt tässä vuosien aikana unohtaa miten kasarille jumahtaneissa kouluissa opetettiin "ratsastamaan". Hyvä juttu, mutta nolotti kyllä silti ihan sikana kun muikkeli joutui neuvomaan miten nostetaan laukka...

"Haluatko kokeilla hypätä?" No, en kyllä oikeastaan halunnut, mä olin jo niin puhki että sain Knutin edes perusavuille etten halunnut tietää miten pungertaisin sen ees maapuomin yli. En kuitenkaan kehdannut kieltäytyä, joten katselin lannistuneena kun meille pykättiin maahankaivettua ristikkoa.
Jos eläisin Hevoshullun sarjakuvassa, tässä vaiheessa Knutista olisi löytynyt joku supervaihde ja "siitä ratsastuskoulun tahmaisimmasta ponista pilkisti ennennäkemätöntä estepotentiaalia". Joo ei: kyllä mä sen esteen yli sain, mutta mistään esteimusta tai omasta moottorista ei voitu puhuakaan, huomasi kyllä että Knut oli tottunut taapertamaan samaa tasaista tahtia päivästä toiseen. Ei se tapellut vastaan, mutta Bambiin ja Carlaan verrattuna ruuna oli kyllä ihan aivokuollut. Kuuteenkymmeneen senttiin asti se hyppäsi puhtaasti, mutta niin hitaasti että mun edesmennyt mummo olisi haudassaankin ryöminyt sen ohi.

Ratsastin ehkä 45 min, ja Knut oli ihan hikinen kun hyppäsin alas. Ei oo kuulemma ollut paljoa nyt tunteja tehnyt. En kysynyt, miksei. Kattelin vaan pientä ja pikkuisen pörröistä poniruunaa, joka katseli mua takaisin vähän siihen malliin että pitäisi päästä takaisin heinien äärelle. Knut ei ollut mikään uljas ilmestys, eikä potentiaalinen, söpöllä tavalla vähän reppana.

Silti mä ostin sen. En varmaan oo vielä toipunut shokista, koska en tunne katuvani yhtään, en vaikka yritänkin. En tiiä mikä muhun meni... Knut oli söpö, halpa ja lähellä, liian helppo ostos kaiken kaikkiaan.

Knut asustelee ratsastuskoululla tuntsarina siihen asti että saan Bambin karsinapaikan vapaaksi — ei tosin mee ehkä pitkään kun mun pitää esitellä uusi kisaratsuni (heh heh), koska Bambi on periaatteessa jo varattu ja lähtee parhaimmillaan tällä viikolla uuteen kotiinsa. Ootan edelleen milloin tajuan että oon oikeasti vaihtanut grand champion-araloosasta rupuseen poniruunaan. Varmaan viimeistään sitten kun Icarus peruu työtarjouksensa ja Iivari tulee takas kotiin huutamaan mut järkiini.... Mut siihen asti oon onnellinen maailman söpöimmästä töpöhäntäponista. <3